Rannikko johti Katajan vierasvoittoon Loimaalla

7.2.2014 Hallitseva mestari Nilan Bisons sai tuta perjantaina runkosarjakauden neljännen tappionsa ja toisen kotonaan, kun ensimmäisen vieraspelinsä pitkään aikaan pelannut Kataja Basket haki voiton 63–67 (28–33) URHOtv:n todistaessa. Katajan voiton takuumiehenä hääri Teemu Rannikko, joka omisti kentän 28 pisteellään.

Teemu Rannikko sai biisoninnahan harteilleen Loimaalla.

Big Mike Morrison hallitsi korinalustoja Bisonsia vastaan.

Antero Lehdon Pyrinnön kotitaika pitää.

Timo Heinonen oli KTP:n pistelinko Kobria vastaan.

Ronnie Clarkin kolmonen masensi Korihait Pohitullissa. Kuvat: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma, Matti O. Koskinen, Kai Kilappa & Francois Perthuis.

Kataja nousi kolmannella jaksolla parhaimmillaan 14 pisteen johtoon, kun Rannikko heilutteli tahtipuikkoa hyökkäyspäässä, Mike Morrison tuhosi loimaalaisten korintekoaikeet lähietäisyydeltä ja Katajan liikkuva joukkuepuolustus sai Bisonsin kadottamaan pisteidentekotaitonsa.

 

Tuplamestari viritti kuitenkin tuttuun tapaan kotiyleisönsä edessä kirin, joka nosti sen Ilpo Pehkosen kakkosella ja bonusvapaaheitolla 59–58-johtoon vajaat kaksi minuuttia ennen loppua.

 

Tämän jälkeen pelin ratkaisi joensuulaisille Teemu Rannikko kahdella kolmosellaan.

 

– Tämä oli tyypillisen kiihkeä Bisons-peli, jossa ei koreilla juhlittu. Peli oli jo hanskassamme, mutta hukkasimme sen. Taistelimme hyvin puolustuspäässä, mutta hyökkäys ei ollut kovin nättiä, totesi Katajan päävalmentajaksi sairauslomansa jälkeen palannut Jukka Toijala.

 

Kentän tähti Teemu Rannikko (28/1) esitteli kauden parastaan. Mike Morrison (15/15/3 riistoa) oli korinalustan valtias ja Alex Wesby (10/6) hankkiutui vapaaheittoviivalle ahkerasti.

 

Edelleen ilman Antto Nikkarista pelanneesta Bisonsista Tuukka Kotti (13/10) ja Frank Robinson (13/10/2 blokkia) napsivat tupla-tuplat ja Ilpo Pehkonen (11/2) jatkoi avausviisikon pelinrakentajana hyviä otteitaan. Bisonsin uusi takamies Aubrey Coleman ei vielä pelannut.

 

Pyrintö ei suostu häviämään Pyynikillä

 

Viime päivinä ankarassa otteluruuhkassa tarponut Kouvolan Kouvot piti Tampereen Pyrintöä pinteessä Pyynikillä viimeiseen asti, mutta Pyrintö nappasi silti kouvolalaisista odotetun 97–92 (59–52)-kotivoiton.

 

Ottelun avauspuolisko oli ”80-lukulaista” hurlumheikoripalloa, jossa joukkueet upottivat kovia koreja toistensa jälkeen ja mättivät kahteen pekkaan yhteensä 111 pistettä 20 minuuttiin.

 

Kolmannesta jaksosta alkaen Pyrintö alkoi kärkkyä voittoa ja nousi kahdesti yhdeksän pisteen johtoon, mutta Kouvot ei suostunut myymään nahkaansa helpolla. Kaksi minuuttia ennen loppua Kouvot rynni tasatilanteeseen 87–87, kunnes BJ Raymondin kakkonen ja Antero Lehdon vapaaheitot veivät kotijoukkueen tavoittamattomiin.

