Muurisen hurja ilta ei katkaissut Napolin tappioputkea

14.12.2009 Maajoukkuelaituri Kimmo Muurinen pelasi yhden kauden parhaista otteluistaan Italian Serie A:n sunnuntain sarjakierroksella, mutta hänen urotöistään huolimatta Martos Napoli kärsi kymmenennen perättäistappionsa. Myös Petteri Koposen Virtus Bologna joutui lähtemään Serie A-kierrokselta tappio niskassaan. Ohessa myös muita suomalaissähkeitä Euroopan koripalloparketeilta.

Luonnonvoiman lailla jyrännyt Kimmo Muurinen ei pystynyt auttamaan Napolia kauden avausvoittoonsa.

Petteri Koponen kasvatti lauantaina pistetiliään lähinnä vapaaheittoviivalta.

Teemu Rannikon Granada hävisi hippaleikin Espanjan ACB-liigan lauantain sarjakierroksella.

Juha Sten nakutteli 16 pistettä, kun Lobe Huesca kärsi yllätystappion River Andorralle.

Vesa Mäkäläinen nakutteli kauden ensimmäisen tupla-tuplansa Plannjan päihittäessä 08 Stockholmin.

Ville Mäkäläinen heitti 19 pistettä, mutta Glasgow Rocks veti pidemmän korren Worthing Thunderia vastaan.

Pohjevaivainen Shawn Huff oli jo neljännen perättäisen viikon sivussa Kreikan A1-liigan kamppailuista. Kuvat: Francois Perthuis ja Tomi Kaminen.

Vierasjoukkue Cimberio Varese aloitti ottelunsa Muurisen Napolia vastaan vahvasti siirtyen avausjakson lopulla 9-21-johtoon. 28-vuotiaan Muurisen saapuminen kentälle muutti pelin juonen kuitenkin täydellisesti. Kotiyleisöään kolmella näyttävällä donkilla villinnyt Muurinen sytytti joukkueensa taisteluun ja johdatti Napolin kolmannella jaksolla parhaimmillaan 67-58-johtoon.

Napoli johti ottelua vielä kuusi minuuttia ennen loppua Damon Jonesin kolmosella numeroissa 75-66. Kahdeksalla tappiolla kautensa avannut joukkue meni kuitenkin täysin solmuun Varesen siirryttyä paikkapuolustukseen. Varese vei neliminuuttisen lukemin 13-0 ja siirtyi ottelun viimeisen minuutin alussa 75-79-johtoon.

Napolin Dimitrios Tsaldaris tasoitti ottelun kakkosella ja bonusvapaaheitollaan tilanteeseen 81-81, mutta vierasjoukkuelle jäi vielä aikaa yhteen hyökkäykseen. Viimeisellä jaksolla kymmenen pistettä heittänyt Varesen Michel Morandais (16/8) säkitti kolmen pisteen korinsa summerin soidessa aiheuttaen Napolille kymmenennen perättäisen tappion lukemin 81-84 (40-46).

Vaihdosta peliin tullut Muurinen taisteli Varesea vastaan kaikkiaan 26 minuuttia keräten 15 pistettä (kakkoset 6/13, vapaaheitot 3/5), kuusi levypalloa ja kaksi riistoa. Muurisen tilille merkittiin myös yksi pallonmenetys sekä neljä virhettä. Roberto Gabini (24/6) ja Dimitrios Tsaldaris (20p) olivat Napolin ykköstykit ottelussa.

Koposen Bologna vaisuna

Petteri Koposen Virtus Bologna sai lauantain myöhäisillan vieraspeliinsä huonoimman mahdollisen alun, kun NGC Medical Cantu kiskaisi kymmenessä minuutissa 26-10-johtoon. Cantu pyrki jäädyttämään peliä vielä ennen puoliaikaa, mutta taktiikka epäonnistui, kun Virtus jyräsi Koposen neljän riiston saattelemana taukoeron kahteen pisteeseen, 37-35.

Ottelun kolmannen jakson puolivälissä virhevaikeuksiin joutunut Koponen pelasi viimeisen viidentoista minuutin aikana vain katkoittain. Cantu kasvatti johtonsa yhtenään lähelle kymmentä pistettä, mutta Virtus onnistui kuromaan aina eron kahteen tai kolmeen pisteeseen. Koponen toi vielä vapaaheitoillaan Virtuksen kahden pisteen päähän, 64-61, kaksi minuuttia ennen loppua. Vapaaheittojen jälkeen Virtus-luotsi Lino Lardo otti Koposen penkille, jonka jälkeen Cantu vei runsaan minuutin jakson 6-2. Koponen saapui vielä kentälle 25 sekuntia ennen ottelun loppua ottamaan viidennen virheensä. Cantu voitti ottelun 72-63 (37-35).

