18-vuotiaille tytöille kaksi täpärää tappiota Liettualle

18.6.2009 Suomen 18-vuotiaat tytöt pistivät ikäluokkansa Euroopan mestaruutta puolustavan Liettuan maajoukkueen lujille keskiviikkona ja torstaina pelatuissa otteluissa. Suomi hävisi keskiviikkona 55-64 (34-30) ja torstaina vielä täpärämmin, 59-62 (26-33).

Moona Owusu esiintyi ennakkoluulottomasti keskiviikkona Liettuaa vastaan.

Salla Ekströmin korinalustyö oli vakuuttavaa Liettua-otteluissa. Kuvat: Stefan Thor Borgthorsson.

Toukokuun PM-kisoissa pronssimitaleja juhlinut Suomi on edennyt viimeisen kuukauden aikana suurin harppauksin. Väkivahva ja kokenut Liettua oli etenkin torstaina paikoin pahoissa vaikeuksissa Suomen puolustusmyllyssä. Valmentaja Lars Ekström korosti otteluiden jälkeen etenkin suojattiensa itseluottamuksen parantuneen.

- Aiemmin tänä vuonna me lähdettiin maaotteluihin ikään kuin anteeksi pyydellen. Nyt tytöt eivät enää arkailleet vastustajia suotta. Liettua on sen tason joukkue, että heitä vastaan on pelattava koko ajan sata lasissa, koska he rankaisevat jokaisesta epäröinnistä, pohti Ekström.

Suomi hallitsi suurinta osaa kenttätilanteista sekä keskiviikon että torstain otteluissa. Kokemus kuitenkin puhui tarpeen tullen. Aina Suomen joukkuepuolustuksen herpaantuessa Liettua kykeni viemään parin minuutin jaksot nimiinsä selkeästi.

Keskiviikkona Suomi ja Liettua olivat vielä muutamaa minuuttia ennen loppua tasapisteissä, mutta Suomen ottamat riskit puolustuspäässä kostautuivat Liettuan vapaiden korien muodossa. Torstaina Suomella oli mahdollisuus tasoittaa ottelu viime sekunnin kolmosella, mutta kuvion päätteeksi pelattu heitto kierähti korirenkaista ulos.

- Katsomossa istuneet liettualaisvalmentajat olivat kovin yllättyneitä siitä, millä tasolla pelaamme tällä hetkellä. Näihin otteluihin verrattuna PM-kisat olivat meiltä jopa kehno suoritus. Vielä on kuitenkin parantamisen varaa, Ekström muistuttaa.

Suomi pelasi molemmat ottelut ilman ykköskorintekijäänsä Vilja Kesästä, joka parantelee nivusvaivaansa. Laura Saarinen jätti keskiviikon ottelun väliin kuumeen vuoksi, ja Moona Owusu lepuutti torstaina jalkaansa.

- Vaikka Viljan, Lauran ja Moonan tasoiset pelaajat olivat poissa, pystyimme joukkuepuolustuksen avulla tekemään näistä tasaiset ottelut. Turnaus osoitti, että pystymme rutiinitasollamme pelaamaan tasaväkisesti Euroopan parhaita pelaajia vastaan, pohdiskeli Ekström.

Keskiviikon ottelussa kaksinumeroisille pisteluvuille ylsivät Salla Ekström (12/5), Moona Owusu (11/5) ja Nea Mäkelä (10/9). Torstaina Suomen ykköset olivat Anni Mäkitalo (15/1) sekä Laura Saarinen (11/7).

Liettua - Suomi 64-55 (30-34), alle 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Anycksiai (Liettua) 17.6.2009

Salla Ekström 12/5, Moona Owusu 11/5, Nea Mäkelä 10/9, Anni Mäkitalo 8/3, Saara Kokko 5/0, Mirka Kilpijärvi 3/3/5 riistoa, Saara Väre 2/3, Lotta Mitikka 2/2, Laura Juhola 2/1, Katleena Kärkkäinen 0/3, Ann-Marie Kalergis 0/1, Emma Nikula 0/1.

Suomi - Liettua 59-62 (33-26), alle 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Vilna (Liettua) 18.6.2009

Anni Mäkitalo 15/1, Laura Saarinen 11/7, Saara Väre 8/3, Saara Kokko 7/2, Salla Ekström 4/3, Katleena Kärkkäinen 4/2, Nea Mäkelä 3/7, Mirka Kilpijärvi 3/2, Emma Nikula 2/2, Laura Juhola 2/0, Ann-Marie Kalergis 0/1, Lotta Mitikka 0/1.

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

9.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaille tytöille jatkoaikatappio Bulgariaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi tappion alkulohkonsa viimeisessä pelissä jatkoajan jälkeen Bulgarialle loppunumeroin 91-87 (42-43, 81-81).

8.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaat tytöt tärkeään voittoon Puolasta

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi toiseksi viimeisen alkulohkopelinsä B-divisioonan EM-kisoissa. Suomi aloitti räväkästi ja rehki puolustuksen kautta johdon, joka ailahteluista huolimatta pysyi pelin loppulukemiin 69-72 (32-33) asti.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

Näytä lisää vastaavia