16-vuotiaille tytöille vakuuttavat voitot Liettuasta

20.6.2009 Toukokuussa Pohjoismaiden mestaruutta juhlinut Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on pääsemässä iskuun. Liettuassa leireilevä Suomi pelasi juhannuksena kahdesti Euroopan huippumaihin lukeutuvaa Liettuaa vastaan, ja vei molemmat ottelut nimiinsä. Juhannusaattona voittolukemat merkittiin Suomen hyväksi 62-59 (30-33), juhannuspäivänä komeasti 72-50 (37-28).

Annika Holopainen kuritti Liettuaa 11 ja 18 pisteen ottelusaldoilla.

Emmi Leino esiintyi pirteästi molemmissa juhannuksen maaotteluissa.

Suomen 16-vuotiaat tytöt kohtaavat kesän EM-kisojen alkulohkossaan Espanjan, Belgian sekä Valko-Venäjän. Kuvat: Stefan Thor Borgthorsson.

Juhannusaaton otteluun Suomi lähti vajaalukuisena, sillä sentterit Janniina Koivunen ja Ella Rantanen seurasivat ottelua siviileissä kuumetoipilaina. Liettuan ajaessa ahkerasti korille Suomen pitkä osasto joutui tiukasta tuomarilinjasta johtuen välittömiin virhevaikeuksiin. Päätösjakson Suomi joutui pelaamaan todellisella pienoisviisikolla, kun Annika Holopainen (186 c) sai virhetilinsä jälkeen jo ennen viimeistä kymmenminuuttista ja Vilma Purhonen (182 cm) loukkaantui puoliaikalämmittelyssä.

Joukkueet etenivät tasatahdissa aina ottelun viimeiselle minuutille asti. Emmi Leino heitti kolmosellaan Suomen 59-56 johtoon viimeisen minuutin alussa, mutta liettualaiset kuittasivat toisessa päässä omalla heitollaan. Loppuratkaisu pelattiin pelinrakentaja Meral Bedretdinille, joka säkitti läpiajon päätteeksi kaksi pistettä ja bonusvapaaheiton sisään. Liettualle jäi kolme sekuntia aikaa tasoittaa, mutta joukkue ei saanut lyhyessä ajassa tasapainoista heittoa aikaiseksi. Suomi voitti ottelun 62-59 (30-33). Joukkueen paras pisteidentekijä oli Annika Holopainen (11/4/3 riistoa).

Joukkueiden kohdatessa uudelleen Vilnassa juhannuspäivänä Suomi oli kaikessa Liettuaa askeleen edellä. Joukkueen pitkän pään pelaajat pystyivät välttämään virhevaikeuksiin joutumista, jolloin Holopainen (18/8/4 riistoa) sekä kuumeesta toipunut Janniina Koivunen (14/4/5 riistoa) pääsivät juhlimaan korin alla mielin määrin. Suomen joukkuepuolustus pakotti Liettuan jatkuviin pallonmenetyksiin, joista Suomi pääsi kasvattamaan piste-eroa ylivoimahyökkäysten avulla.

Vilnan ottelu päättyi Suomen 72-50 (37-28) murskavoittoon. Holopaisen ja Koivusen lisäksi hyvin kunnostautuneita suomalaispelaajia olivat muiden muassa Evita Iiskola (13/8), Saara Wahlgren (9/3/3 riistoa) sekä 16 minuuttia erinomaisen tehokkaasti pelannut Anette Juvonen (8/3/6 riistoa).

- Tämä on jännittävä joukkue. Pelaajat omaksuvat kaiken ihan hemmetin nopeasti, kehuu päävalmentaja Harri Jokela suojattejaan.

- Kertasimme juhannusaaton ottelun jälkeen puolustuksessamme esiintyneet ongelmat, ja seuraavana päivänä samoja ongelmia ei ollut oikeastaan ollenkaan. Saimme puolustettua pallollisen screenit sekä Liettuan 1-1-hyökkäyksen lähes kokonaan pois. Liettuan pelistä tuli todella vaikeannäköistä.

