Timo Heinonen jatkaa KTP-paidassa

2.6.2014 Korisliigassa pelaava KTP-Basket on saanut halutun nimen sopimuspaperiin, kun 32-vuotias Timo Heinonen päätti jatkaa uraansa vihreävalkoisissa. Heinosen sopimuksen myötä KTP:llä on sopimukset kymmenen kotimaisen pelaajan kanssa. Tuleva kausi on Heinoselle kolmas Kotkassa.

KTP:n kotimainen runko jatkaa kokonaisuudessaan. Asia varmistui, kun konkari Timo Heinonenkin sopi jatkostaan Kotkassa. Kuva: Kai Kilappa.

198-senttinen Heinonen aloittaa syksyllä jo 16. pääsarjakautensa ja pelattujen otteluiden yhteismäärässä laituri löytyy kaikkien aikojen tilastossa yhdeksänneltä sijalta (503+91). Pussihukkien kasvatti pelasi ensimmäiset kahdeksan kautta Vantaalla, mutta todellinen läpimurto tapahtui viiden ToPo-kauden aikana. ToPossa Heinonen nosti pistekeskiarvonsa ensimmäisen kerran kaksinumeroisiin lukemiin ja kaudella 2010-11 mies takoi runkosarjassa ennätyksekseen 14,0 pistettä ottelua kohden.

Päättyneellä kaudella Heinonen oli hyvässä vireessä. Pistekeskiarvo 13,1 oli paitsi miehen uran toiseksi paras, myös KTP:n kotimaisen osaston korkein. Hyökkäysavujensa lisäksi Heinonen on tunnettu erinomaisena puolustuspelaajana, josta hänellä on todisteena valinta Korisliigan vuoden puolustajaksi kauden 2009-10 päätteeksi.  

KTP:n päävalmentajana aloittava, naisten maajoukkueen kanssa EM-karsintoihin parhaillaan valmistautuva Anton Mirolybov oli syystäkin tyytyväinen tuoreimpaan sopimukseen.

- Jokainen valmentaja ottaisi Timin joukkueeseen koska tahansa.  Erinomainen kentän molemmissa päissä ja esimerkillinen pelaaja niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Kotimainen runko on siis täysin sama kuin viime kaudella. Tästä on hyvä lähteä kartoittamaan amerikkalaispelaajia.

KTP:n kymmenen sopimuspelaajaa muodostavat Heinosen lisäksi Aleksi Akpaso, Otto Kilpeläinen, Miki Kuusisto, Joonas Lehtoranta, Jukka Matinen, Vili Nyman, Joonas Pentti, Michael Pounds ja Samuli Vanttaja.

Lisätiedot: Timo Heinonen
 
12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

4.4.2024 08:33 Korisliiga

Playoff-ennakossa Seagulls, Nokia, Kouvot ja Kobrat: ”Tämä on tasaväkisin Korisliiga-kausi vuosiin”

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Ensimmäisessä playoff-ennakossa esittelyssä kotietua nauttivat Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä alemmasta jatkosarjasta ponnistaneet vastustajat Kobrat ja Kouvot.

3.4.2024 13:45 Korisliiga

Jatkosarjat triplatuplaan lopettanut Korihaiden Jalen Jackson maaliskuun kuukauden pelaaja

Kotiedun ja kolmannen sijan napanneen Korihaiden monipuolinen Jalen Jackson on valittu Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 13:34 Erotuomarit

Korisliigan pudotuspelivaiheen erotuomarit on valittu

Korisliigakausi huipentuu perjantaina alkaviin pudotuspeleihin, jotka ovat kauden kohokohta myös erotuomareille. Tänä vuonna pudotuspelikierrokset hoidetaan yhteensä 17 erotuomarin voimin.

Näytä lisää vastaavia