Susijengin MM-avausvastus USA aloitti maaottelunsa auktoriteetilla

17.8.2014 Loppuunmyyty 21.309 katsojan United Center Chicagossa, paikallissankari Derrick Rosen paluu tositoimiin, alley oop –festivaali ja USA:n 95-78-voitto Brasiliasta. Siinä nopea kertaus Susijengin MM-avauksessa 30.8. vastaan asettuvan Yhdysvaltojen kesän ensimmäiseen maaotteluun.

Derrick Rose teki paluun yhdeksän kuukauden tauon jälkeen kotiyleisönsä edessä Chicagossa, kun Yhdysvallat juoksi voittoon Brasiliaa vastaan. Kuva: All Over Press.

Hallitseva maailmanmestari ja olympiavoittaja USA demonstroi ottelun ensihetkistä lähtien nopeuttaan ja koko joukkueen kykyä juosta kenttää. Näyttävien nopeiden hyökkäysten ja alley oop –donkkien siivittämänä yhdysvaltalaiset karkasivat jo avausneljänneksellä 29-15-johtoon.

Brasilia pystyi haastamaan NBA-jättiensä Tiago Splitterin, Nene Hilarion ja Anderson Varejaon johdolla USA:n korin läheisyydessä. Vieraat vakuuttivat toisella ja kolmannella jaksolla, muttei löytänyt lääkkeitä USA:n päätösneljänneksen rynnistykseen.

Viimeksi viime marraskuussa virallisessa ottelussa pelannut Chicago Bulls –tähti Derrick Rose teki paluun tositoimiin saaden kotiyleisön mylvimään ”MVP, MVP” –huutoja. Räjähtävästä nopeudestaan tunnetun Rosen ei kuitenkaan tarvinnut kantaa harteillaan USA:n hyökkäyspeliä, vaan suurimman roolin ottivat Anthony Davis (20/8/5 torjuntaa) ja James Harden (18/5/5 syöttöä). Rose pelasi paluuottelussaan 24 minuuttia ja teki seitsemän pistettä.

USA:n legendaarinen valmentaja Mike Krzyzewski näki joukkueensa maaotteluavauksen rohkaisevana.

- Olen tyytyväinen. Meillä on ollut paljon häiriötekijöitä. Joukkueen tekeminen on pysynyt niistä huolimatta korkealla tasolla. Pelaajamme vetävät jokaisen harjoituksen kovaa. Tapa, jolla pystyimme tänään pelaamaan erinomaista ja organisoitunutta Brasiliaa vastaan oli rohkaiseva, kertoi Krzyzewski ESPN:n haastattelussa.

Kenneth Faried viimeisteli USA:lle 11 ja Klay Thompson 10 pistettä. Splitter teki Brasilialle 16 pistettä ja sai tulitukea 13 pistettä mieheen heittäneiltä Leandro Barbosalta ja Rafael Hettsheimeirilta.

USA siirtyy Chicagosta seuraavaksi New Yorkiin, jossa se kohtaa Dominikaanisen tasavallan sekä Puerto Ricon ennen lähtöään Eurooppaan.

Suomi ja USA kohtaavat MM-kisojen avauksessa Bilbaossa 30.8.

Lisätiedot: Ottelutilasto

Henkilöt

 
23.11.2017 11:30 MM-kilpailut

Susijengi 14 miehen rintamana Bulgariaan

Susijengi matkustaa torstaiaamuna Bulgarian Botevgradiin, missä joukkue aloittaa perjantai-iltana karsinnat pääsystä Kiinan vuoden 2019 MM-kisoihin. Päävalmentaja Henrik Dettmann on kutsunut mukaan kaikki 14 pelaajaa, jotka ovat kuuluneet Susijengin marraskuun leiritykseen tällä viikolla.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

18.5.2017 13:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengi vuosien 2017-19 koitoksiin 34 pelaajan ringillä

Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt peräti 34 pelaajaa Susijengin rinkiin. Nimetty rinki toimii Susijengin perustana kolmivuotisessa jatkumossa, joka alkaa tulevan kesän EM-kotikisoista ja etenee vuosien 2017-19 MM-karsintojen kautta aina Kiinan kesän 2019 MM-kisoihin asti.

