23.1.2010 Lappeenrannan NMKY:n Korisliiga-miehistö koki kovan kolauksen perjantaisessa ottelussa Espoon Honkaa vastaan. Joukkueen tähtitakamies Matthew Gibson joutui jättämään kentän jo avausneljänneksellä käsivamman vuoksi. Myöhemmin illalla selvisi, että Gibsonin pelikausi on samalla paketissa.

Matthew Gibson talutettiin perjantain liigaottelusta suoraan sairaalaan ja leikkauspöydälle. Kuva: Kimmo Metsälä.
Gibson kaatui kuuden peliminuutin kohdalla pelitilanteessa. Seuraukset olivat rajut. Gibsonin kyynärluu katkesi kahdesta kohtaa, jonka lisäksi amerikkalaisen ranne murtui, kertoo LrNMKY nettisivuillaan.
Gibsonin käsi on jo operoitu, mutta nopeista toimenpiteistä huolimatta hänen pelikautensa on ohi.
195-senttinen Matthew Gibson ennätti pelata Lappeenrannan paidassa 22 liigaottelua 15,4 pisteen, 4,8 levypallon, 3,7 syötön ja 3,1 riiston keskiarvoilla. Riistolukemallaan Gibson sijoittuu sarjan paremmuustilaston kärkeen. Syötöissä Gibson on puolestaan kakkosena.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.