Yle näyttää suorana kahdeksan Korisliiga-ottelua sekä finaalit – myös Naisten Korisliiga ohjelmistoon

15.9.2014 Yle Urheilu näyttää kaudella 2014/2015 yhteensä kahdeksan Korisliigan runkosarjaottelua suorana Yle TV2:lta Urheiluviikonlopun tarjonnassa. Runkosarjan lisäksi Yle lähettää jokaisen Korisliigan finaaliottelun, joista kaksi ensimmäistä tulevat Yle Areenalta. Korisliigan lisäksi Yle TV2 näyttää kaksi Naisten Korisliigan ottelua.


Korisliigan osalta ensimmäinen peli lähetetään lauantaina 11.10., kun Pohjanmaan kuninkuudesta mittelevät Seinäjoki Areenalla Korikobrat Lapualta ja Kauhajoen Karhu.

Heti seuraavana lauantaina 18.10. Tampere Areenassa järjestettävässä palloilun Superviikonlopussa kohtaavat hallitseva Suomen mestari Tampereen Pyrintö ja Loimaa Bisons.

- Pohjanmaan kamppailun tunneside on selvä itsessään, mutta niin on myös Pyrinnön ja Bisonsin kohtaamisessa, jotka ovat vieneet yhdessä viimeiset viisi Korisliiga-mestaruutta, Koripalloliiton kilpailutoiminnan johtaja Tom Westerholm kommentoi.

Ylen Naisten Korisliigan peleissä taas kohtaavat sunnuntaina 2.11. ToPo ja Tapiolan Honka Helsingin Jäähallissa sekä sunnuntaina 8.2. Tampereen Pyrintö ja Hyvinkään Ponteva Pyynikin palloiluhallilla.

- On erinomaista, että miesten pääsarjakoripallon lisäksi myös kotoinen Naisten Korisliigamme pääsee näyttämään valtakunnalle kuinka hyvää koripalloa siellä pelataan, Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Waldén kertoo.

Yle Urheilu jatkaa viime kaudella aloitettua laajaa yhteistyötä koripallon, lentopallon, salibandyn, käsipallon, futsalin ja jääpallon lajiliittojen kanssa. Suomalaisen sarjapalloilun live-ottelut näkyvät tulevalla kaudella vahvasti Yle TV:n Urheiluviikonloppu-ohjelman tarjonnassa.

- Kokemukset viime kauden yhteistyöstä olivat varsin rohkaisevia ja palaute lähetyksistä yleisöltä on ollut hyvää. Toivottavasti voimme lajiliittojen kanssa yhdessä hyödyntää viimeaikaisen hurjan palloilubuumin ja sen myötä kasvaneen yleisen kiinnostuksen, Yle Urheilun Tapahtumaurheilun päällikkö Robert Portman kommentoi.

 

Korisliigan TV-ottelut kaudella 2014/2015

 

PäiväOtteluAikaMedia
11.10.Lapuan Korikobrat - Kauhajoen Karhu15:00Yle TV2
18.10.Tampereen Pyrintö - Bisons Loimaa16:45Yle TV2
2.11.Helsinki Seagulls - Bisons Loimaa16:45Yle TV2
23.11.Namika Lahti - Kouvolan Kouvot16:00Yle TV2
20.12.Helsinki Seagulls - Kouvolan Kouvot16:00Yle TV2
24.1.Tapiolan Honka - Tampereen Pyrintö16:00Yle TV2
8.2.Tampereen Pyrintö - Bisons Loimaa16:00Yle TV2
21.3.Salon Vilpas - Tampereen Pyrintö16:00Yle TV2
11.5.1. finaali18:30Yle Areena
13.5.2. finaali18:30Yle Areena
16.5.3. finaali17:00Yle TV2
17.5.4. finaali (tarvittaessa)17:00Yle TV2
19.5.5. finaali (tarvittaessa)18:30Yle TV2

 

Naisten Korisliigan TV-ottelut kaudella 2014/2015

PäiväOtteluAikaMedia
2.11.ToPo - Tapiolan Honka13:00Yle TV2
8.2.Tampereen Pyrintö - Hyvinkään Ponteva13:00Yle TV2
Lisätietoja: Ylen tiedote

Henkilöt

 
21.12.2023 14:00 Korisliiga

Kilpailuvuoden 2024–25 Korisliigojen sarjalisenssien hakijat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2024–25 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella joulukuun 15. päivään mennessä.

18.12.2023 10:00 Suomen Cup

Suomen Cupin Final Fourin lipunmyynti avattu

Molempien Suomen Cupien loppuhuipennus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lipunmyynti Final Fouriin käynnistyi tänään maanantaina klo 10.

11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

1.12.2023 20:04 Suomen Cup

Suomen Cupin rankingit vahvistettu – Final Fourin aikataulu julkaistu

Naisten ja miesten Suomen cupin Final Four -joukkueet ja tammikuussa Urhea-hallissa pelattavien välierien aikataulut ovat nyt vahvistettu.

22.11.2023 13:55 Suomen Cup

Naisten ja miesten Suomen Cupin Final Four -joukkueet selviävät marraskuun lopussa

Suomen Cupin huipennukseen selviytyy molempien sarjojen rankingin neljä parasta joukkuetta. Final Four -turnaus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa, Helsingissä.

25.8.2023 09:00 Korisliiga

Korisliigat jatkuvat Ruudussa - Koripalloliitto ja Nelonen Media jatkosopimukseen

Korisliiga ja naisten Korisliiga näkyy alkavalla kaudella Ruutu-palvelussa. Vuonna 2020 käynnistynyt yhteistyö jatkuu monivuotisella jatkosopimuksella.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

1.6.2023 08:40 Korisliiga

Jussi Laakso ja Mika Haakana pokkasivat Vuoden valmentaja -palkinnot

Seagullsin mestarivalmentaja Jussi Laakso on Korisliigan vuoden valmentaja. Naisten Korisliigassa valinta osui Peli-Karhut mestaruuteen luotsanneeseen Mika Haakanaan.

31.5.2023 14:50 Naisten Korisliiga

Niemi ja Kanerva palkittiin korisliigojen kehittyneimpinä, Carroll ja Thomas Vuoden ulkomaalaispelaajat

Korihaiden Trey Niemi ja ToPon Meri Kanerva äänestettiin korisliigojen vuoden kehittyneimmiksi pelaajaksi. Seagullsin Jeffrey Carroll ja ToPon IImar’I Thomas puolestaan parhaat ulkomaalaispelaajat.

30.5.2023 14:25 Korisliiga

Blomgren ja Vehka-aho Vuoden puolustuspelaajat, Kaukiainen ja Kujala toivat penkiltä voimaa

Vilppaan Perttu Blomgren ja Peli-Karhujen Lotta Vehka-aho äänestettiin liigojen puolustuspelaajaksi. Parhaiksi kuudensiksi pelaajaksi puolestaan Kauhajoen Severi Kaukiainen ja ToPon Saana Kujala.

Näytä lisää vastaavia