Antti Kanervo jatkaa Kataja Basketissa

18.7.2013 Joensuulainen Kataja Basket on solminut tulevaa koripallokautta koskevan sopimuksen viimeiset kolme kautta Joensuussa pelanneen Antti Kanervon, 24, kanssa. Kanervon sopimukseen sisältyy ulkomaanpykälä, jonka puitteissa hän voi siirtyä ulkomaille syyskuun puoliväliin mennessä.

Antti Kanervo jatkaa yhä Kataja Basketin leivissä. Kuva: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.

– Meidän kannaltamme Antin sopimus on hieno juttu. Hän on osoittanut olevansa erinomainen pelaaja, ja olemme todella iloisia, mikäli hän pelaa meillä tulevalla kaudella, kommentoi Kataja Basketin joukkueenjohtaja Jukka Törmälä.

 

– Minulle on ollut koko ajan selvää, että mikäli jään Suomeen, jatkan Joensuussa ja varsinkin EuroChallenge-paikan ja (Teemu) Rannikon tulon myötä. Seurassa asiat hoituvat hyvin, joten tänne olisi mukava jäädä, vaikka ulkomaille haluan edelleen, Kanervo kommentoi.

 

192-senttinen, Äänekosken Huiman kasvatteihin kuuluva Kanervo urakoi viime kaudella Katajalle Korisliigassa 12,7 pistettä, 2,5 levypalloa ja 1,2 syöttöä ottelua kohden ja onnistui heittopelissään erinomaisesti (2p 53,7%, 3p 49,2%, 1p 85,5%).

 

EuroChallengessa Kanervo esiintyi yhtä lailla edukseen. Kanervo nikkaroi 16 ottelussa 10,2 pistettä ja 2,4 levypalloa ottelua kohden (2p 40,0%, 3p 44,6%, 1p 71,4%). Kanervo on lisäksi pelannut urallaan 87 nuorten ja 14 aikuisten maaottelua.

 

Kataja Basketilla on voimassa sopimukset tulevasta kaudesta Teemu Rannikon, Antti Kanervon, Juho Lehtorannan, Juho Nenosen, Petri Virtasen, Sami Lehtorannan, Vesa Mäkäläisen, Johannes Lasaroffin, Kalle Naapin ja Jesse Niemen kanssa.

 

Lisätietoja: Antti Kanervo



Henkilöt

 
7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

6.2.2018 12:40 Pääjuttu

Susijengi-veteraani Mikko Koivisto jatkaa Salon Vilppaassa

Susijengin kanssa viidet kansainväliset arvokisat käynyt Vantaan Pussihukkien kasvatti Mikko Koivisto, 30, jatkaa Korisliigan kärkijoukkue Salon Vilppaassa. 194-senttinen, aiemmin urallaan mm. Loimaa Bisonsia ja Frankfurt Skylinersiä edustaneen tarkkakätisen Koiviston sopimus Vilppaan kanssa on yksivuotinen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

29.12.2017 14:55 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomille pesti Kroatian liigaan

Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.

20.12.2017 09:10 Pääjuttu

Teemu Rannikko jatkaa Vilppaassa kaudella 2018-19

Joensuulaisesta Kataja Basketista viime kesänä Saloon siirtynyt pitkäaikainen Susijengi-pelinrakentaja Teemu Rannikko, 37, jatkaa Vilppaassa myös kaudella 2018-19. Valmennuspuolella Vilpas on solminut jatkosopimuksen apuvalmentaja Juuso Konttisen kanssa.

17.12.2017 13:45 Pääjuttu

Konkari Juho Nenonen jatkosopimukseen Vilppaan kanssa

Kolmen kauden ajan Salohallia hurmannut Susijengi-laituri ja Tapiolan Hongan kasvatti Juho Nenonen, 30, allekirjoitti lauantaina jatkosopimuksen Korisliigan kärkijoukkue Salon Vilppaan kanssa. 202-senttinen kolmospyssy ja ikitaistelija nähdään Salossa myös kaudella 2018-19.

13.12.2017 Pääjuttu

Juho Nenoselle vuoden URAteko-tunnustuspalkinto

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) on myöntänyt Susijengin ja Salon Vilppaan Juho Nenoselle vuoden 2018 URAteko-tunnustuspalkinnon uudenlaisen ammattiurheilijan työnkuvan luomisesta.

2.12.2017 14:30 Pääjuttu

Carl Lindbom palaa Helsinki Seagullsiin

Suomalaisyleisöä viime syyskesän EM-kotikisoissa villinnyt Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 26, palaa Suomeen ja Helsinki Seagullsiin. Lindbomin ja Seagullsin välinen sopimus kattaa joulukuun. 206-senttinen Susijengi-laituri aloitti kauden Liettuan Juventus Utenosissa, jonka kanssa solmittu sopimus purettiin yhteisymmärryksessä kaksi viikkoa sitten.

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

18.9.2017 15:15 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen Ruotsin Jämtlandiin

Korisliiga-joukkueiden päävalmentajien ja kapteenien viime keväänä liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi äänestämä vantaalaislähtöinen pelinrakentaja Antto Nikkarinen, 26, siirtyy alkavaksi kaudeksi Ruotsin pääsarjaan. 185-senttisen Susijengi-takamiehen uusi työnantaja on Jämtland Basket, joka tähtää Basketliganin mitalipeleihin.

Näytä lisää vastaavia