Susijengi haastaa kisaisäntä Slovenian EM-päätöspelissä maanantaina

15.9.2013 14:40 Maajoukkuekesä 2013 päättyy Suomen Susijengin osalta maanantaina, kun EM-kisojen isäntäjoukkue Slovenia toivottaa suomalaisvieraansa tervetulleeksi täpötäydelle Ljubljanan Stozice Areenalle.

Kisaisäntä Slovenian syömähampaisiin ovat kuuluneet mm. Bostjan Nachbar..

..ja Goran Dragic. Kuvat: FIBA Europe.

Slovenia lietsoi kotiyleisönsä hurmokseen myöhään lauantai-iltana nujertamalla kisojen mestarisuosikkeihin lukeutuvan Kreikan Ljubljanassa pistein 73–65. Voitto varmisti Slovenian paikan EM-kisojen puolivälierissä.

 

Fanaattisen slovenialaisyleisön edessä pelannut kisaisäntä on kuulunut EM-kenttien vahvimpiin joukkueisiin. Slovenia on voittanut seitsemästä kisaottelustaan viisi ja hakenut Kreikan lisäksi Italian, Espanjan, Tshekin ja Georgian päänahat.

 

– Slovenia pelaa todella kovalla intensiteetillä. Sisäpeliä ei juurikaan ole, mutta joukkue ajaa ja vie tilanteet loppuun asti, varoittelee Susijengin apuvalmentaja Pekka Salminen.

 

Kotiyleisö on ollut Slovenialle kuin kuudes pelaaja kentällä, ja samaa herkkua saa maistaa Susijengi maanantaina.

 

– Yleisöä tulee olemaan 13 000 katsojaa ja he pitävät ääntä. Hurja kokemus edessä, Salminen hymyilee.

 

– Meidän on nautittava pelistä, pärjättävä levypalloissa ja vastattava heidän intensiteettiinsä, jos mielimme voittaa.

 

Coach Salmisen tärpit: seuraa heitä

 

Goran Dragic (194 cm/27 v): ”Loistava viimeistelijä. Ajaa todella vahvasti, mutta pystyy myös heittämään.”

 

Zoran Dragic (196 cm/24 v): ”Kuin veljensä, mutta pelaa vielä kovempaa. Uskomaton energiapelaaja.”

 

Bostjan Nachbar (206 cm/33 v): ”Heittävä iso laituri. Erittäin kova skoraaja Euroliigasta.”

 

Slovenia ja Suomi kohtaava maanantaina 16.9. klo 22:00 Suomen aikaa.

 

Slovenian joukkue EM-kisoissa

 

4

Slokar

Uros

210

14.5.1983

free agent

5

Lakovic

Jaka

186

9.7.1978

Avellino (ITA)

6

Balazic

Jure

204

12.9.1980

Tofas Bursa (TUR)

7

Joksimovic

Nebojsa

193

17.11.1981

Union Olimpija (SVN)

8

Muric

Edo

201

27.11.1991

KK Krka (SVN)

9

Blazic

Jaka

196

30.6.1990

Red Star Belgrad (SRB)

10

Nachbar

Bostjan

206

3.7.1980

FC Barcelona (ESP)

11

Dragic

Goran

194

6.5.1986

Phoenix Suns (NBA)

12

Dragic

Zoran

196

22.6.1989

Unicaja Malaga (ESP)

13

Lorbek

Domen

198

6.3.1985

free agent

14

Vidmar

Gasper

210

14.9.1987

Fenerbahce (TUR)

15

Begic

Mirza

216

9.7.1985

Olympiakos (GRE)

 

  • Päävalmentaja Bozidar Maljkovic
  • Valmentaja Aleksander Sekulic
  • Valmentaja Gasper Potocnik
  • Valmentaja Chris Thomas
  • Valmentaja Tomaz Brinec

Henkilöt

 
14.4.2018 09:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisat oli vuoden 2017 paras kuluttajatapahtuma

Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.

18.1.2018 22:40 EM-kilpailut

”Me yhdessä!” – Susijengi, koripallon EM-kotikisat ja Lauri Markkanen keräsivät tunnustusta Suomen Urheilugaalassa

Suomalainen koripalloperhe sai rutkasti aihetta juhlaan torstai-iltana Suomen Urheilugaalassa, kun yhteisvoimin ja suurella sydämellä rakennetut EM-kotikisat nimettiin vuoden urheiluilmiöksi ja kotiyleisön hurmannut Susijengi vuoden joukkueeksi. Susijengin ja Chicago Bullsin Lauri Markkanen palkittiin vuoden nuorena urheilijana sekä vuoden läpimurtona.

15.1.2018 14:00 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat toivat Helsinkiin yli 40 miljoonaa euroa

Asiakastyytyväisyyskyselyissä huippuarvosanoja keränneet koripallon EM-kotikisat olivat menestys myös taloudellisia vaikuttavuuslukemia tarkasteltaessa. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) teettämän tutkimuksen mukaan EM-kisat toivat Helsinkiin 41,3 miljoonan euron suuruisen vaikutuksen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

20.11.2017 EM-kilpailut

PostNord on Susijengin ylpeä kumppani: ”Tässä on ollut tekemisen meininkiä”

Susijengi ja sen pääyhteistyökumppani PostNord pyrkivät yhteistyössä jatkuvasti tilanteeseen, jossa molemmat voittavat. Yhteistyössä vallitseva hyvä tiimihenki on ollut avain hyviin tuloksiin molemmin puolin.

27.10.2017 12:00 EM-kilpailut

EM-kotikisojen asiakkaat: ”Tunnelma lähes täydellinen”

Helsingissä pelattujen koripallon EM-kotikisojen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kävijöistä peräti 99,2 prosenttia suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen. EM-kisaotteluiden tunnelma hipoi asiakkaiden mielestä täydellisyyttä. Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutti Sport Business School Suomen Koripalloliiton toimeksiannosta.

9.10.2017 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967 (osa 10): Suomi-Romania ja kisojen yhteenveto

Kari Liimo olisi poissa kokoonpanosta ja peli alkaisi tavallista aikaisemmin (15.30), jotta joukkueet ehtisivät Helsinkiin seuraamaan loppuottelua sekä osallistumaan päättäjäisiin.

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

Näytä lisää vastaavia