Virtuksen aloitusviisikon heittävänä takamiehenä kentälle saapunut Koponen heitti 23 minuutissa kymmenen pistettä (kakkoset 2/3, kolmoset 0/1, vapaaheitot 6/7), mutta ei saanut Cantun tarkassa vartioinnissa juurikaan heittotilaa. Koponen haki myös kaksi levypalloa, riisti neljästi ja menetti pallon kolmasti.

- Ei saatu yhtään helppoa paikkaa koko ottelussa. Ekan jakson jälkeen oli tosi vaikea lähteä kuromaan eroa kiinni tuollaista puolustusta vastaan. Cantu scouttasi meidän kaikki leipäpelit ihan täysin. Yksi vaihtoehto olisi ollut yksinkertaistaa peliä, pohdiskeli Koponen tappion jälkeen.

Itävaltalaissentteri Benjamin Ortner oli Cantun tuki ja turva 16 pisteellä ja seitsemällä levypallolla. Virtuksen kakkossentteri Michele Maggioli oli joukkueensa tehokkain 14 pisteellä. Kymmenestä ottelustaan kuusi voittanut Virtus on Serie A:n sarjataulukossa kuudennella sijalla tasapisteissä Cantun ja neljä perättäistä tappiota kärsineen Air Avellinon kanssa.

Rannikon Granadalle kolmas perättäistappio

Espanjan ACB-liigan kahdella edellisellä kierroksella huippujoukkueet Real Madridin ja FC Barcelonan kohdannut Teemu Rannikon CB Granada mitteli lauantain sarjakierroksella ACB:n keskikastiin kuuluvaa Estudiantesia vastaan. Kissa-hiiri-leikiksi muodostunut ottelu päättyi kotijoukkue Estudiantesin 77-65 (36-32) voittoon.

Estudiantes porhalsi 8000-päisen kotiyleisönsä riemuksi avausjakson päätteeksi 23-10-johtoon, mutta menetti otteensa puoliaikaa edeltäneellä kymmenminuuttisella ja päästi Granadan neljän pisteen päähän. Hippaleikki jatkui toisella puoliajalla, kun levypalloja (43-25) dominoinut Estudiantes käväisi johtolukemissa 49-34 ja 68-61, mutta päästi Granadan aina uudelleen neljän pisteen tuntumaan. Päätösjakson viimeisillä minuuteilla Granadalta loppui virta ja joukkue joutui lähettämään rikkomalla Estudiantesin vapaaheittoviivalle.

Vaihdosta kentälle saapunut Rannikko pyöritti Granadan peliä 20 minuutin ajan. Kahdesta kolmosestaan toisen upottanut Rannikko tyylitteli kolme pistettä, yhden levypallon ja yhden riiston, jonka lisäksi hänelle merkittiin kaksi pallonmenetystä sekä kaksi virhettä. Juan Jasen oli Granadan ykköskorintekijä 12 pisteellä, Albert Oliver johti Estudiantesia 18 pisteellä. Kahdestatoista ottelustaan neljä voittanut Granada jakaa ACB:n 13. sijan Gran Canarian, Bizkaia Bilbaon ja Meridiano Alicanten kanssa.

Nikkilä ja Sten pelipäällä

Viime keväänä Suomen Korisliigan arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu 210-senttinen Antti Nikkilä sai rutkasti peliaikaa Espanjan kakkosliiga LEB Goldin sunnuntai-illan sarjakierroksella. Vaihtopenkiltä ottelun aloittanut Nikkilä mitteli parketilla 22 minuuttia edustamansa Sant Josep Gironan kukistaessa La Palman 77-70 (32-36).

Ottelun alussa kaukoheittonsa hyvillä prosenteilla upottanut La Palma johti puoliajalla neljällä pisteellä, mutta katosi täysin kuvasta kolmannen jakson alkaessa. La Palman kaukoheittojen kolistessa rautoihin oli Nikkilä avainasemassa tukkiessaan vierasjoukkueen tien korin alle. Nikkilä nakutteli ottelussa neljä pistettä (kakkoset 1/3, vapaaheitot 2/3), haki kuusi levypalloa, riisti kerran, menetti pallon kerran ja rikkoi kahdesti. Gironalta kunnostautui hyökkäyspäässä Albert Vila, joka heitti 25 pistettä.

Girona on voittanut 13 ottelustaan kymmenen ja jakaa LEB Goldin kakkossijan Zaragozan kanssa.

Juha Sten pelasi toisen perättäisen ottelunsa Lobe Huescan aloitusviisikon pelinrakentajana Espanjan kolmosliiga LEB Silverissa, kun Huesca kärsi vieraskentällä yllätystappion River Andorralle lukemin 75-76 (43-44).

