Kataja uuteen EuroChallenge-kauteen viime kauden menestyksen saattelemana, tiistain avauksessa vastassa Cholet

4.11.2013 13:30 Joensuulainen Kataja Basket vastasi kauden 2012/13 EuroChallenge-sensaatiosta etenemällä kaikkien ennakko-oletusten vastaisesti liigan kahdeksan parhaan joukkoon ja haastamalla ranskalaisen Gravelines-Dunkerquen puolivälieräkamppailussa. Kataja kohtaa toisen EuroChallenge-kautensa ensimmäisessä ottelussa tiistaina Ranskan ProA:ta pelaavan Choletin.

Teemu Rannikon Katajan EuroChallenge-kausi käynnistyy ottelulla Choletia vastaan.

Antti Kanervo ja kumppanit etenivät viime kaudella EuroChallengen kahdeksan parhaan joukkoon.

Päävalmentaja Toijala odottaa jälleen joensuulaisyleisöltä äänekästä tukea omilleen. Kuvat: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.

Kataja Basketin kotimainen rotaatio on pysynyt suurin piirtein ennallaan sitten viime kauden, joskin joensuulaisryhmä on vahvistunut Susijengi-legenda Teemu Rannikolla, kaksi Suomen mestaruutta voittaneella tamperelaislähtöisellä Jesse Niemellä sekä nuorten maajoukkueita kolunneella takamiehellä Kalle Naapilla.

 

Joensuulaiset lähtivät liigakauteen kahden uuden ulkomaalaisvahvistuksen Mike Morrisonin ja Renaldo Majorin voimin, mutta Vesa Mäkäläisen loukkaantumisen myötä Joensuuhun on saapunut kolmaskin amerikkalaispelaaja, Brian Greene. Greene loukkasi harjoituksissa jalkaansa ensimmäisen Korisliiga-ottelunsa jälkeen, mutta pystyy näillä näkymin pelaamaan tiistaina.

 

Kataja on voittanut Korisliiga-kauden ensimmäisestä yhdeksästä ottelustaan kuusi. Kataja ratsastaa EuroChallenge-kentille paraikaa kolmen ottelun voittoputkessa haettuaan päänahat KTP:lta, Hongalta ja Lahdelta.

 

– Olemme kokonaisuutena paljon paremmassa kunnossa kuin mitä sarjan alussa. Etenkin viimeisissä kotipeleissä puolustus on ollut siinä iskussa, että olemme pystyneet puolustamalla antamaan itsellemme mahdollisuuden voittaa otteluja, Katajan päävalmentaja Jukka Toijala arvioi.

 

– Korisliigassa hieman huonommallakin hyökkäyspelillä voi voittaa, mutta EuroChallengessa hyökkäyksenkin on sujuttava. Puolustus on kuitenkin sillä mallilla, että voin nukkua yön rauhassa – elementit siihen, että pärjäisimme kovempiakin vastaan, ovat olemassa.

 

”Kotiyleisöllä on meille suuri merkitys”

 

Jean Manuel Sousan valmentamalla Choletilla ei ole puutetta kansainvälisen tason kokemuksesta, sillä joukkue on pelannut eurosarjoja peräti 22 kauden verran. Viimeisen kahden kauden ajan Cholet on edustanut Ranskaa Euroopan kakkostasolla Eurocupissa.

 

Cholet’n lähihistorian menestyksekkäin vuosi on 10, jolloin joukkue juhli Ranskan mestaruutta sekä Ranskan Supercupin voittoa. Kautta aiemmin Cholet selvisi aina EuroChallengen finaaliin, jossa tosin Petteri Koposen edustama Virtus Bologna oli lopulta vahvempi.

 

Ranskalaisjoukkueen nimekkäimmät pelaajat ovat LA Lakers-ikoni Kobe Bryantin serkkupoika John Cox (194 cm/32 v) sekä ensimmäistä kauttaan Euroopassa pelaava Terrell Stoglin (185/22), joiden taitojen varaan Choletin hyökkäys rakentuu. Amerikkalainen euroveteraani Lamayn Wilson (203/33) sekä ranskalaiset Rudy Jomby (196/25) ja Claude Marquis (204/33) täydentävät aloitusviisikon, ja penkiltä voimaa peliin tuo mm. Justin Burrell (207/25).

 

Cholet pelaa tavaramerkittyä ranskalaista vauhtikoripalloa, jossa yhdeksän pelaajan atleettinen rotaatio hakee kärppänsä pallonriistoja ja blokkeja sekä kärkkyy tilaisuuttaan päästä iskemään ylivoimahyökkäyksen päätteeksi donkkeja. Hitaammassa pelissä Choletilla on kelpo kenttätasapaino, jonka avulla luoda ratkaisupaikkoja.

 

– Choletilla on taitoa enemmän takakentällä, mutta myös kaksi hyvää sisäpelaajaa. Pääpainomme tulee olemaan perimeter-puolustuksessa, mutta myös sisäpeliuhka on huomioitava, Toijala ennakoi.

