Susijengille runsaasti kehuja ja kannustusta

15.9.2013 17:30 Susijengin urakka kesän 2013 EM-kisoissa päättyy maanantaina EM-jatkosarjan otteluun kisaisäntä Sloveniaa vastaan Ljubljanan Stozice Areenalla. Toinen peräkkäinen matka Euroopan 12 parhaan joukkoon ja Susijengin tuottama kollektiivinen ilo ovat löytäneet tiensä suomalaisen urheiluyleisön sydämeen, joka on näkynyt mm. Twitterissä runsaslukuisina kehuina, kannustuksina ja kiitoksina.

Koko Suomi on susien kansaa.

Susijengin suitsuttajia löytyy aina ministeritasolta asti.

Susijengin EM-jatkosarja päättyy Slovenia-otteluun. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Trillerivoitto MM-hopeamitalisti Turkista, NBA-miehillä varustellun Ruotsin kurmotus, nousu Hanno Möttölän johdolla tuplajatkoaikavoittoon Venäjästä, Petteri Koposen superilta mitalisuosikki Kreikkaa vastaan – Suomen Susijengi on pelannut tiensä koko Suomen huulille Slovenian EM-kisanäyttämöillä.

Lauantaina Suomen jatkosarjassa voittanut Espanja oli EM-kisoissa itse asiassa ensimmäinen maailman rankingissa kymmenen parhaan joukkoon kuuluva maa, joka onnistui selviytymään Susijengin heittämästä haasteesta. Susijengin voittamista alkusarjavastustajista Kreikka pitää sijaa neljä, Venäjä sijaa kuusi ja Turkki sijaa seitsemän. Espanja on maailmanlistan kakkonen Yhdysvaltojen vanavedessä.

Suomen puolivälierähaaveiden kariutumisen jälkeen #Susijengi -hashtag Twitterissä tulvi kiitos- ja kannustusviestejä aina valtakunnan huipulta koripallojunioreihin.

– Päät pystyyn #Susijengi! Loistava turnaus. Kiitos kaikista hienoista hetkistä. Hoitakaa Slovenia kunnialla himaan, Suomen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb twiittasi.

– Se, että tästä (Espanja-tappio) voi olla pettynyt, kertoo kuinka lähes epärealistisen pitkälle HD (Henrik Dettmann) on tämän joukkueen vienyt. Kaikkein hienointa on nähdä, kuinka lajina koripallo koko ajan muuttuu/kehittyy ja #Susijengi on siinä häkellyttävän isossa roolissa, Nelonen Pro:n selostaja Kristian Palotie kiitteli.

– On ollut niin hienoa seurata suomalaisten koripalloilijoiden pelaamista #Eurobasket2013:ssa. He antavat kaikkensa kentällä #susijengi #Finland, twiittasi uimarisuuruus Hanna-Maria Seppälä englanniksi.

– Olette tehneet paljon enemmän kuin vaan voittaneet isoja maita. Koriksen nostattaminen Suomessa = priceless, suitsutti puolestaan Juulia Raivio.

– Ollaan niin ylpeitä teistä! Koko katsomo! Upeet duunii jengi! #susijengi, kirjoitti Riikka H.

– Huikeita kollektiivisia fiiliksiä #susijengi!, sanoi puolestaan Pertti Rantanen.

Susijengin nostattaman korisbuumin vaikutukset arvioidaan luonnollisesti joskus myöhemmin tulevaisuudessa, mutta ilmeisesti positiivisia merkkejä on ilmassa. 

– Poika mukana TuNMKY lasten koriksessa, viime viikolla uusia tulijoita toista kymmentä. #susijengi saa lapsetkin innostumaan, kertoi Timo Virtanen Twitter-tilillään.

 – Tiedättekö mikä merkitys tällaisella #Susijengi menestyksellä on? Ja tämä on kaikista tärkein juttu! Kotimme vieressä on koriskenttä. Siellä kentällä ei käy kukaan koskaan pelaamassa, aina saa yksin heitellä.Nyt #Susijengi voitti ja lähdin lapsemme kanssa kävelylle. Tultiin koriskentän kohdalle ja näen kuinka pikkupojat pelaa 3vs3 matsia ja kentältä kuuluu huudot: "mä olen Koponen", "mää oon Möttölä" Pysähdyin katsomaan ja melkein itkin onnesta. Nämä pikkujätkät ovat hurmiossa #susijengi'stä, kirjoitti jääkiekkoselostajana ja -tuottajana tunnettu Antti Mäkinen jo 9. syyskuuta neljän twiitin sarjassaan.

Susijengi haluaa päättää kisat hyvään esitykseen

Maanantaina Susijengin pelaa kesän viimeisen ottelunsa ja tekee sen mitä herkullisimmassa ympäristössä. Susijengillä on etuoikeus kohdata päätöspelissään kisaisäntä Slovenia, jolla takanaan 12,000-päisen kotiyleisön tuki Stozice Areenalla.

Susijengille ottelu tarjoaa oivan mahdollisuuden lisätä jälleen luku sankaritarinoidensa joukkoon sekä päättää ikimuistoiset kisat korkealla loppunuotilla.

- Ollaan tehty paljon, mutta tuntuu, että paljon olis ollu vielä annettavaa. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa tulevaisuudessa. Sen voin kuitenkin luvata, että jokainen jätkä jättää maanantaina kaikkensa Stocizen parketille! #Susijengi, twiittasi maajoukkuekonkari Tuukka Kotti.

 
26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

14.2.2019 14:17 Susijengi

Susijengi nimetty helmikuun ratkaisevaan MM-karsintaikkunaan

Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.

4.12.2018 14:34 Susijengi

Huikea voitto sähköisti Susijengin Ranska-ottelun lipunmyyntiä entisestään – jo 5200 lippua myyty

Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.

5.7.2018 10:49 Susijengi

Susijengin Islanti-ottelussa tehtiin Euroopan karsintojen yleisöennätys

Maanantaina loppuunmyyty Hartwall Arena todisti, kun Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena.

3.7.2018 10:58 Susijengi

Miten jatkossa? Näin jatkuu Susijengin matka kohti Kiinan MM-kisoja

Susijengi eteni maanantai-iltana lohkokakkosena jatkoon omasta MM-karsintojen alkulohkostaan peittoamalla Islannin täpötäyden Hartwall Arenan valvovan silmän alla. Susijengillä on edessään syys-, marras- ja helmikuussa pelattavat kivikovat karsintaikkunat.

29.6.2018 21:19 Susijengi

Susijengi taipui Tshekin kovassa käsittelyssä – Nuutinen Suomen valopilkku

Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.

25.6.2018 21:24 Pääjuttu

Susijengi karisti Viron MM-kenraalissa, Markkanen pani ranttaliksi

Susijengi jätti vähän jossiteltavaa Hartwall Areenalla, kun suomalaiset löylyttivät Viroa tuplamaaotteluiden toisessa osassa 95-76 (43-24). Kesän ensimmäisen esiintymisensä susipaidassa tehnyt Lauri Markkanen kuritti Viroa 23 pisteen ja 12 levypallon arvoisesti.

21.6.2018 22:04 Pääjuttu

Susijengi selviytyi Saku Suurhallin hermopaineesta, tulokkaat toivat virtapiikin

Susijengin eläimellinen puolustus poiki ensin jatkoajan ja sen jälkeen 69-76 (38-37) -jatkoaikavoiton Virosta valmistavassa maaottelussa Saku Suurhallissa, Tallinnassa.

Näytä lisää vastaavia