Salin loisti Zenitiä vastaan

5.11.2014 Susijengin ja Union Olimpija Ljubljanan takamiesterrieri Sasu Salin, 23, pelasi kauden toistaiseksi parhaan ottelunsa tiistai-iltana Eurocupissa. Olimpija peittosi kotikentällään Pietarin Zenitin 89–84 (51–36) Salinin kerätessä joukkueelleen muhkean 21 pisteen ja 10 levypallon saldon.

Sasu Salin oli Pietarin Zenitin surma. Kuva: Ville Vuorinen.

Olimpija juoksi jo kuudessa minuutissa pietarilaisvierailtaan 20-6-johtoon ja johti parhaimmillaan tauon jälkeen 18 pisteellä lukemissa 58–40. Vielä neljännen jakson alkaessa Olimpijan johto oli tukeva 78–65.

Pikkuhiljaa puolustuspeliään parantanut Zenit teki vielä päätösneljänneksellä äkkinousun slovenialaisisäntien kylkeen. Viime sekunneilla Zenitin Dmitri Kulagin pääsi yrittämään pelin tasoittavaa kolmosta, mutta Sasu Salin nappasi ohiheitosta levypallon ja säkitti toisessa päässä Olimpijalle vapaaheittoviivalta viiden pisteen voiton.

Salin oli 21 pisteellään, 10 levypallollaan ja yhdellä syötöllään Olimpijan tehoykkönen. Mirza Begic (19/3/3 blokkia) ja Gregor Hrovat (13/7/5 syöttöä) lukeutuivat myös Olimpijan kunnostautujien joukkoon.

Olimpija on voittanut Eurocupissa pelaamastaan neljästä ottelusta kolme ja jatkaa alkulohko D:n kärjessä. Joukkueen osakkeita vahvisti entisestään viime viikonloppu, jolloin seurassa läpimurtonsa kaudella 2012/13 tehnyt takamies Klemen Prepelic ilmoitti paluustaan Olimpijaan turkkilaisesta Banvit Bandirmasta.

Petteri Koposen BC Himki ja Gerald Lee juniorin CSU Asesoft Ploiesti jatkavat Eurocup-pelejään tänään keskiviikkona.

Ottelutilastot: Olimpija – Zenit

Henkilöt

 
6.5.2024 09:12 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball sivusi Ranskan ennätystä

Paris Basketballin voittoputki venyi jo 24 ottelun mittaiseksi viikonloppuna ja se sivuaa samalla Ranskan ennätystä. Sloveniassa Perttu Blomgren aloitti pudotuspelit vahvasti.

2.5.2024 09:05 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtorannalle ja Elina Koskimiehelle hopeaa Saksassa

Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Stars Keltern voitti Saksan Bundesliigan hopeaa. Awak Kuierin Reyer Venezia eteni välieriin Italiassa.

2.5.2024 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketballin voittoputki venyi – ennätys jo lähellä

Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.

29.4.2024 11:31 Suomalaiset ulkomailla

Saksan mestaruustaistelu viidenteen otteluun – Kalinin ja Äijäsen Ferrol lähellä jättiyllätystä

Saksan Bundesliigan mestaruustaistelu huipentuu viidenteen otteluun, Awak Kuierin Reyer Venezia on lähellä välieräpaikkaa Italiassa ja Espanjassa Marianne Kalinin sekä Anniina Äijäsen Ferrol taisteli upeasti huippujoukkue Avenidaa vastaan.

29.4.2024 09:37 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa taipui Mestarien liigan finaalissa

Teneriffa ei onnistunut uusimaan kahden vuoden takaista Mestarien liigan voittoa, kun Malaga oli vahvempi finaalissa. Alexander Madsenin Andorra varmisti sarjapaikkansa Espanjassa ja Edon Maxhuni heitti Le Portelin pudotuspeleihin Ranskassa.

27.4.2024 10:48 Susijengi

Touko Tainamo seniorikaudeksi Wyomingiin

Erinomaiset kolme kautta Denverin yliopistossa pelannut Susijengin ison pään lupaus Touko Tainamo, 205 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta seniorikaudekseen. Munkkiniemen Kisapoikien kasvatin uusi joukkue on Wyoming, joka sijoittui NCAA-liigan Mountain West -konferenssin keskivaiheille päättyneellä kaudella.

27.4.2024 08:04 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa eteni Mestarien liigan finaaliin

Teneriffa pääsee taistelemaan Mestarien liigan voitosta, kun se eteni finaaliin kaatamalla kreikkalaisen Peristerin.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

22.4.2024 15:36 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalosta Belgian mestari

Elina Aarnisalosta tuli Belgian mestari, kun Kangoeroes Mechelen pelasi kotimaisen kauden läpi ilman ainuttakaan tappiota. Finaalit ovat käynnistyneet myös Saksassa ja runkosarjat päättyivät Espanjassa sekä Italiassa.

18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

Näytä lisää vastaavia