Vuoden ulkomaalaisvahvistus Alexandria Anderson jatkaa Catzissä

28.7.2014 Kolmea Suomen mestaruutta Catz Lappeenrannan riveissä juhlinut Alexandria Anderson, 28, aloittaa syksylle neljännen kautensa kissalaumassa. Vuoden ulkomaalaisvahvistukseksi viime kauden päätteeksi palkittu Anderson teki Catzille 16,1 pistettä, 9,5 levypalloa ja 3,3 syöttöä ottelua kohden.

Kolminkertainen Suomen mestari Alex Anderson jatkaa Lappeenrannassa myös ensi kaudella. Kuva: Kai Kilappa.

186-senttinen Chattanooga-yliopiston kasvatti on pelannut Lappeenrannan lisäksi ammattilaisena Israelin ja Turkin pääsarjoissa sekä Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

- Alex on yksi parhaita Suomessa pelanneita vahvistuksia ja valittiin ansaitusti viime kaudella sarjan parhaaksi ulkomaalaispelaajaksi, Catzin päävalmentaja Mika Haakana kommentoi.

- Hän on älykäs johtaja, joka on myös loistava esimerkki nuorille pelaajillemme. Taustaryhmän kova, ahkera työ mahdollisti Alexin jatkon Catzissä.

Hallitsevalla Suomen mestarilla on ennestään julkistetut sopimukset kaudelle 2014/2015 Lotta Hämäläisen, Marianne Kalinin ja Veera Pirttisen kanssa. Joukkuetta valmentaa Mika Haakana apunaan Marianne Koskinen.

Lisätietoja: Alexandria Anderson
 
28.3.2024 21:34 Naisten Korisliiga

Pyrintö taisteli välierien kynnykselle

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat yhdellä ottelulla. Siinä Pyrintö kaatoi kotikentällään FoA:n 88-82 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

23.3.2024 19:58 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA voittoihin vieraskentällä – myös ToPo ja PeKa avasivat puolivälierät voitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät. Kouvottaret ja Forssan Alku kävivät ryöstöretkillä, kun taas ToPo ja PeKa ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin kotikentillään.

23.3.2024 09:31 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 2/2: HBA haastaa runkosarjan voittaneen ToPo:n – PeKa ja ViVe vastakkain

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

22.3.2024 17:50 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 1/2: Honka ja Kouvottaret taistelevat jatkopaikasta – Pyrintö ja FoA kohtaavat jälleen puolivälierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät lauantaina. Edelliskausista poiketen tänä vuonna myös välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

20.3.2024 20:45 Naisten Korisliiga

HBA nappasi viimeisen pudotuspelipaikan – ToPo vei runkosarjan suvereenisti

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan viimeiset ottelut. Voitot kirjattiin HBA:lle, FoA:lle, PeKa:lle sekä ToPo:lle.

16.3.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kouvottaret vahvempi Kymenlaakson derbyssä – ToPo:lle ja Hongalle vierasvoitot

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo ja Honka. Runkosarjan viimeinen pelipäivä on edessä ensi viikon keskiviikkona.

15.3.2024 20:50 Naisten Korisliiga

FoA:n johto kesti loppuun asti

Naisten Korisliigan ainoassa ottelussa FoA haki vieraspisteet Helsingistä. HBA-Märsky jäi joukkueen jalkoihin 65-61.

15.3.2024 15:17 Naisten Korisliiga

Helmikuun kuukauden pelaaja Ilmar’I Thomas: ’’ Tavoitteenamme on voittaa mestaruus’’

ToPo:n Ilmar’I Thomas valittiin helmikuussa Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi. Valinta oli pelaajalle toinen. Edellinen valinta tuli viime kaudella.

Näytä lisää vastaavia