 

– Kotipelaamisella ja kotiyleisöllä on meille suuri merkitys. Varmasti olemme saaneet sen yli 10 pistettä kotietua, kun Areenalla on ollut parituhatta ihmistä kannustamassa. Yleisö laittaa painetta vastustajalle, erotuomareille, tuo fiilistä kotijoukkueelle, lähettää Toijala terveisensä karjalaisyleisölle.

 

Cholet’n lisäksi Kataja kohtaa alkulohkossaan hollantilaisen ZZ Leidenin sekä Tanskan liigaa johtavan, Ville Tuomisen valmentaman Bakken Bearsin.

 

EuroChallengen avausottelu: Kataja Basket – Cholet Basket Joensuun LähiTapiola Areenalla tiistaina 5.11. klo 18:30 alkaen.

 


 

Asiat

 
30.6.2025 22:51 Korisliiga

Helsinki Seagullsille uudet omistajat - jatkaa Korisliigassa

Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.

28.6.2025 15:51 Susijengi

Olivier Nkamhouan ura jatkuu Italian pääsarjassa

Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.

27.6.2025 20:36 Suomalaiset ulkomailla

Gordon ja Daniel Herbertin Bayern München Saksan Bundesliigan mestaruuteen

Viime vuosina Saksan maajoukkueen peräsimessä historiaa tehnyt Gordon Herbert, 66, jatkaa menestysputkeaan. Herbertin valmentama Bayern München huipensi kautensa mestaruuteen päihittämällä torstai-iltana Saksan Bundesliigan viidennessä finaaliottelussa Ulmin 81–77 (48–41). Joukkueen apuvalmentajana toimi Gordon Herbertin poika Daniel Herbert.

27.6.2025 10:58 Koripalloliitto

Korisperhe kerää voimansa Vimpelin Vedon auttamiseksi – näin voit auttaa

Vimpelin Vedon yhteisö menetti reilu viikko sitten liikuntahallin tulipalossa peli- ja harjoituspaikan sekä harjoitusvälineet aina palloja myöten. Seura kerää nyt lahjoituksia tukirahastoon. Tavoite on hankkia uusia peli- ja harjoitusvälineitä ja palauttaa harjoittelu- ja peliolosuhteet mahdollisimman nopeasti.

27.6.2025 10:01 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenin kauteen mahtui haasteita – ”Oli kaikennäköistä”

Alexander Madsen edusti viime kaudella katalonialaisseura Lleidaa, joka lähti ACB-liigaan sarjanousijana. Joukkue onnistui uusimaan paikkansa sarjassa, mutta Madsenin kauteen mahtui omat haasteensa.

26.6.2025 17:15 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni näki kauden aikana kolme erilaista koripallomaata

Susijengin takamies Edon Maxhunilla oli tapahtumarikas kausi. Hän aloitti kauden Ranskassa, käväisi Italiassa ja päätti sen Turkissa.

26.6.2025 14:20 Susijengi

Larsson ja Håkansson tähdittävät Ruotsin EM-kisarinkiä

Susijengin avausvastustajaksi Tampereen EM-alkulohkoon saapuva, ensimmäisiä EM-kisojaan kahteentoista vuoteen pelaava Ruotsi on julkaissut kesän maajoukkuerinkinsä. Päävalmentaja Mikko Riipisen nimeämän kuudentoista pelaajan ryhmän tähtinä kimmeltävät Miami Heatissa mainion tulokaskauden pelannut Pelle Larsson sekä jo vuosikymmenen päivät Espanjassa pelannut pelinrakentaja Ludvig Håkanson.

26.6.2025 11:55 Korisleirit

Mikael Jantunen yllätti kaikki: 16 tuntia mestaruuden ratkeamisen jälkeen yllätysvierailu omalle korisleirille yli 2000 kilometrin päähän

4Stars Basketball Camp -koripalloleirin nuoret ja muut vetäjät Kisakalliossa kokivat leirin päätöspäivänä ikimuistoisen yllätyksen, kun tiistaina Ranskan mestaruutta juhlinut Mikael Jantunen ilmestyi kaikkien yllätykseksi leirin päätöspäivälle keskiviikkona.

25.6.2025 14:24 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosella vahva kausi putoamisesta huolimatta – ”Pystyin pelaamaan hyvällä tasolla"

Elias Valtonen pelasi hyvän kauden Espanjan ACB-liigan Granadassa, vaikka joukkueen kausi päättyi harmillisesti putoamiseen. Seuraavaksi Valtonen suuntaa katseensa kohti elokuun EM-kotikisoja.

25.6.2025 12:16 EM-kotikisat 2025

EuroBasket 2025 -turnaus saamassa WWF:n vastuullisuusmerkin ensimmäisenä suomalaisena tapahtumana

Tämän kesän koripallon EM-kotikisat ovat mukana WWF:n urheilu- ja tapahtuma-alan vastuullisuusmerkin pilottihankkeessa. Elokuun kisat saavat ensimmäisenä Suomessa WWF:n vastuullisuusmerkin.

Näytä lisää vastaavia