Lee loisti Romanian liigan kärkiottelussa

2.3.2014 Gerald Lee junior pisti tuulemaan ja murjoi hurjat 27 pistettä, kun CSU Asesoft Ploiesti palautti asemansa Romanian liigan kärjessä kukistamalla liigajohtaja Oradean 79–66 (39–32). Ploiesti nousi voitollaan alkuvuoden pituisen tauon jälkeen takaisin liigakärkeen.

Junnu Lee oli Romanian liigan huippujen taiston kirkkain kärki.

Shawn Huff pelasi Mitteldeutscheria vastaan 26 minuuttia.

Mikko Koiviston Gaziantep pommitti vierasvoiton Turkin liigassa.

"Ponttis" Mirolybovin Tigers kohenteli asemiaan Saksan ProB:ssa. Kuvat: Ville Vuorinen & Francois Perthuis.

Ploiesti antoi vahvan viestin Oradealle jo pelin avausjaksolla juoksemalla kymmenessä minuutissa 29–15-johtoon.

 

Oradea sai pelin juonesta kiinni ja nousi kolmannen jakson alussa kolmen pisteen päähän, mutta Ploiesti kiskoutui 60–57-tilanteessa 10-1-jaksonsa myötä taas kahdentoista pisteen johtoon.

 

Pelin ratkaisijahahmo oli Susijengin ja Ploiestin ”Junnu-Lee”, joka nosteli 34 minuutissa muhkeat 27 pistettä ja upotti kahden pisteen heittonsa 11/12. Lee sieppasi myös kolme levypalloa ja antoi kolme syöttöä.

 

Alkuvuoden tappioidensa myötä Romanian liigan kolmoseksi tipahtanut Ploiesti nousi takaisin liigan jaetulle kärkisijalle. Ploiesti on voittanut 21 ottelustaan 16.

 

Ottelutilastot: Ploiesti – Oradea
 

Salinin Olimpijalle tappio Kroatiassa

 

Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana matkusti Adrianmeren liigan viikonloppukierroksen merkeissä Kroatiaan kohtaamaan Cedevita Zagrebin.

 

Cedevita kiskoutui jo pelin avausneljänneksellä 11 pisteen johtoon ja kasvatti johtonsa 20 pisteeseen kolmannen jakson aikana. Olimpija kavensi loppulukemiksi päätösneljänneksellä 75–60 (47–30).


Salin sai muhkeat 29 minuuttia peliaikaa ja pussitti viisi pistettä. Lisäksi Salin nappasi kolme levypalloa. Liigakakkonen Cedevita ratsasti Miro Bilanin (19/3) ja Nolan Smithin (17/4/4 syöttöä) ansioilla.

 


Ottelutilastot: Cedevita – Olimpija


Huffin Ludwigsburgille jäi liikaa kirittävää

 

Shawn Huff sai 26 minuuttia peliaikaa ja kirjautti seitsemän pistettä, viisi levypalloa ja syötön Ludwigsburgille joukkueen taipuessa Mitteldeutscherin vieraana täpärästi 96–93 (52–38).


Michael Cuffeen (23/5) ja Angelo Caloiaron (19/10/3 syöttöä) tahdittama kotijoukkue hallitsi ottelua mielin määrin avauspuoliskolla, eikä Ludwigsburg onnistunut Coby Karlin (26/2/4 syöttöä/5 riistoa) hyvistä otteista huolimatta enää jälkipuoliskolla hakemaan voittoa.


Ludwigsburg jatkaa Bundesliigan kahdeksantena voitettuaan 23 ottelustaan 12.

 

 

Koiviston Gaziantep makeaan vierasvoittoon

 

Mikko Koiviston uusi seura Gaziantep haki Turkin liigassa makean 78–95 (43–44)-vierasvoiton Edirnen kotikentällä.

 

Edirne hallitsi peliä avausjakson ajan, mutta toisesta kymmenminuuttisesta alkaen Gaziantep oli omaa luokkaansa. J.R. Bremerin (21/1/5 syöttöä) ja Dejan Borovnjakin (18/7) johtamat vieraat veivät pelin jälkipuoliskon 51–35.

 

Koivisto pelasi ottelussa kuusi minuuttia, haki yhden levypallon ja antoi kaksi koriin johtanutta syöttöä. Gaziantep jakaa Turkin liigan 7.-8. sijat TED Ankaran kanssa.

 

Ottelutilastot: Edirne – Gaziantep
 

Cavén taas Joventutin kokoonpanossa

 

Joonas Cavén palasi parin viikon tauon jälkeen Espanjan ACB-liigan FIATC Joventut Badalonan kokoonpanoon.

 

Tariq Kirksay (23/10/3 syöttöä) ja John Shurna (20/4/3 syöttöä) pelasivat erinomaiset minuutit, kun Joventut nautiskeli kotikentällään 95–73 (48–37)-voiton Valladolidista ja tiukensi otettaan ACB-liigan pudotuspelipaikasta.

 

Cavénille ei voitto-ottelussa merkitty peliminuutteja.

 

 

Mirolybovin Tigers petasi pudotuspelisijoja

 

Anton Mirolybovin Hannover Tigersin kausi Saksan ProB-liigan runkosarjassa lähestyy loppuaan. Tigers päihitti runkosarjan toiseksi viimeisellä kierroksella Braunschweigin pistein 83–76 (41–40) haettuaan ratkaisevan eron kolmannella jaksolla, jonka se voitti 26–12.

 

Benjamin Fumey (23/9) oli voittajien tehokkain.


Kun ProB-liigan runkosarjaa on yksi kierros pelaamatta, Tigers jatkaa pohjoislohkon kolmannella sijalla.

 

 
22.4.2024 15:36 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalosta Belgian mestari

Elina Aarnisalosta tuli Belgian mestari, kun Kangoeroes Mechelen pelasi kotimaisen kauden läpi ilman ainuttakaan tappiota. Finaalit ovat käynnistyneet myös Saksassa ja runkosarjat päättyivät Espanjassa sekä Italiassa.

18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

Näytä lisää vastaavia