Rannikko takasi Salmiselle onnistuneen ryöstöretken Espooseen

4.10.2014 20:39 Tapiolan Hongan viime kauden valmentajan Pekka Salmisen ”ryöstöretki” onnistui, kun Salmisen nyt valmentama Joensuun Kataja pelasi lauantaina Korisliiga-kauden ensimmäisen pelinsä Espoossa. Kataja kaatoi Hongan 93-88 (40-48).

Teemu "Taikuri" Rannikko upotti Espoossa Katajalle ratkaisevan kolmosen.

Paul Harrison oli kotivoiton napanneen Vilppaan parhaimmistoa.

KTP ja Lamont Ulmer teki voitokkaan vierailun Lapualle. Kuvat: Francois Perthuis & Vilpas & Kai Kilappa.

Hongan pitkään johtama peli keikahti Katajalle kolmannen jakson lopussa ja neljännen alussa, kun 63-60 -kotijohto kääntyi parissa minuutissa Katajan kymmenen pisteen eduksi. Kataja ei tuon jälkeen enää luopunut johdostaan.
 

- Peli ratkesi tuohon jaksoon, jolloin saimme puolustuksemme toimimaan. Vaikka Hongan pelaajista suurin osa on minulle tuttuja, ei meillä ollut tietoa joukkueen pelitavasta. Myös oma konseptimme on vielä vähän sekaisin, Salminen kommentoi.
 

Tyylilleen taidokkaita syöttöjä esittänyt Teemu Rannikko (14/1/7 syöttöä) heitti ottelun voittokorin, kun hän hyökkäysajan loppuessa upotti korirautoja kolistelleen kolmosen, joka nosti Katajan 88-83-johtoon.

Ken Horton heitti Katajalle 27 pistettä ja Robert Arnold 21. Hongasta samaa tahtia pitivät Ronnie Clark 26:lla ja Emmanuel Ubila 20 pisteellä.

Katajan 21-vuotias, 54 nuorten maaottelua pelannut Tommi Huolila aloitti Kataja-pestinsä pirteästi uurastamalla peräti 31 minuuttia ja kooten tehot 10/6.

- Nuoret pelaajamme pelasivat erinomaisesti ja antoivat meille arvokkaita minuutteja. Voitto on voitto. Edellisen kerran Joensuussa ollessani aloitimme kauden 0-10, joten nyt olen onnellinen mies, Susijengin valmennusjohdostakin tuttu Salminen kiitteli.

Vilpas taltutti Lokit

Nousijajoukkue Helsinki Seagullsin voittotili jäi avaamatta toisenkin pelin jälkeen, kun Salon Vilpas otti kotonaan lopulta selvän 81-60 (30-27) -voiton. Pisteet olivat salolaisille kauden ensimmäiset.
 

Seagulls johti suurimman osan ensimmäisestä puoliskosta ja peli eteni tasaisena kolmannen jakson puoliväliin. Sen jälkeen Vilpas karkasi eikä päästänyt enää vieraita lähelle.


Vilppaan tehokkain oli Perniön ykkösdivisioonajoukkueesta lainattu Paul Harrison 18 pisteellä. William Walker ja Darren Duncan tekivät 17 pistettä mieheen.

Carl Lindbom heitti vieraille 14 pistettä.
 

KTP kiri lopussa voittoon

Korikobrat jatkoi tiukkoja pelejä nyt Lapualla, josta KTP-Basket haki 87-83 (32-39) -voiton.
 

Kotijoukkue johti vielä puolisen minuuttia ennen loppua 81-80, mutta kotkalaiset veivät loppusekunnit 7-2.

KTP:n tehoparin muodostivat Brandon Jefferson 27:llä ja Lamonte Ulmer 21 pisteellä. Paul Carter oli Korikobrien ykkönen 28 pisteellä.

(STT – Basket.fi)

 
18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

Näytä lisää vastaavia