 

– Kävimme jo matsipalaverissa läpi, miten Kouvot hyökkää. Vilpasta vastaan träppäsimme, samoin Kouvoja vastaan Kouvolassa. Halusin haastaa joukkuettamme jatkamalla tätä. Kouvojen 72,5% heittoprosentti ja 23 syöttöä kertoo heidän hyvästä hyökkäyksestään, mutta ainakin tästä saadaan hyviä klippejä treenaamiseen, arvioi iltaa Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola.

 

Poikola kiittelikin voitosta apuvalmentajaansa.

 

– Tänään Lasse Rantala hyökkäyksen valmentajana voitti.

 

Kaikki kauden kotiottelunsa voittaneista tamperelaisista Antero Lehto (21/1/6 syöttöä) ja BJ Raymond (19/11) olivat tuttuun tapaansa erinomaiset, eivätkä kauaksi jääneet myöskään Kelvin Lewis (17/2) ja Damon Williams (15/7).

 

Kouvoista kovimmat tehot kirjauttivat Ville Kaunisto (22/8), Justin Hawkins (16/6/8 syöttöä) ja Gregg Thondique (15/8).

 

KTP tarkkana kotihallissaan

 

Myös KTP jatkoi hyviä kotipelejään viihdyttämällä kotiyleisöään peräti 16 onnistuneella kolmen pisteen korilla. Kotkalaisten saaliiksi jäi tammikuun yllättäjäjoukkue Lapuan Korikobrat pistein 91–78 (53–38).

 

Kotkalaisten pelätty heittohurmos löytyi toisella neljänneksellä, jonka kuluessa KTP onnistui kolmosessa käytännössä joka toisella peliminuutilla. Parhaimmillaan kotkalaisjohto kävi 26 pisteessä kolmannen jakson puolivälissä.

 

KTP:n ässä oli Timo Heinonen (26/7), jonka pisteistä 19 syntyi jo pelin puoliväliin mennessä. Korinalustan jässikkänä juhli hurjan levypallosaaliin napannut Chris Owens (23/21/4 syöttöä/2 blokkia). Takamieslupaus Joonas Lehtoranta (14/3) onnistui neljästi kolmosessa.

 

Korikobrista Jesse Perry (21/14/2 blokkia) oli pirteänä, kun taas Korisliigan tammikuun pelaaja Kyle Fogg (17/8/3 syöttöä) puristettiin kotkalaispuolustuksen toimesta ahtaalle.

 

Clark heitti Hongalle vierasvoiton Pohitullissa

 

Alkukaudella kitsaanlaisesti vierasvoittoja hakenut Tapiolan Honka onnistui nyt jo toisen perättäisen kerran hakemaan voiton Espoon ulkopuolelta, kun Pekka Salmisen suojatit kaatoivat Korihait Uudessakaupungissa heittosirkuksessa 100–103 (50–57).


Espoolaispelaajien ranteet kävivät tulikuumina pelin avauskymmenminuuttisen aikana. Honka sujautti 37 pistettä Korihaiden sukkaan ja karkasi jo 17 pisteen johtoon. Korihait osoitti kuitenkin toisella jaksolla, että peli on kaukana pelatusta.

 

Pelin jälkipuoliskosta kehkeytyi yleisöönmenevä ja kovatempoinen trilleri. Honka johti neljännen jakson puolivälissä jo 12 pisteellä, mutta Korihait ryhmittyi vielä kerran takaa-ajoon.

 

Vain 18 sekuntia ennen loppua Honka lähti Josh Dollardin onnistuneiden vapaaheittojen jälkeen aikalisälle tilanteessa 100–100. Viimeinen ratkaisu pelattiin Ronnie Clarkille, jonka kolmonen kolme sekuntia ennen loppua takasi espoolaisille voiton.

 

Clark (29/3/3 riistoa) oli pelin pistekuningas. Espoolaisista myös Brady Morningstar (21/4/3 riistoa), Jaraun Burrows (20/2/7 syöttöä) ja Tuomas Iisalo (17/0) olivat virkeitä.

 

Korihaiden parhaat olivat James Padgett (26/9/3 syöttöä) ja Josh Dollard (22/8).

 

(STT-Basket.fi)

Lisätietoja: Korisliiga
 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia