Sudenpennut jatkavat PM-kisoissa voittamattomina, tänään tassujen alle jäi Viro

29.5.2014 Suomen 18- ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet päättivät Pohjoismaiden mestaruuskisojen toisen pelipäivän ensimmäisen tapaan: voittamattomana. Kun eilen Sudenpentujen tassujen alle jäi Tanska, niin tänään vuorossa oli Viro.

Edon Maxhuni mätti tupla-tuplan, kun 16-vuotiaat pojat peittosivat Viron.

Myös 18-vuotiaiden tyttöjen Ida Myllyoja esiintyi edukseen PM-kisojen toisena päivänä. Kuvat: Tuomas Venhola.

Suomen 16-vuotiaat pojat aloittivat Viroa vastaan aamu-unisina, mikä näkyi erityisesti viimeistelyssä. Nihkeän alun jälkeen hyökkäyksen ketsuppipurkki aukesi: Suomi jakoi palloa vapaille pelaajille 24:n koriinjohtaneen syötön arvoisesti ja kirjasi vakuuttavan 54-87 (18-33) -voiton.

- FIBA:n kilpailujärjestelmässä pelataan joka päivä, joten erityisen tärkeää on myös oppia joka päivä, päävalmentaja Jyri Lohikoski kertoi.

- Tähän peliin lähdimme ilman aamuharjoitusta, pelkällä palaverilla ja videolla. Teemana oli, että apupuolustusta kehitetään ja voi olla tyytyväinen, että tässä menimme myös eteenpäin.

Suomen parhaimmistoon kuuluivat virolaispuolustusta pyöritellyt Edon Maxhuni (18/4/13 syöttöä) ja kolmoset kirurgintarkasti (4/4) nakuttanut Eero Innamaa (14/3). Akseli Rikan (4/2) puolustusesitys keräsi Lohikosken kehut.


18-vuotiaat tytöt järjestivät kolmossirkuksen


18-vuotiaat tytöt onnistuivat Viron kaadossa naulaamalla 12 kolmosta ja kolmannen neljänneksen hurmoksella. Vaikka virolaiset taistelivat päätösneljänneksellä, niin se ei riittänyt voittotaisteluun, kun Suomi vei ottelun 62-74 (27-32).

- Viro tuli paremmin otteluun kuin Tanska eilen. Olimme puolustuksessa aggressiivisia, mutta emme kuitenkaan olleet fiksusti aggressiivisia, päävalmentaja Sami Toiviainen kommentoi.

Suomi heitti kolmoset pelissä uskomattomalla tarkkuudella 63,2% (12/19).

- Tuollainen heittoprosentti on harvinaista tyttökoripallossa, mutta yhdeksänkymmentäprosenttisesti kaikki noista olivat hyviä heitonvalintoja.

Ida Myllyoja (4/8/ syöttöä) ja Emilia Helle (11/3/3 syöttöä) ansaitsivat esityksillään Toiviaisen hatunnoston.


18-vuotiaat pojat nousivat kuilun partaalta


18-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti kehnosti, mutta nousi päätösneljänneksellä taistelemaan voitosta. Fiifi Aidoon ( 8/9/3 syöttöä) omasta vapaaheitosta nappaama nosto vei Suomen kahden pisteen johtoon, kun peliaikaa oli jäljellä 37 sekuntia ja Okko Järvi (10/3) viimeisteli voittonumerot 56-60 (32-28) vapaaheittoviivalta.

- Ei missään vaiheessa luovutettu ja veimme viimeisen erän 6-19. Kaikki hyvät joukkueet pystyy nousemaan voittoon, vaikka olisi huono päivä, päävalmentaja Mikko Larkas kommentoi.

- Lauri Markkanen oli tänään uskomattoman hyvä. Myös Fiifi Aidoo pelasi erinomaisesti loppuhetkillä, kun peliä ratkaistiin.

Suomen tehokvartettiin nousi Markkasen, Järven ja Aidoon lisäksi Juho-Matti Henttonen, joka teki 9 pistettä ja kahmi 9 levypalloa.


16-vuotiaat tytöt väsyttivät Viron


16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen aggressiivinen puolustus vei puoliajan jälkeen mehut virolaisilta ja Suomi otti ratkaisevan eron pitämällä vastustajan neljässä pisteessä kolmannella neljänneksellä. Suomi voitti ottelun lopulta murskaavasti 36-67.

- Emme olleet ihan valmiita pelaamaan alussa, mutta pelivalmiuden käyrä oli nouseva ottelun edetessä. Peli-ilmeeseen voi olla jälleen tyytyväinen, päävalmentaja Jussi Räikkä kertoi.

- Vaihtopenkiltä isot pelaajat Nea Kuisma ja Sofia Rajala pistivät kroppansa likoon ja toivat peliin taistelua, mikä aloitusviisikolta puuttui.

Suomen parhaimmista tehoista vastasivat Helmi Tulonen (13/8/3 riistoa), Rajala (12/2) ja Kia Vaalavirta (8/8).


Viro – Suomi 54-87 (7-11, 18-33, 40-61), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, PM-kisat, Solna (Ruotsi), 29.5.2014


Suomi: Edon Maxhuni 18/4/13 syöttöä, Eero Innamaa 14/3, Tommi Rasi 12/2/3 riistoa, Robert Bärlund 10/7, Elias Valtonen 7/0, Hannes Pöllä 5/4, Ricky Waxlax 5/2, Joona Airenne 4/2, Hannes Koskinen 4/2, Akseli Rikka 4/2, Severi Kaukiainen 2/2/4 syöttöä, Teemu Knihtinen 2/3


Viro – Suomi 62-74 (13-17, 27-32, 39-57). 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, PM-kisat, Solna (Ruotsi), 29.5.2014


Suomi: Elli Koskinen 11/3, Emilia Helle 11/3/3 syöttöä, Sara Rokkanen 8/1, Sini Mäkelä 8/1, Sandra Karsten 7/3/4 syöttöä/4 riistoa, Tuuli Menna 6/5, Veera Pirttinen 6/2, Nina Augustin 5/4, Ida Myllyoja 4/8/4 syöttöä, Roosa Lehtoranta 3/2, Olivia Moskari 3/0, Marianne Kalin 2/3


Viro – Suomi 56-60 (21-16, 32-28, 50-41), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, PM-kisat, Solna (Ruotsi), 29.5.2014


Suomi: Lauri Markkanen 12/14, Okko Järvi 10/3, Juho-Matti Henttonen 9/9, Fiifi Aidoo 8/9/3 syöttöä, Henri Niemistö 6/1/3 syöttöä, Joonas Tahvanainen 5/3, Tuomas Hirvonen 5/1, Remu Raitanen 3/2, Aatu Kivimäki 2/1, Aapeli Alanen 0/2, Akseli Hartikainen 0/0, Thomas van Santen 0/0


Viro – Suomi 36-67 (15-19, 23-31, 27-47), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, PM-kisat, Solna (Ruotsi), 29.5.2014


Suomi: Helmi Tulonen 13/8/3 riistoa, Sofia Rajala 12/2 ja Kia Vaalavirta 8/8, Lotta-Maj Lahtinen 6/5/3 syöttöä, Erika Kankfelt 6/2, Marika Korpinen 6/1/3 syöttöä, Nea Kuisma 4/4, Nenna Lindström 4/4, Elli Tapanainen 4/3, Vilma Pöyry 2/2, Noora Parttimaa 2/1, Elina Oravakangas 0/1/3 riistoa

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

Näytä lisää vastaavia