Nuori Honka ensimmäiseen voittoon – Catz ja ToPo sarjakärkeen

12.10.2013 Nuori Tapiolan Honka sai ensimmäisen voittonsa Naisten Korisliigassa Keravan Energia Teamin kustannuksella pistein 86-79 (35-40). Lappeenrannan Catz ja ToPo voittivat myös ottelunsa ja ovat näin sarjakärjessä ainoina tappiottomina joukkueina.

17-vuotias Tuuli Menna teki Keravaa vastaan 18 pistettä.

 Viime kauden pronssimitalisti Tapiolan Honka otti ensimmäisen voittonsa uudistuneella kokoonpanollaan. Keravaa vastaan Kimmo Kujansivun luotsaama nuori joukkue onnistui rutistamaan voittonsa vasta viimeisillä minuuteilla juoksemalla 10-0.

 

- Saimme tänään penkiltä energiaa ja onnistujia. Meillä on todella nuori joukkue, niin sieltä löytyy onnistujia yksittäisissä peleissä kauden mittaan. Tänään esimerkiksi Armi Anttila pelasi vain kuusi minuuttia, mutta otti siinä ajassa seitsemän levypalloa, päävalmentaja Kujansivu kommentoi.

 

Kentän kuningattareksi nousi Hongan monipuolinen laituri Shanel Harrison (21/17/4 syöttöä/6 riistoa). Hienon pelin pelasi myös 17-vuotias Tuuli Menna (18/10) sekä toinen vahvistus Jasmine Byrd (13/3).

 

Virhevaikeuksista kärsineeltä Keravalta loistivat Mollie Williams (23/9), vahvan alkukauden pelannut Rosa Pakarinen (19/4) sekä tuttuun tapaan Roseta Adzasu (17/7/4 syöttöä/5 riistoa)

 

Catz juoksi Alulta jalat alta

 

Catz kävi kurittamassa Forssan Alkua 51-94 (22-51). Forssalaiset lähtivät otteluun vajaamiehisenä ja rotaation puute näkyikin: Catzin materiaaliylivoima osoittautui pelin alusta lähtien liian vaikeaksi. Lappeenrantalaiset painostivat alkulaiset pallonmenetyksiin ja pääsivät sitä kautta juoksemaan helppoja koreja.

 

Aleksandria Anderson (29/5/7 riistoa) ja Hanna Vapamaa (4/4/7 riistoa) olivat pääsyylliset Alun lukuisiin menetyksiin. Myös Jelena Reshetko (23/5) ja Anni Mäkitalo (14/1) erottuivat edukseen.

 

Forssalaisista kyydissä pysyi Kerah Nelson (26/10).

 

ToPo haki jokaisen irtopallon

 

Töölön Kisahallissa Torpan Pojat rynni Turun Riennon läpi lopputuloksella 79-57 (38-34). Toisella puoliajalla tuli esille ToPon fyysisyys ja jokainen irtopallo näytti päätyvät munkkalaisen syliin tavalla tai toisella.

Erityisesti Ashlee Roberson (29/16/7 riistoa) teki täyden työpäivän hakemalla peräti yhdeksän hyökkäyslevypalloa, mutta Niina Laaksonen (14/9) ei jäänyt kauheasti jälkeen hakemalla niitä kuusi. Venlakaisa Hölttä (11/8) ja Vilma Kesänen (10/5) säestivät.

 

Turun Riennolta Danisha Corbett (12/2) pääsi ainoana rientolaisena kaksinumeroiselle pistemäärälle.

 

Lisätietoja: Naisten Korisliiga
 
12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

30.3.2024 19:20 Naisten Korisliiga

FoA puolusti Pyrinnön nurin ja siirsi ratkaisun viidenteen otteluun

Pyrinnön ja Forssan Alun ottelusarjassa ratkaisu siirtyi ratkaisevaan viidenteen otteluun, kun FoA kaatoi kotikentällään Pyrinnön 78-49.

29.3.2024 21:18 Naisten Korisliiga

PeKa eteni jälleen välieriin

Kotkan Peli-Karhut eteni Naisten Korisliigan välieriin, kun se haki vierasvoiton Vimpelistä 90-58. Ottelusarjan PeKa vei otteluvoitoin 3-1.

28.3.2024 21:34 Naisten Korisliiga

Pyrintö taisteli välierien kynnykselle

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat yhdellä ottelulla. Siinä Pyrintö kaatoi kotikentällään FoA:n 88-82 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

Näytä lisää vastaavia