Hanna Vapamaa siirtyy Forssaan

3.10.2014 Naisten Korisliiga-kauden lauantaina aloittava Forssan Alku on solminut alkavaa kautta koskevan sopimuksen kolminkertaisen Suomen mestarin Hanna Vapamaan kanssa. Vapamaa, 24, liittyy Alun kokoonpanoon lokakuun puolivälissä.

Catzin mestaruussikermään kolmella viime kaudella kuulunut Hanna Vapamaa vahvistaa Forssan Alkua lokakuun puolivälistä lähtien. Kuva: Francois Perthuis.


181-senttinen Vapamaa vietti viimeiset neljä kautta Catzissa. Lappeenrannan vuosilta hänellä on kolme SM-kultaa ja yksi SM-hopea. Catzin riveissä hän voitti myös kahdesti Suomen cupin.


Urallaan 13 naisten maaotteluakin pelannut Vapamaa on vielä tällä hetkellä Japanissa. Vapamaa saapuu Forssaan 15. lokakuuta missaten liigan kaksi ensimmäistä peliä.
 

- Neljän menestyksekkään Catz-vuoden jälkeen halusin uralle uusia tuulia. Haluan päästä oppimaan uutta uusien pelaajien ja uuden valmentajan kanssa, Vapamaa kertoi Forssan Lehdelle.


Viime kaudella Vapamaa pelasi Catzissa 6,7 pisteen, 3,6 levypallon ja 22,2 peliminuutin ottelukohtaisilla keskiarvoilla.

Forssan Alussa alkavalla kaudella kapteenin virkaa kantava Minna Sten oli myötävaikuttamassa Vapamaan tuloon seuraan. Sten on pelannut Vapamaan kanssa Catzissa ja maajoukkueessa.
 

- Hanna on todella hyvä vahvistus joukkueelle. Hän on urheilullinen pelaaja ja hyvä heittämään. Hanna on myös niin fiksu pelaaja, että pääsee joukkueen sisälle nopeasti, Sten sanoi Forssan Lehdessä.

Vapamaa on Alun neljäs naisten maaottelukokemusta omaava pelaaja. Stenin lisäksi Sanna Helenius ja Juta Jahilo ovat pukeneet ylleen Suomen pelipaidan naisten maaotteluun.

FoA aloittaa Naisten Korisliiga–kauden lauantaina kohtaamalla sarjanousija Tampereen Pyrinnön vieraissa.

Lisätiedot: Hanna Vapamaa
 
27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

23.3.2024 19:58 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA voittoihin vieraskentällä – myös ToPo ja PeKa avasivat puolivälierät voitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät. Kouvottaret ja Forssan Alku kävivät ryöstöretkillä, kun taas ToPo ja PeKa ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin kotikentillään.

23.3.2024 09:31 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 2/2: HBA haastaa runkosarjan voittaneen ToPo:n – PeKa ja ViVe vastakkain

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

22.3.2024 17:50 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 1/2: Honka ja Kouvottaret taistelevat jatkopaikasta – Pyrintö ja FoA kohtaavat jälleen puolivälierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät lauantaina. Edelliskausista poiketen tänä vuonna myös välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

20.3.2024 20:45 Naisten Korisliiga

HBA nappasi viimeisen pudotuspelipaikan – ToPo vei runkosarjan suvereenisti

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan viimeiset ottelut. Voitot kirjattiin HBA:lle, FoA:lle, PeKa:lle sekä ToPo:lle.

16.3.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kouvottaret vahvempi Kymenlaakson derbyssä – ToPo:lle ja Hongalle vierasvoitot

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo ja Honka. Runkosarjan viimeinen pelipäivä on edessä ensi viikon keskiviikkona.

15.3.2024 20:50 Naisten Korisliiga

FoA:n johto kesti loppuun asti

Naisten Korisliigan ainoassa ottelussa FoA haki vieraspisteet Helsingistä. HBA-Märsky jäi joukkueen jalkoihin 65-61.

15.3.2024 15:17 Naisten Korisliiga

Helmikuun kuukauden pelaaja Ilmar’I Thomas: ’’ Tavoitteenamme on voittaa mestaruus’’

ToPo:n Ilmar’I Thomas valittiin helmikuussa Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi. Valinta oli pelaajalle toinen. Edellinen valinta tuli viime kaudella.

12.3.2024 22:27 Naisten Korisliiga

EBT päätti runkosarjansa voittoon Espoon derbyssä

Naisten Korisliigassa pelattiin yksi ottelu. Siinä EBT tarttui kiinni pudotuspelipaikkaan, kun Honka kaatui vieraskentällä 64-58.

Näytä lisää vastaavia