Koponen paukutti 20 pistettä VTB-liigan avauksessa

12.10.2013 22:00 Suomen Susijengin Petteri Koponen säkitti kertaheitolla kentän korkeimman pistemäärän (20p) BC Himkin avatessa Itä-Euroopan VTB-liigan runkosarjansa 66–62 (31–15)-voitolla Samarasta. Euroopassa ammatikseen pelaavista suomalaisista miespelaajista myös Gerald Lee junior ja Joonas Cavén olivat lauantaina voitokkaat.

Petteri Koponen aloitti VTB-liigan komealla tyylinäytteellä.

Flunssansa karistanut Joonas Cavén johti CB Prat Joventutin avausvoittoon.

Junnu Lee keräsi kahdeksan pistettä Timisoaran vieraana. Kuvat: Ville Vuorinen.

Himki sai viime kevään EuroChallenge-mestari Samaraa vastaan lentävän lähdön ja karkasi penkiltä tulleen Koposen ilmiömäisellä heittovireellä parhaimmillaan 18 pisteen johtoon.

 

Samara hyydytti kuitenkin kolmannesta jaksosta alkaen Himkin karkumatkan puolustustaan tiivistämällä ja kiipesi Bracey Wrightin ja Anton Ponkrashovin ratkaisuilla neljännellä jaksolla neljästi kahden pisteen päähän.

 

Himkin päästi pälkähästä lopulta laiturikonkari Sergei Monia, joka sivalteli Samaran selkänahkaa kahdella oikea-aikaisella kolmosellaan, jotka veivät Himkin seitsemän pisteen johtoon pelin viimeisen minuutin alkaessa. Koponen sinetöi lopulta voiton neljällä onnistuneella vapaaheitollaan.

 

Koposelle kirjattiin 24 minuutissa 20 pistettä, kaksi levypalloa sekä kaksi syöttöä. Kolmoskaaren takaa Koponen onnistui neljästi.

 

BC Himki – Krasnie Krilija Samara 66–62 (19-6, 31–15, 40–34)
Himki:
Petteri Koponen 20/2, Paul Davis 18/8/3 syöttöä.
Samara:
Bracey Wright 20/5/3 syöttöä.
P.Koponen:
Minuutit 24, Pisteet 20 (2p 2-4, 3p 4-6, 1p 4-4), Levypallot 2, Syötöt 2, Riistot 1.

 

Cavén palasi – CB Prat voitti, Leen Ploiestille toinen voitto

 

Päättyneenä kesänä ensiaskelensa Susijengissä ottanut 211-senttinen, 20-vuotias Joonas Cavén palasi kentälle pitkän flunssan jälkeen, kun CB Prat Joventut kohtasi Espanjan Adecco Platan toisen kierroksen ottelussa Askatuakin.

 

Cavén pussitti 19 minuutissa kahdeksan pistettä ja keräsi kaksi pallonriistoa, kun CB Prat avasi voittotilinsä vakuuttavasti 87–56 (45–24). CB Prat on nyt voittanut yhden ja hävinnyt yhden ottelun.

 

Gerald Lee juniorin CSU Ploiesti selvisi kuivin jaloin vieraskentällä vastustajastaan Timisoarasta. Ploiesti sai peliin lentävän lähdön ja johti avausneljänneksen jälkeen 15–28, jonka jälkeen Timisoara pysytteli kymmenen pisteen tuntumassa ja nousi päätösjaksolla parhaimmillaan kahden heiton päähän.

 

Viitisen minuuttia ennen loppua Ploiesti ratkaisi pelin, kun Lee, Alhaji Mohammed ja Catalin Burlacu nostivat onnistumisillaan vierasjohdon yhdeksään. Ploiesti haki Romanian liigakauden toisen voittonsa pistein 73–84 (38–48) Leen urakoidessa joukkueelleen kahdeksan pisteen ja viiden levypallon saaliin.

 

Shawn Huff nikkaroi Ludwigsburgille 26 minuutissa kahdeksan pistettä ja kaksi levypalloa 10 771 katsojan edessä Berliinin O2 World Areenalla, mutta Saksan Bundesliigan vahvimpiin ennakkosuosikeihin kuuluva ALBA Berlin hyydytti vieraidensa hyökkäyspelin ja haki 83–52 (41–19)-voiton. Ludwigsburg on voittanut kauden neljästä pelistään kaksi.

 

CB Prat Joventut – Askatuak 87–56 (25–15, 45–24, 69–43)

CB Prat: Alex Ros 13/1/3 syöttöä, Zoran Nikolic 12/2/4 syöttöä/4 riistoa.
Askatuak:
Javier Perez 16/6.
J.Cavén:
Aloitusviisikossa, Minuutit 19, Pisteet 8 (2p 1-1, 3p 2-4, 1p 0-1), Levypallot 1, Riistot 2.

 

CB Timisoara – CSU Ploiesti 73–84 (15–28, 38–48, 54–65)

Timisoara: V. Panic 17/3/4 syöttöä, Z. Jovanovic 16/2/9 syöttöä/6 riistoa.
Ploiesti:
Alhaji Mohammed 27/6/4 syöttöä, Vladimir Tica 14/4.
G.Lee:
Minuutit 25, Pisteet 9 (2p 4-8, 1p 1-4), Levypallot 5.

 

Alba Berlin – Ludwigsburg 83–52 (21-9, 41–19, 66–28)

Alba: David Logan 17/5/3 syöttöä, Alex King 10/6.
Ludwigsburg:
Keaton Grant 15/2.
S.Huff:
Aloitusviisikossa, Minuutit 26, Pisteet 8 (2p 1-5, 3p 2-5), Levypallot 2.

 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

Näytä lisää vastaavia