Kentällä peräti 33 minuuttia viihtynyt Sten nakutteli kaikkiaan 16 pistettä hyvin tarkkuuksin (kakkoset 7/8, kolmoset 0/2, vapaaheitot 2/4) ja täydensi iltapuhdettaan kolmella levypallolla, yhdellä korisyötöllä ja kahdella riistolla. Stenille merkittiin ottelussa myös yksi menetys ja neljä virhettä. Sten oli joukkueensa toiseksi paras pistemies 17 pistettä heittäneen Stevie Johnsonin jälkeen. Lobe Huesca on voittanut 12 ottelustaan yhdeksän ja jakaa LEB Silverin A-lohkon kärkisijan Cajariojan kanssa.

Vesa Mäkäläisen Plannjalla vaikea viikko

Vesa Mäkäläisen edustama Luulajan Plannja kärsi runsas viikko sitten kaksi raskasta tappiota Ruotsin Basketliganissa, kun joukkueen kuukauden jatkunut voittoputki katkesi rökäletappioilla Norrköping Dolphinsia ja Solna Vikingsiä vastaan. Plannja selviytyi joulukuun viikon kahdesta ottelusta voittajana, mutta jäi kauaksi normaalitasostaan.

Tiistaina Basketliganin hännänhuippu 08 Stockholm piinasi Plannjaa viimeisille sekunneille asti Luulajassa pelatussa ottelussa ennen kuin kotijoukkue sai kiristettyä otettaan ja juostua 59-55 (31-32)-voittoon. Mäkäläinen pelasi ottelussa 33 minuuttia viimeistellen kauden ensimmäisen tupla-tuplansa (10 pistettä, 12 levypalloa) ja pitäen tukholmalaisten ykköstykki Francis Odadan (18/6/3 blokkia) aisoissa viime hetkillä. Mäkäläiselle merkittiin ottelussa myös yksi korisyöttö, yksi blokki, kaksi menetystä sekä kaksi virhettä.

Perjantaina Plannja onnistui kukistamaan pudotuspeliviivan tuntumassa kamppailevan Boråsin vieraskentällä vasta jatkoajan jälkeen 82-85 (75-75, 40-41). Mäkäläinen taisteli Boråshallenin parketilla 34 minuuttia keräten tilastosarakkeisiin seitsemän pistettä (kakkoset 3/7, kolmoset 0/2, vapaaheitot 1/2), yhdeksän levypalloa, yhden korisyötön, yhden menetyksen ja kaksi virhettä. Plannjan parhaana palkittiin 22 pistettä heittänyt Christopher Ryan.

Plannja on voittanut 18 ottelustaan 14 ja on Basketliganin sarjataulukossa neljännellä sijalla.

Ville Mäkäläisellä hukkareissu Skotlantiin, Huff sivussa Kreikassa

Vaikean alkukauden jälkeen viime viikkoina piristymisen merkkejä osoittanut Ville Mäkäläisen Worthing Thunder matkusti sunnuntaina Skotlantiin mittelemään Glasgow Rocksia vastaan Ison-Britannian BBL-liigassa. Thunder jäi kuitenkin sivustakatsojaksi, kun latautuneet skotlantilaiset rynnistivät jo ensi minuuteilla kymmenen pisteen johtoon ja vyöryttivät leveällä arsenaalilla 103-85 (48-34)-voiton.

Thunder ei pystynyt enää toisen neljänneksen avausminuuttien jälkeen kaventamaan eroa alle kymmenen pisteen. Kolmannella jaksolla Worthing käväisi lukemissa 59-49, mutta Glasgow porhalsi äänekkään kotiyleisönsä edessä lopulta helpohkoon voittoon.

Ville Mäkäläinen oli Worthingin toiseksi paras korintekijä 19 pisteellä. Reggie Bratton heitti Worthingille 31 pistettä. Jessie Sapp oli Glasgown tehokkain 26 pisteellä. Worthing Thunder on voittanut neljästätoista ottelustaan kuusi ja on BBL:n sarjataulukossa yhdeksäntenä.

Suomalaislaituri Shawn Huff joutui seuraamaan vaihtopenkiltä, kuinka hänen joukkueensa Kavala/Panarama kärsi kotikentällään 73-85 (36-46)-tappion Panathinaikokselle Kreikan A1-liigassa. Pohjevaivoista kärsivä Huff on ollut sivussa viimeisen neljän liigakierroksen ajan. Alexis Kyritsis heitti Kavalalle 19 pistettä, Panathinaikoksen tehoista vastasi kaksikko Startos Perperoglou (20/5 syöttöä)-Vassilis Spanoulis (18/6 syöttöä/3 riistoa).

Suomalaisvalmentaja Anton Mirolybovin Chemnitz hävisi lauantaina vieraskentällä Saar-Pfvalz Bravesille Saksan kakkosliiga ProA:ssa 83-94. Walt Baxley tykitti Bravesin paidassa peräti 50 pistettä. Chemnitz on voittanut kahdestatoista ottelustaan kuusi.

 
10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

Näytä lisää vastaavia