Tammi julkaisee kirjan Susijengistä lokakuussa 2014

4.8.2014 Susijengi – Pohjolan perukoilta Euroopan huipulle valottaa Suomen koripallomaajoukkueen uskomattomia vaiheita, jotka kulkevat Euroopan alakastista aina Espanjan MM-kisoihin 2014 asti. Kirja tehdään yhteistyössä Suomen Koripalloliiton kanssa.

Henrik Dettmannin ottaessa maajoukkueen valmennusvastuun vuonna 2004 alkoi pitkä ja sinnikäs matka, jolla oli vain yksi suunta: pohjolan perukoilta Euroopan huipulle. Kirjassa kuljetaan Susijengin kintereillä Espanjaan saakka ja kerrotaan myös suomalaisen koripalloilun rohkeista valinnoista. Alfasudet Hanno Möttölä ja Teemu Rannikko saavat ympärilleen kaltaistensa lauman, joka alkaa rakentaa yhteistä unelmaa. Heidän rinnallaan kulkevat Susijengin järkäleet Antti Nikkilästä Tuukka Kottiin ja Kimmo Muuriseen sekä nuoren polven taiturit Petteri Koposesta ”Junnu” Leehen ja Sasu Saliniin.

– Jokainen meistä mukana olleista on saanut kokea ainutlaatuisen matkan Susijengin kanssa. Tarina on upea, ja on hienoa, että se saadaan kirjan muotoon laajempaakin yleisöä varten, sanoo Henrik Dettmann.

Kirjasta julkaistaan 5000 kpl numeroitu erikoispainos ja ensimmäiset 1000 kpl tulevat olemaan varustettu Bilbaoon matkaavan MM-joukkueen nimikirjoituksilla. Kirjan tilaustiedot julkaistaan 4.8 pelattavan Liettua ottelun aikana, näin lipun ostaneet fanit saavat etuostomahdollisuuden kirjaan.

Kirjan pääkirjoittaja on kirjailija Mika Wickström, joka on tehnyt lukuisia urheiluaiheisia kirjoja, mm. Helsingin olympiakisojen juhlahistoriikin Helsinki 1952 (2002) sekä vuoden urheilukirjaksi valitun romaanin Kunniakierros (1998). Toisena tekijänä toimiva Hippo Taatila on freelance-kirjoittaja ja akateeminen sekatyöläinen, joka on seurannut Susijengin tarinaa aitiopaikalta Koripalloliiton tiedotuksen leivissä vuodesta 2006. Taatilan esikoisromaani Isipappablues ilmestyy syksyllä 2014.

 
26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

14.2.2019 14:17 Susijengi

Susijengi nimetty helmikuun ratkaisevaan MM-karsintaikkunaan

Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.

4.12.2018 14:34 Susijengi

Huikea voitto sähköisti Susijengin Ranska-ottelun lipunmyyntiä entisestään – jo 5200 lippua myyty

Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.

5.7.2018 10:49 Susijengi

Susijengin Islanti-ottelussa tehtiin Euroopan karsintojen yleisöennätys

Maanantaina loppuunmyyty Hartwall Arena todisti, kun Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena.

3.7.2018 10:58 Susijengi

Miten jatkossa? Näin jatkuu Susijengin matka kohti Kiinan MM-kisoja

Susijengi eteni maanantai-iltana lohkokakkosena jatkoon omasta MM-karsintojen alkulohkostaan peittoamalla Islannin täpötäyden Hartwall Arenan valvovan silmän alla. Susijengillä on edessään syys-, marras- ja helmikuussa pelattavat kivikovat karsintaikkunat.

29.6.2018 21:19 Susijengi

Susijengi taipui Tshekin kovassa käsittelyssä – Nuutinen Suomen valopilkku

Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.

25.6.2018 21:24 Pääjuttu

Susijengi karisti Viron MM-kenraalissa, Markkanen pani ranttaliksi

Susijengi jätti vähän jossiteltavaa Hartwall Areenalla, kun suomalaiset löylyttivät Viroa tuplamaaotteluiden toisessa osassa 95-76 (43-24). Kesän ensimmäisen esiintymisensä susipaidassa tehnyt Lauri Markkanen kuritti Viroa 23 pisteen ja 12 levypallon arvoisesti.

21.6.2018 22:04 Pääjuttu

Susijengi selviytyi Saku Suurhallin hermopaineesta, tulokkaat toivat virtapiikin

Susijengin eläimellinen puolustus poiki ensin jatkoajan ja sen jälkeen 69-76 (38-37) -jatkoaikavoiton Virosta valmistavassa maaottelussa Saku Suurhallissa, Tallinnassa.

Näytä lisää vastaavia