EuroChallengen 32 joukkueen lista vahvistettu, Kataja ja KTP edustavat Suomea

2.7.2014 FIBA Europe on vahvistanut, että Joensuun Kataja ja KTP-Basket edustavat Suomea kaudella 2014/2015 EuroChallengessä. Katajan ja KTP:n lisäksi EuroChallengen 32 joukkueen ilmoitetussa listassa on Ville Tuomisen valmentama Bakken Bears.

Jukka Matinen ja KTP edustavat Suomea myös tulevana kautena EuroChallengessä. Kuva: Kai Kilappa.

Päättyneellä kaudella kotkalainen KTP-Basket eteni EuroChallengessä 16 parhaan joukkoon. Kataja Basket puolestaan eteni toissa kaudella samaisen sarjan puolivälieriin.

- Mahtavia joukkueita listassa, joka antaa huiman hienoja mahdollisuuksia. KTP meni kuitenkin viime kaudella 16 parhaan joukkoon, joten menemme sarjaan voittamaan enemmän kuin osallistumaan, KTP:n päävalmentaja Anton Mirolybov kommentoi.

EuroChallengen alkulohkoarvonnat järjestetään sunnuntaina 6.7. Münchenissa ja alkulohkot pelataan 4.11.–16.12. välisenä aikana. Kahdeksasta alkulohkosta etenee kaksi joukkuetta 16 parhaan jatkolohkoihin.

Viime kauden tapaan alkulohkot jaetaan kahteen konferenssiin maantieteellisten kriteerien perusteella. 


EuroChallengen 32 joukkueen lista

AUT

UBC Güssing Knights

BEL

Okapi Aalstar

BEL

Belfius Mons-Hainaut

BEL

Port of Antwerp Giants

BLR

Tsmoki-Minsk

BUL

Lukoil Academic

DEN

Bakken Bears

EST

Tartu University Rock

FIN

Joensuun Kataja

FIN

KTP-Basket

FRA

JSF Nanterre

FRA

Le Mans Sarthe

GER

ratiopharm Ulm

GER

Fraport Skyliners

HUN

Szolnoki Olaj KK

HUN

Atomerömü

HUN

Egis Körmend

ITA

Enel Brindisi

ITA

Pallacanestro Biella

KAZ

BC Astana

LAT

VEF Riga

LTU

Siauliai

NED

SPM Shoeters Den Bosch

POR

Sport Lisboa e Benfica

ROU

CSU Mobitelco Cluj-Napoca

ROU

CSM Oradea

ROU

Energia Rovinari

RUS

Avtodor Saratov

SWE

Södertälje Kings

SWE

Boras Basket

Henkilöt

 
14.11.2023 13:51 Pääjuttu

Jussi Laakso Saksan Bundesliigan Crailsheimin päävalmentajaksi

Korisliigan hallitseva vuoden valmentaja, viime keväänä Helsinki Seagullsin Suomen mestariksi valmentanut riihimäkeläislähtöinen Jussi Laakso, 47, on allekirjoittanut loppukauden kestävän päävalmentajasopimuksen Saksan Bundesliigaa pelaavan Crailsheim Merlinsin kanssa. Sopimus on Laakson ensimmäinen valmentajapesti Suomen ulkopuolella.

23.9.2023 09:52 Susijengi

Henri Kantonen Liettuaan Daniel Dolencin joukkuetoveriksi

Heti MM-kisojen jälkeen sopimuksen Karhu Basketin kanssa solminut Henri Kantonen, 26, käyttää sopimuksessaan olleen ulkomaanpykälän. 198-senttinen ToPo Junioreiden kasvatti ja Susijengin kaksinkertainen arvokisakävijä liittyy yksivuotisella sopimuksella Liettuan liiganousija M Basket Mazeikiaihin Daniel Dolencin joukkuetoveriksi.

20.7.2023 19:35 Susijengi

Korisliigan MVP Severi Kaukiainen Slovakian mestarin puikkoihin

Karhu Basketissa erinomaista jälkeä niin Korisliigassa kuin FIBA Europe Cupissakin tehnyt Susijengi-takamies ja Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 25, käyttää ulkomaanoptionsa ja siirtyy ensi kaudeksi Slovakian mestarin Patrioti Levicen takalinjoille.

17.7.2023 13:06 Korisliiga

Ilmari Toikkanen siirtyy Tanskaan

Viime kaudella Kouvoja Korisliigassa edustanut Sykki-kasvatti Ilmari Toikkanen, 26, siirtyy Tanskaan. 207-senttisen ja kuusi kautta Korisliigaa tahkonneen Toikkasen uusi seura on Tanskan pääsarjassa pelaava Svendborg Rabbits.

4.6.2023 09:59 Korisliiga

Mikael Laihonen siirtyy Puolaan

Viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Raision Palloseuran kasvatti Mikael Laihonen, 29, siirtyy Puolaan. 202-senttisen ja viisi kautta Korisliigaa pelanneen Laihosen uusi työnantaja on Puolan divarin välieriin keväällä yltänyt perinteikäs Rosa Radom.

28.9.2022 22:21 Suomalaiset ulkomailla

Katajan taival FIBA Europe Cupissa katkesi - Hopkinsin ja Palmin Craiova finaaliin

FIBA Europe Cupin karsintaturnaukset pelataan viikolla ja suomalaisedustusta on Joensuun Kataja Basketin sekä Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin muodossa. Katajan urakka päättyi, mutta Susijengi-kaksikon jatkuu.

11.7.2022 20:26 Susijengi

Susijengin sähikäinen Jamar Wilson lyö pelitossut naulaan

Susijengin sähikäinen, kesästä 2015 asti Suomea maajoukkuetasolla edustanut Bronxin kasvatti Jamar ”Jammu” Wilson, 38, on ilmoittanut lyövänsä tossut naulaan. Wilson edusti Susijengiä viimeisen kerran helmikuun voitokkaassa MM-karsintaikkunassa ja pelasi seurajoukkuekaudella 2021-22 Kataja Basketin ja ranskalaisen Boulazacin paidassa.

31.5.2022 15:03 Susijengi

Max Besselink pitkällä sopimuksella Würzbürgiin

Viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Helsingin NMKY:n kasvatti ja Suomi-koriksen suurlupaus Max Besselink, 202 cm ja 20 vuotta, siirtyy kolmivuotisella sopimuksella Saksan Bundesliigaa edustavan s.Oliver Würzbürgin riveihin.

10.12.2021 08:41 Korisliiga

Topias Palmi vahvistaa Limburgia

Belgian ja Alankomaiden yhteisliiga vahvistuu jo neljännellä suomalaispelaajallaan, kun Korisliigan syyskauden paras kotimainen pistemies ja Susijengin täsmätykki Topias Palmi, 195 cm ja 27 vuotta, siirtyy kasvattajaseuransa Tampereen Pyrinnön edustusjoukkueesta Limburgin riveihin.

18.7.2021 12:03 Susijengi

Shawn Hopkinsille sopimus Islannin liigaan

Viimeisen kahden kauden ajan Korisliigan ystäviä Tampereen Pyrinnössä ja BC Nokiassa ihastuttanut BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, 26, on allekirjoittanut ensimmäisen Suomen ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Susijengin vahvuuteen kuuluva 195-senttinen Hopkins edustaa ensi kaudella KK Stjarnania Islannin liigassa.

Näytä lisää vastaavia