Honka nousi kuudenneksi, Bisons ja Vilpas kohentelivat asemiaan

1.3.2014 Pitkään Namika Lahden kannoilla Korisliigan taulukossa kärkkynyt Tapiolan Honka löylytti lahtelaisia lauantaina kotikentällään 81–60 (35–30) ja nousi Namikan ohi kuudennelle sijalle. Nilan Bisons nousi puolestaan 13 pisteen takaa vierasvoittoon Kauhajoella ja Salon Vilpas kukisti kanssaan kahdeksannesta sijasta taistelevan Korikobrat selvin lukemin.

Villematti Kopio narutti Namika Lahtea 21 pisteellä.

Aubrey Coleman kesytti Kauhajoen Karhun.

Joseph Harrisin Vilpas osoitti Korikobrille kaapin paikan. Kuvat: Francois Perthuis.

Namika hallitsi parkettia Tapiolan Urheiluhallilla runsaan jakson ajan, kunnes Honka teki ryhtiliikkeensä puolustuspäässä ja siirtyi lopulliseen johtoon hieman ennen tauolle lähtöä.

 

Lopullisesti Honka karkasi heti neljännen jakson alussa tilanteessa 54-50, kun Villematti Kopion jälkeen Jaraun Burrows pamautti kuusi perättäistä pistettä ja Anton Odabasi kaksi. Honka tyylitteli lopulta 21 pisteen voiton.

 

– Olen tyytyväinen pelaajieni esitykseen, varsinkin puolustuspäässä. Antaisin pelistä kokonaisarvosanaksi 9+. Lisäksi olin hyvilläni Villematti Kopion onnistumisesta muutaman vaisumman pelin jälkeen, Hongan päävalmentaja Pekka Salminen hymyili.

 

Kopio (21/4) kääri Hongan parhaat pisteet ja Burrows (17/12/4 riistoa/4 blokkia) tupla-tuplan. Myös Anton Odabasi (12/2) pelasi mainion ottelun.

 

Robert Arnold (18/3) esiintyi edukseen Namikasta, joka hävisi jo kahdeksannen perättäisen ottelun.

 

Ottelun lehdistötilaisuudessa Pekka Salminen kertoi Kimmo Muurisen liittyvän joukkueen vahvuuteen tiistaina.

 

Bisonsilla vahva toinen puoliaika, Coleman taas liekeissä

 

Kauhajoen Karhu oli hallitsevaa mestaria Nilan Bisonsia vastaan pitkään kiinni yllätysvoitossa.

 

Pohjanmaalaiset saivat pitkän pelitauon jälkeen kentälle palanneet loimaalaiset helisemään terrieripuolustuksellaan ja vahvoilla vastahyökkäyksillä, joiden myötä Karhu karkasi parhaimmillaan 13 pisteen johtoon.

 

Kolmannella jaksolla kentälle teutaroi kuitenkin sisuuntunut Bisons.  Karhun 40–34-johdossa Bisons kuittasi pariminuuttisen 9-0 ja piti johtoa käsissään loppuun asti. Viimeisen sinetin voitolleen Bisons antoi 64–66-tilanteessa viemällä pelin lopun 8-0 ja kuittaamalla 64–74 (37–30)-voiton.

 

Voittajien Aubrey Coleman (31/12/5 riistoa) oli ottelussa omaa luokkaansa. Ville Mäkäläinen (10/4), Matti Nuutinen (8/2), Carl Lindbom (8/2) ja Tuukka Kotti (7/7/4 syöttöä) kuuluivat myös loimaalaisten parhaimmistoon.

 

Karhun vahvin oli Andre Williamson (17/7)

 

Vilpas vei luulot pois Korikobrilta

 

Hyvän alkuvuoden turvin kilpailuun pudotuspelipaikasta noussut Lapuan Korikobrat matkusti lauantaina Salohalliin kohtaamaan kanssaan kahdeksannesta sijasta kamppailevan Salon Vilppaan.

 

Salolaiset löysivät puolustuspäähän oikeat match-upit, eikä Korikobrat päässyt mukavuusalueelleen hyökkäyspäässä kuin hetkittäin. Saatuaan pelin tempon hallintaan Vilpas sai hyviä heittoja paraatipaikoiltaan ja onnistui erinomaisesti niin läheltä kuin kaukaa. Salolaiset pussittivat kolmosensa 42% tarkkuudella ja veivät 90–63 (46–34)-voiton.

 

Vilppaan Joseph Harris (24/12/3 riistoa) oli kentän kuningas ja sai arvokasta tukea mm. Eero Lehtiseltä (15/5) ja Vesa-Pekka Laineelta (9/1).

 

Lapualaisista Kyle Fogg (23/5/6 syöttöä) pussitti korkeimmat pisteet ja Marcus Kitts (13/14) kunnostautui levypalloissa.

 

(Basket.fi)

Lisätietoja: Korisliiga
 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia