Peli-Karhut voittoon kärkikamppailussa, Pyrintö voittoputkessa

7.12.2014 Sunnuntain Korisliiga-kierroksella Peli-Karhujen ja Torpan Poikien kohtaamisessa oli panoksena sarjataulukon kakkostila, eikä sen aikaisempi haltija PeKa antanut ToPon paikkaa itseltään viedä, voittaen kärkikamppailun lukemin 98-85 (44-38). Tampereella Pyrintö kukisti Riennon kasvattaen voittoputkensa kolmen ottelun mittaiseksi.

PeKan Jasmine Gill oli oivalla pelipäällä, kun kotkalaiset kaatoivat ToPon päivän kärkikamppailussa.

Hongasta täksi kaudeksi Pyrintöön siirtynyt Meral Bedretdin johti Pyrinnön hyökkäystä mallikkaasti joukkueen voittaessa Riennon. Kuvat: Kai Kilappa & Tytti Nuoramo

 

Peli-Karhut jatkoi äärimmäisen vakuuttavaa joulukuun alkuaan Töölön kisahallin parketilla sunnuntaina. Saman viikon aikana joukkue onnistui kaatamaan ensin hallitsevan mestarin Catzin, ja perään vielä joukkueen kanssa samassa voittomäärässä ennen sunnuntaita olleen ToPon.

 

Jo avausneljänneksellä ottelun haltuunsa ottanut PeKa ei otettaan johtoasemasta enää ottelun seitsemännen minuutin jälkeen päästänyt. Kummankin joukkueen hyökkäyspelin toimiessa vähintäänkin tyydyttävällä tasolla, nousi PeKan vaihtopenkki ja etenkin Roosa Lehtoranta (14 pistettä/5 syöttöä) ratkaisevaan rooliin.

 

Vierailijoiden kovimpina syömähampaina toimivat kuitenkin lähes koko ottelun pelanneet takamies Keira Peak (28/9 levypalloa) sekä laituri Jasmine Gill (26/16).

 

Kotijoukkue ToPon riveistä esille itsensä nostivat ottelun pistekuningatar Niina Laaksonen (32/12) sekä koko 40 minuuttia uurastanut Heta Korpivaara (22/15/4 syöttöä/3 riistoa).

 

 

Ottelutilastot: ToPo-PeKa

 

 

Pyrinnön voittoputki kolmen ottelun mittainen

 

 

Tampereen Pyrintö jatkoi vahvoja otteitaan Pyynikin palloiluhallilla, kun se voitti Turun Riennon kotiyleisönsä edessä lukemin 90-79 (47-39). Voitto oli tamperelaisten kolmas perättäinen, ja nosti joukkueen sarjataulukon sijalle 6.

 

Kotijoukkueen hyökkäyksen moottorina toimi jälleen kerran takamies Meral Bedretdin, joka 12 pisteensä lisäksi kirjautti 7 koriin johtanutta syöttöä. Sentteri Jessica Schroll oli kotijoukkueen pistekärki 32 pisteellä, Brittany Heddersonin säestäessä 22:lla pisteellä ja 11 levypallolla.

 

Vierailija TuRia reppuselässään hyökkäyspäässä kantava Shafontaye Myers pussitti 32 pistettä, Amber Mooren ollessa ainoa toinen kaksinumeroisiin lukemiin päässyt vierailija 20:llä pisteellä.

 

 

Ottelutilastot: Pyrintö-TuRi
 
28.3.2024 21:34 Naisten Korisliiga

Pyrintö taisteli välierien kynnykselle

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat yhdellä ottelulla. Siinä Pyrintö kaatoi kotikentällään FoA:n 88-82 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

23.3.2024 19:58 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA voittoihin vieraskentällä – myös ToPo ja PeKa avasivat puolivälierät voitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät. Kouvottaret ja Forssan Alku kävivät ryöstöretkillä, kun taas ToPo ja PeKa ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin kotikentillään.

23.3.2024 09:31 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 2/2: HBA haastaa runkosarjan voittaneen ToPo:n – PeKa ja ViVe vastakkain

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

22.3.2024 17:50 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 1/2: Honka ja Kouvottaret taistelevat jatkopaikasta – Pyrintö ja FoA kohtaavat jälleen puolivälierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät lauantaina. Edelliskausista poiketen tänä vuonna myös välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

20.3.2024 20:45 Naisten Korisliiga

HBA nappasi viimeisen pudotuspelipaikan – ToPo vei runkosarjan suvereenisti

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan viimeiset ottelut. Voitot kirjattiin HBA:lle, FoA:lle, PeKa:lle sekä ToPo:lle.

16.3.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kouvottaret vahvempi Kymenlaakson derbyssä – ToPo:lle ja Hongalle vierasvoitot

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo ja Honka. Runkosarjan viimeinen pelipäivä on edessä ensi viikon keskiviikkona.

15.3.2024 20:50 Naisten Korisliiga

FoA:n johto kesti loppuun asti

Naisten Korisliigan ainoassa ottelussa FoA haki vieraspisteet Helsingistä. HBA-Märsky jäi joukkueen jalkoihin 65-61.

15.3.2024 15:17 Naisten Korisliiga

Helmikuun kuukauden pelaaja Ilmar’I Thomas: ’’ Tavoitteenamme on voittaa mestaruus’’

ToPo:n Ilmar’I Thomas valittiin helmikuussa Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi. Valinta oli pelaajalle toinen. Edellinen valinta tuli viime kaudella.

Näytä lisää vastaavia