Kouvot ja Ville Kaunisto pitkään jatkosopimukseen

7.5.2014 Kouvolan Kouvojen matkaa syyskauden hiilikellarista kevään menestykseen tahdittanut laituriveteraani Ville Kaunisto, 32, on solminut kouvolalaisseuran kanssa kolmevuotisen jatkosopimuksen. Kaunisto valittiin maaliskuun ansioidensa johdosta Korisliigan kuukauden pelaajaksi.

Levypallokuningas Kaunisto jatkaa Kouvoissa kolmevuotisella sopimuksella.

Kaunisto kuuluu myös Suomen Susijengin harjoitusrinkiin. Kuvat: Matti O. Koskinen & Ville Vuorinen.

 204-senttisen Kauniston sopimukseen sisältyy pykälä, jonka nojalla seuralla on vielä kaksi viikkoa aikaa purkaa sopimus.

 

– Haluamme näin menetellen varmistua siitä, että saamme Villen ja seuran lisäksi myös Kouvolan alueen yritykset sitoutumaan Kouvoihin vähintään näiden kolmen kauden ajaksi, Kouvojen puheenjohtaja Jukka Silén avaa järjestelyä.

 

Alkukauden Ranskan kakkosliigassa pelannut Kaunisto ehti pelata Korisliigaa 32 runkosarjaottelun verran. Paikkaa Susijengin MM-ryhmästä kesällä hakeva Kaunisto tehtaili keskiarvoikseen 17,3 pistettä ja hurjat 10,8 levypalloa ottelua kohden. Samalla Kaunistosta kruunattiin Korisliigan historian ensimmäinen kotimainen levypallokuningas.

 

Komealla urallaan kosolti Eurooppaa nähneen Kauniston päätös jäädä Kouvolaan kypsyi vasta aivan viime päivinä.

 

– Suurin perhettämme koskeva päätös syntyi lopulta sittenkin aika helposti, kun kävi ilmi, että tämä seuran puolelta vaikuttaisi olevan mahdollista. Kouvot on noussut erittäin vaikeasta tilanteesta ja on matkalla kohti kovia tavoitteita, Kaunisto kertoo ja antaa tunnustusta päävalmentaja Jyri Lehtoselle.

 

– Meillä on Jyrin kanssa varsin hyvin toimiva suhde, jossa ei ole ollut moitteen sijaa. Hän tekee täällä upeaa työtä, ja toivottavasti tämä on jonkinlainen palkinto myös hänelle.

 

Kauniston lisäksi Kouvoilla on voimassa pelaajasopimukset Tuomas Hirvosen, Alexander Madsenin, Daniel Dolencin, Juuso Kauppisen ja Tobias Reinholtin kanssa.

 

Suomen mestari, Ranskan ja Suomen MVP

 

Kaunisto aloitti pääsarjauransa kaudella 1999/2000 turkulaisen Piiloset Basketin kokoonpanossa ja siirtyi seuraavaksi kaudeksi miesten divariin, jossa hänet palkittiin vuoden pelaajana.

 

Vuosina 2001–04 Kaunisto pelasi Korisliigaa Salon Vilppaan ja Kouvolan Kouvojen paidassa. Kaunisto pokkasi vuoden kehittyneimmän pelaajan pystin kauden 2002/03 päätteeksi ja johdatti Kouvot Suomen mestaruuteen keväällä 2004.

 

Vuosina 2004–09 Kaunisto kiersi Eurooppaa ja ehti pelata niin Sveitsissä, Ranskassa, Italiassa kuin Espanjassakin ennen paluutaan Kouvoihin kaudeksi 2009/10. Kaunisto edusti Kouvoja kausina 2009–11, jonka jälkeen suuntasi Ranskaan palkintokaapissaan Korisliigan arvokkaimman pelaajan palkinto (2010/11).

 

Kaunisto palkittiin Ranskan kolmosliigan (NM1) arvokkaimpana pelaajana ansioistaan ADA Blois Basketin riveissä kausien 2011/12 ja 2012/13 päätteeksi. Syyskaudella 2013 Kaunisto edusti Ranskan kakkosliigan Lilleä hyvin tehoin ennen paluutaan Kouvolaan.

 

Kaunisto on pelannut urallaan 45 nuorten ja 22 miesten maaottelua. Kaunisto palasi Susijengiin kesällä 2012 pitkän tauon jälkeen ja kuuluu päävalmentaja Henrik Dettmannin nimeämään ryhmään, joka kilpailee paikoista kesän 2014 MM-joukkueessa.

 

Lisätietoja: Kouvojen tiedote

 

Lisätietoja: Ville Kaunisto
 
7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

6.2.2018 12:40 Pääjuttu

Susijengi-veteraani Mikko Koivisto jatkaa Salon Vilppaassa

Susijengin kanssa viidet kansainväliset arvokisat käynyt Vantaan Pussihukkien kasvatti Mikko Koivisto, 30, jatkaa Korisliigan kärkijoukkue Salon Vilppaassa. 194-senttinen, aiemmin urallaan mm. Loimaa Bisonsia ja Frankfurt Skylinersiä edustaneen tarkkakätisen Koiviston sopimus Vilppaan kanssa on yksivuotinen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

29.12.2017 14:55 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomille pesti Kroatian liigaan

Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.

20.12.2017 09:10 Pääjuttu

Teemu Rannikko jatkaa Vilppaassa kaudella 2018-19

Joensuulaisesta Kataja Basketista viime kesänä Saloon siirtynyt pitkäaikainen Susijengi-pelinrakentaja Teemu Rannikko, 37, jatkaa Vilppaassa myös kaudella 2018-19. Valmennuspuolella Vilpas on solminut jatkosopimuksen apuvalmentaja Juuso Konttisen kanssa.

17.12.2017 13:45 Pääjuttu

Konkari Juho Nenonen jatkosopimukseen Vilppaan kanssa

Kolmen kauden ajan Salohallia hurmannut Susijengi-laituri ja Tapiolan Hongan kasvatti Juho Nenonen, 30, allekirjoitti lauantaina jatkosopimuksen Korisliigan kärkijoukkue Salon Vilppaan kanssa. 202-senttinen kolmospyssy ja ikitaistelija nähdään Salossa myös kaudella 2018-19.

13.12.2017 Pääjuttu

Juho Nenoselle vuoden URAteko-tunnustuspalkinto

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) on myöntänyt Susijengin ja Salon Vilppaan Juho Nenoselle vuoden 2018 URAteko-tunnustuspalkinnon uudenlaisen ammattiurheilijan työnkuvan luomisesta.

2.12.2017 14:30 Pääjuttu

Carl Lindbom palaa Helsinki Seagullsiin

Suomalaisyleisöä viime syyskesän EM-kotikisoissa villinnyt Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 26, palaa Suomeen ja Helsinki Seagullsiin. Lindbomin ja Seagullsin välinen sopimus kattaa joulukuun. 206-senttinen Susijengi-laituri aloitti kauden Liettuan Juventus Utenosissa, jonka kanssa solmittu sopimus purettiin yhteisymmärryksessä kaksi viikkoa sitten.

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

18.9.2017 15:15 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen Ruotsin Jämtlandiin

Korisliiga-joukkueiden päävalmentajien ja kapteenien viime keväänä liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi äänestämä vantaalaislähtöinen pelinrakentaja Antto Nikkarinen, 26, siirtyy alkavaksi kaudeksi Ruotsin pääsarjaan. 185-senttisen Susijengi-takamiehen uusi työnantaja on Jämtland Basket, joka tähtää Basketliganin mitalipeleihin.

Näytä lisää vastaavia