Bisonsin Eurocup-urotöille jatkoa – nyt kaatui Radnicki

27.11.2013 22:59 Käytännössä selkä seinää vasten –tilanteessa keskiviikko-illan Eurocup-otteluaan isännöinyt Bisons Loimaa venyi upeaan kotivoittoon serbialaisesta KK Radnickista. Voiton Bisons tarjoili mahtavasti mukana eläneelle kotiyleisölle jo tuttuun tyyliin, viime hetkillä ratkenneen trillerin päätteeksi lukemin 75-73 (42-31).

Mikko Koivisto ja Bisons tarjoilivat jälleen Eurocup-trillerin, jonka päätteeksi tällä kertaa kaatui KK Radnicki.

Frank Robinsonin reppuselässä kuvassa juhliva John Williamson oli Koiviston ohella Bisonsin tehomiehiä.

Villisti mukana elänyt kotiyleisö sai olla varpasillaan koko päätösneljänneksen ennen voitonjuhlia.

Biisonien Eurocup-huumaa on seuraavan kerran tarjolla Suomessa 18.12. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Voitollaan Bisons piti jatkohaaveensa Eurocup-lohkossa H elossa, kun runkosarjasta on kolme kierrosta pelaamatta.

- Tulimme peliin hyvällä energialla ja olimme erittäin keskittyneitä ensimmäisellä puoliajalla. Meillä oli mustat hetkemme kolmannella ja neljännellä jaksolla, mutta onnistuimme nappaamaan voiton, hymyili Bisons-luotsi Greg Gibson, jonka kasvoilta voiton maukkaus oli pelin jälkeen helposti luettavissa.  

Bisons on pelannut nyt Eurocupissa neljä kotiottelua, joista loimaalaiset ovat voittaneet kolme. Keskiviikon ottelu tarjoili niistä käsittämättömästi suurimman korieron, sillä kaksi aiempaa voittoa Bisons saalisti yhden pisteen marginaalilla.  

Radnicki kävi Vantaan-illassa pariinkin otteeseen Energia Areenan parketin pinnassa, muttei suostunut taipumaan ennen päätössummeria. Tasoihin (73-73) kirinyt Radnicki lähetti Bisonsin Billy Keysin vapaaheittoviivalle, kun kellossa oli enää yhdeksän sekuntia jäljellä. Keys upotti kylmänviileästi vaparinsa ja kun serbit eivät saaneet viimeisessä hyökkäyksessään mitään aikaiseksi, räjähti Energia Areena voitonjuhliin.

- Yritämme pitää kotiyleisön tyytyväisenä hyvällä koripalloviihteellä, naurahti ”Biisonien” maajoukkuelaituri Tuukka Kotti, joka sai virhetilinsä täyteen ennen ratkaisuhetkiä.

”La Bomba” elementissään

- Oli todella vaikea istua loppuhetket penkillä, kun halusi vain tositoimiin mukaan. Onneksi meillä on joka kerta uusia kavereita, jotka voivat ratkaista pelin. Mikko Koivisto pelasi tänään valtavan hienon ottelun. Ja John Williamson oli myös mahtava, kiitteli Kotti joukkuekavereitaan.

Kotin kiitokset osuivat naulan kantaan. Hänen Susijengi-kaverinsa Mikko ”Loimaan La Bomba” Koivisto oli keskiviikkona lempinimensä veroinen. Kotikaupungissaan Vantaalla selkeästi viihtyvä Koivisto löi ottelulle heti alkutahdit upottamalla jo avausneljänneksellä kolme kolmosta naruihin.

Parhaimmillaan Bisons johti ottelua Koiviston ja Keysin tarjoileman kolmossateen ja 12-0-rykäisyn jälkeen 17 pisteellä (35-18).

Kaikkiaan Koivisto nakutti 18 pistettä. Ensimmäisen kerran Eurocupissa kotiyleisön eteen päässyt, Bisons-riveihin parisen viikkoa sitten liittynyt Williamson teki väkivahvan esityksensä päätteeksi 28 pistettä. Keys säesti tehokaksikkoa 11 pisteellään.

Radnicki oli ennen keskiviikkoa voittanut kuudesta Eurocup-ottelustaan neljä ja paistatteli lohkossa kakkosena. Vierailijat poistuivat Vantaalta syystäkin pettyneinä.

- Emme toteuttaneet pelisuunnitelmaamme ensimmäisellä puoliajalla ja se maksoi meille voiton, kommentoi Radnicki-sentteri, teholukemat 27/18 koonnut Mouphtaou Yarou.

Voitto oli Bisonsille maukas revanssi, sillä hyvästä pelistään huolimatta kaksinkertaiset Suomen mestarit joutuivat taipumaan Serbian-visiitillään Radnickille 89-92.

Bisonsilla on jäljellä alkulohkossaan kaksi vierasottelua, Besiktas Istanbulia ja Pietarin Spartakia vastaan, sekä 18. joulukuuta pelattava kotiottelu, jossa vastaan asettuu ateenalainen Panionios. Lohkon kolme parasta selviytyy jatkoon.

Lisätiedot: Ottelutilastot

Asiat

 
28.3.2024 21:34 Naisten Korisliiga

Pyrintö taisteli välierien kynnykselle

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat yhdellä ottelulla. Siinä Pyrintö kaatoi kotikentällään FoA:n 88-82 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

28.3.2024 14:01 Pääjuttu

Davviguovlu Koris levittää korista Lapin lakeuksille

Oulun NMKY:n viime syksynä käynnistämässä hankkeessa tehdään säntillistä jalkatyötä pysyvän koripallotoiminnan käynnistämiseksi pohjoisimmassa Lapissa. Koripallon vauhti ja yhteisöllisyys kiehtovat myös pohjoisen lapsia ja nuoria, ja neljällä hankkeen piiriin kuuluvalla paikkakunnalla toimii jo oma koriskerho.

27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

27.3.2024 09:43 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket tulee taas – toukokuussa vietetään jälleen vuoden hauskimpia koulupäiviä

Tuhannet alakoululaiset pääsevät jälleen toukokuussa viettämään vuoden hauskinta koulupäivää. Pirkka Street Basket -kiertue ulottuu tänä keväänä Helsingistä aina Ouluun saakka 14 turnauksen voimin.

27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

26.3.2024 11:20 Pääjuttu

Koripalloliiton strategiatyö etenee – vastaa kyselyyn ja vaikuta suomalaisen koripallon tulevaisuuteen

Suomalainen koripallo on vahvalla pohjalla, mikä näkyy hyvänä kehityksenä ja kasvuna lajin eri osa-alueilla. Palloa ei siis tarvitse keksiä uudestaan, mutta koripallon ympärillä on paljon muuttuvia tekijöitä, jotka täytyy huomioida lajin kehittämisessä. Osana strategiatyötä Koripalloliitto kutsuu kaikki sidosryhmänsä antamaan oman näkemyksensä siitä, millainen on paras mahdollinen tulevaisuus suomalaiselle koripallolle.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

Näytä lisää vastaavia