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelaa kesällä ainoana suomalaisjoukkueena EM-kisat Euroopan ylimmällä tasolla eli A-divisioonassa. Liettua päätyi viime kesän A-divisioonan kisoissa 12. sijalle. Runsas kuukausi sitten Suomi kukisti PM-kisojen finaalissa Ruotsin, joka puolestaan viime kesänä sijoittui A-kisojen neljänneksi.

- Kisoihin on vielä jonkin verran aikaa, ja se sopii meille. Esimerkiksi paikkapuolustuksessa ja paikkaprässissä sekä viime hetken hyökkäysten kanssa meillä on vielä melkoisesti tekemistä ennen kisoja. Meillä on kuitenkin tietty perussapluuna kasassa. Tästä lähtien kaikki, mitä teemme, tulee olemaan hienosäätöä, kertoo Jokela.

Suomen 16-vuotiaat pojat kohtaavat Liettuan sunnuntaina ja maanantaina pelattavissa maaotteluissa.

Liettua - Suomi 59-62 (33-30), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Anyksciai (Liettua) 19.6.2009

Annika Holopainen 11/4/3 riistoa, Anette Juvonen 10/0, Evita Iiskola 9/10, Meral Bedretdin 9/1, Emmi Leino 6/1/3 riistoa, Emma Laaksonen 4/4, Saara Wahlgren 3/6, Vilma Purhonen 3/5, Emmi Vapamaa 3/1, Iida Nikula 2/5, Asta Sillanpää 2/3, Emmi Tyysteri 0/0.

Liettua - Suomi 50-72 (28-37), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Vilna (Liettua) 20.6.2009

Annika Holopainen 18/8/4 riistoa, Janniina Koivunen 14/4/5 riistoa, Evita Iiskola 13/8, Saara Wahlgren 9/3/3 riistoa, Anette Juvonen 8/3/6 riistoa, Emmi Leino 5/0, Meral Bedretdin 3/2, Emmi Tyysteri 2/4, Emmi Vapamaa 0/2, Emma Laaksonen 0/1, Iida Nikula 0/0, Asta Sillanpää 0/0.

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

26.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt puristivat mehut Portugalista, päätyivät viidenneksi

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päätti B-divisioonan EM-kisansa Makedonian Skopjessa kurittamalla Portugalia pistein 46-63 (15-28). Suomalaistyttöjen puolustus oli rautaa etenkin avauspuoliskolla, jolloin Portugali heitti kaikki 24 kahden pisteen heittoyritystään ohi. Suomi sijoittui turnauksessa viidenneksi.

25.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt silppusivat Bosnia-Hertsegovina

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelaa huomenna B-divisioonan EM-kisojen viidennestä sijasta, kun Sudenpennut veti avausneljänneksen aikana Bosnia-Hertsegovinaa vastaan vankan eron, joka säilyi loppulukemiin 71-59 (44-29) asti. Suomi lähtee maksamaan huomenna kalavelkoja Portugalille.

24.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt kaatuivat saappaat jalassa Belgialle

Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät B-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä Belgialle trillerimäisesti 65-64 (27-26). Tappion vuoksi Suomi pelaa turnauksessa sijoista 5.-8.

22.8.2017 Maaottelu

Portugali niukkaan voittoon Suomen 16-vuotiaista tytöistä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa B-divisioonan EM-kisoissa Skopjessa, kun Portugali nappasi alkulohkon ykkössijan Suomen nenän edestä voittamalla loppunumeroin 48-51 (24-26). Suomi kohtaa torstaina puolivälierissä Belgian.

20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Awak Kuier johdatti Suomen 16-vuotiaat tytöt EM-avausvoittoon Bulgariasta

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat alkoivat voitokkaasti, kun Sudenpennut murskasivat Bulgarian selvin numeroin 41-87 (26-44). Koko parketin kuningatar oli Awak Kuier, joka tehtaili hurjat 25 pistettä, 20 levypalloa ja yhdeksän torjuntaa vain 21 peliminuutissa.

Näytä lisää vastaavia