8.5.2017 Maaottelu

Susijengi aloittaa MM-karsinnat vieraskentällä marraskuussa

MM-karsintojen alkulohko F:ssä pelaava Susijengi aloittaa karsintaurakkansa 24. marraskuuta, kun se kohtaa vieraskentällä myöhemmin selviävän MM-esikarsintojen lohkovoittajan. Karsinnat jatkuvat Suomen osalta 27. marraskuuta kotiottelulla Tshekkiä vastaan.

15.9.2014 10:45 MM-kilpailut

Koponen vei MM-kisojen syöttökuninkuuden

Susijengin Petteri Koposen meriittilistalle kirjattiin myöhään sunnuntai-iltana huima saavutus Espanjan MM-kisojen päätyttyä USA:n murskavoittoon Serbiasta finaaliottelussa. Koponen vei nimiinsä MM-kisojen syöttökuninkuuden 5,8 namupassillaan ottelua kohden ja jätti varjoonsa mm. Espanjan Ricky Rubion, Ukrainan Pooh Jeterin ja hopeajoukkue Serbian Milos Teodosicin.

12.9.2014 11:50 MM-kilpailut

Bilbaon Susijengi-fanit keräävät kiitosta eri medioissa

Suomen sinivalkovärejä Espanjan MM-kisojen Bilbaon alkulohkossa kantaneet 10,000 fania ovat keränneet osakseen kosolti kiitoksia ja ylistyksiä kansainvälisessä mediassa. Suomen Madridin-suurlähetystö pui ilmiötä kirjoituksessaan ”Bilbao, Suomen pääkaupunki” ja Ylen toimittaja Tero Karhu tutkaili ilmiötä Ylen ”Puoli seitsemän”-ohjelmassa.

4.9.2014 17:40 Maaottelu

Uupunut Susijengi taisteli lopussa, Uuden-Seelannin etumatka liikaa

Keskiviikon myöhäisillan Turkki-tappion jälkeen Susijengillä oli suuria vaikeuksia saada peliään käyntiin Bilbaon alkulohkon päätöspelissä Uutta-Seelantia vastaan. Teemu Rannikon ja Gerald Lee juniorin herättämä Suomi nousi huutomyrskyssä 20 pisteen takaa pisteen päähän ja sai lopussa potentiaaliset voitto- ja tasoitusheitot ilmaan, mutta Uusi-Seelanti piti pintansa.

4.9.2014 MM-kilpailut

Voitolla jatkoon: Bilbaon lohkon päätöspäivänä Susijengillä vastassa Uusi-Seelanti

Susijengin suunnitelma Bilbaon alkulohkon viimeiselle päivälle on harvinaisen yksiselitteinen: Uusi-Seelanti kumoon ja paikka neljännesvälierissä varmistuu. Susijengin apuvalmentaja Lassi Tuovi luonnehtii Uutta-Seelantia omintakeiseksi vastustajaksi, jonka kanssa joukkueen on syytä pysyä tarkkana.

3.9.2014 20:45 Maaottelu

Turkki jatkoajalla voittoon Susijengistä, jatkopaikka vielä mahdollinen

Susijengin keskiviikon MM-kisaottelu päättyi pettymykseen, kun Susijengin vahva ote Turkista lipesi ja taistelevat turkkilaiset rynnistivät tuhansien suomalaiskannattajien harmiksi 77–73 (27–41, 68–68)-jatkoaikavoittoon. Tappiosta huolimatta Susijengin paikka Barcelonan jatkopeleissä on vielä voitolla mahdollinen saavuttaa.

3.9.2014 11:15 MM-kilpailut

Susijengi ja Turkki elintärkeässä ottelussa keskiviikkona

Jännitys Bilbaon alkulohkossa tiivistyy entisestään keskiviikkona, kun yhden voiton kolmesta ottelustaan hakeneet Suomi ja Turkki kohtaavat kamppailussa jatkopaikoista. Tuoreessa muistissa on joukkueiden viime kesän EM-kisakohtaaminen, jolloin Suomi väsytti Turkin tainnoksiin ja avasi kisansa 55–61-voitolla.

Näytä lisää vastaavia