16-vuotiaat pojat valmiit EM-kisamaratoniin

7.8.2013 10:50 Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue matkusti tiistaina päävalmentajansa Jyri Lohikosken johdolla Bosnian Sarajevoon ikäluokkansa vuotuisiin B-divisioonan EM-kisoihin. Vuosina 1997/98 syntyneistä pelaajista koostuva joukkue pääsee kisoissa todelliseen ”maratoniin”: viisi ottelua viiteen päivään.

Suomea edustavat 16-v. poikien EM-kisoissa mm. Edon Maxhuni..

..Lassi Nikkarinen..

..Jonathan Guzman Monet..

..sekä Lauri Markkanen. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Päävalmentaja Lohikoski lähtee Sarajevon kisoihin sikäli ristiriitaisin tunnelmin, että joukkue on valmistautunut erinomaisesti, mutta samalla kokenut jonkin verran takaiskuja matkan varrella.

 

– Valmistava jaksomme on ollut erinomainen. Olemme päässeet treenaamaan hyvin ja pelanneet maaotteluita sopivan tasoisia vastustajia vastaan, mutta toisaalta emme ole vielä kertaakaan päässeet edes harjoituksiin niin sanotulla parhaalla kokoonpanollamme, Lohikoski harmittelee.

 

– Loukkaantumiset ja sairastumiset ovat vaikuttaneet myös EM-kisajoukkueemme kokoonpanoon. Kaikesta huolimatta meillä on edellytykset pelata Sarajevossakin hyvää, tehokasta susikoripalloa.

 

Vasta pelikuntoon toipunut Lauri Markkanen on ollut tänä vuonna joukkueen koritykki 13,3 pisteen keskiarvollaan. Ryhmässä on leveyttä, iskuvoimaa – ja nuoruutta.

 

– Ville Leikas ja Riku Laine ovat olleet näiden vuosien aikana joukkueen johtavia pelaajia, ja lisäksi Helsingin NMKY:n B-poikien mestarijoukkue on ryhmässä hyvin edustettuna. Hyvin kuvaavaa on myös se, että yksikään pelaaja ei ole tästä kokoonpanosta vielä päässyt pelaamaan näitä B-divisioonan EM-kisaotteluita.

 

Suomi aloittaa kisakarkelot torstaina Bulgariaa vastaan, ja ensimmäiset viisi ottelua pelataan viiden vuorokauden sisään.

 

– Vältimme lohkoarvonnoissa kisojen suurimmat ennakkosuosikit, eli Slovenian, Bosnian ja Tanskan, mutta toisaalta Bulgaria, Portugali, Viro ja Makedonia ovat kaikki perinteikkäitä koripallomaita, eikä Norjaakaan sovi aliarvioida. Meidän on onnistuttava joka pelissä, jos haluamme pelata paikasta kahdeksan joukkoon, Lohikoski arvioi.

 

Alkulohkon otteluohjelma

 

  • To 8.8. klo 19:00 Suomi – Bulgaria
  • Pe 9.8. klo 21:00 Portugali – Suomi
  • La 10.8. klo 18:30 Suomi – Viro
  • Su 11.8. klo 16:00 Norja – Suomi
  • Ma 12.8. klo 15:00 Makedonia – Suomi

 

Alkulohkon kaksi parasta joukkuetta etenee kisojen kahdeksan parhaan joukkoon pelaamaan paikasta A-divisioonassa.

Kisojen kolme parasta joukkuetta pelaavat 16-vuotiaiden poikien A-divisioonassa kesällä 2014.

 

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue B-divisioonan EM-kisoissa

 

#

Sukunimi

Etunimi

Pituus

Syntynyt

Seura

4

Nikkarinen

Lassi

180

1997

Helsingin NMKY

5

Kivimäki

Aatu

180

1997

KaU, Karkkila

6

Maxhuni

Edon

182

1998

Helsingin NMKY

7

Leikas

Ville

185

1997

ToPo, Helsinki

8

Suvanto

Matias

188

1997

Helsingin NMKY

9

De Miguel Lamminen

Alexander

192

1997

Estudiantes (ESP)

10

Markkanen

Lauri

204

1997

HoNsU, Jyväskylä

11

Laine

Riku

193

1997

Ura Basket, Kaarina

12

Guzman Monet

Jonathan

193

1997

Helsingin NMKY

13

Kallio

Karri

195

1997

KTP, Kotka

14

Oksa

Matias

196

1997

ToPo, Helsinki

15

Bärlund

Robert

200

1998

Lahti

 

  • Pääalmentaja Jyri Lohikoski
  • Valmentaja Jari Nykänen
  • Valmentaja Daniel Jansson
  • Trainer Atso Liesmala
  • Joukkueenjohtaja Juuso Milén

 

Lisätietoja: FIBA:n EM-kisasivusto

 

 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

Näytä lisää vastaavia