Susijengillä lupaava ”scrimmage” Ranskaa vastaan

1.8.2013 Suomen miesten Susijengi sai kesän ensituntumansa kansainväliseen koripalloon torstai-illansuussa Ranskan Pau’ssa, kun Ranska ja Suomi kohtasivat suljetuin ovin pelatussa ”scrimmage”-ottelussa. Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijalan mukaan 5x10 minuutin jaksoilla pelattu ottelu antoi joukkueelle rutkasti eväitä pelin kehittämisen kannalta.

Hanno Möttölän Susijengi uurasti torstai-illan scrimmagessa 50 minuuttia Ranskaa vastaan.

Kimmo Muurinen ja Shawn Huff (taustalla) onnistuivat mainiosti mm. Nicolas Batumia vastaan. Kuvat: Ville Vuorinen.

Viidenkymmenen minuutin ”scrimmage” tarjosi Susijengin valmennusjohdolle erinomaisen tilaisuuden antaa rutkasti peliminuutteja kaikille kokoonpanossa olleille viidelletoista pelaajalle.

 

Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala kuvaili omiensa otteita ajoittain hyvinkin lupaaviksi, vaikka kuvioon kuului myös kesän ensimmäiselle ottelulle tyypillinen ruosteisuus.

 

– Muutaman treeniviikon jälkeen on hyvä päästä kokeilemaan käytännössä niitä asioita, mitä olemme harjoitelleet. Ajoittain pelimme toimi yllättävänkin mallikkaasti, vaikka tekemisen taso heittelikin ottelun sisällä. Molemmille joukkueille ihan mukiinmenevä peli, Toijala tuumaili.

 

– Tavallaan tästä valmistautumiselle vasta alkaa tästä illasta, koska tämän ottelun jäljiltä meillä on rutkasti materiaalia käsiteltäväksi tulevaa varten. Olen varma, että molemmat joukkueet pelaavat huomenna vieläkin paremmin.

 

Toijala nosti tasaisesti peluutetusta Susijengistä Petteri Koposen, Shawn Huffin ja Kimmo Muurisen etualalle joukkueen näkyvimpinä onnistujina.

 

– Koponen toimi pelinrakentajanamme käytännössä kaksi ensimmäistä jaksoa ja oli erinomainen roolissaan. Shawn Huff onnistui Nicolas Batumia vastaan molemmissa päissä kenttää ja Kimmo Muurinen toi energiaa kentälle, kehaisi Toijala.

 

Joukkueiden keskinäisen sopimuksen mukaisesti scrimmagen lopputulosta, jaksotuloksia tai tilastoja ei julkaista.

 

Suomi ja Ranska kohtaavat virallisen maaottelun merkeissä Pau’ssa perjantaina klo 21:30 Suomen aikaa.

 

Lisätiedot: Suomen maajoukkue
 
26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

14.2.2019 14:17 Susijengi

Susijengi nimetty helmikuun ratkaisevaan MM-karsintaikkunaan

Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.

4.12.2018 14:34 Susijengi

Huikea voitto sähköisti Susijengin Ranska-ottelun lipunmyyntiä entisestään – jo 5200 lippua myyty

Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.

5.7.2018 10:49 Susijengi

Susijengin Islanti-ottelussa tehtiin Euroopan karsintojen yleisöennätys

Maanantaina loppuunmyyty Hartwall Arena todisti, kun Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena.

3.7.2018 10:58 Susijengi

Miten jatkossa? Näin jatkuu Susijengin matka kohti Kiinan MM-kisoja

Susijengi eteni maanantai-iltana lohkokakkosena jatkoon omasta MM-karsintojen alkulohkostaan peittoamalla Islannin täpötäyden Hartwall Arenan valvovan silmän alla. Susijengillä on edessään syys-, marras- ja helmikuussa pelattavat kivikovat karsintaikkunat.

29.6.2018 21:19 Susijengi

Susijengi taipui Tshekin kovassa käsittelyssä – Nuutinen Suomen valopilkku

Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.

25.6.2018 21:24 Pääjuttu

Susijengi karisti Viron MM-kenraalissa, Markkanen pani ranttaliksi

Susijengi jätti vähän jossiteltavaa Hartwall Areenalla, kun suomalaiset löylyttivät Viroa tuplamaaotteluiden toisessa osassa 95-76 (43-24). Kesän ensimmäisen esiintymisensä susipaidassa tehnyt Lauri Markkanen kuritti Viroa 23 pisteen ja 12 levypallon arvoisesti.

21.6.2018 22:04 Pääjuttu

Susijengi selviytyi Saku Suurhallin hermopaineesta, tulokkaat toivat virtapiikin

Susijengin eläimellinen puolustus poiki ensin jatkoajan ja sen jälkeen 69-76 (38-37) -jatkoaikavoiton Virosta valmistavassa maaottelussa Saku Suurhallissa, Tallinnassa.

Näytä lisää vastaavia