Huff piiskasi Kavalan takaa-ajoon, Haanpäälle avausvoitto

22.2.2010 Maajoukkuelaituri Shawn Huff jatkoi erinomaisia otteitaan Kreikan liigakierroksella BC Kavalan kohdatessa AEK Ateenan. Runsas viikko sitten Espanjan kakkostasolle ToPosta siirtynyt Samuel Haanpää sai puolestaan voittotilinsä auki Palencian paidassa.

Shawn Huffin kahdeksan pisteen suma toi Kavalan iskuetäisyydelle AEK Ateenaa vastaan.

Samuel Haanpään Palencia herkutteli voiton sarjajohtajasta.

Antti Nikkilän Sant Josep Girona tipahti LEB Goldin pudotuspeliviivan alle.

Juha Sten nakkeli 14 pistettä Lobe Huescalle.

Vesa Mäkäläisen Plannja vahvisti asemiaan Basketliganin kakkossijalla.

Anton Mirolybovin Chemnitz kärsi viidennen perättäistappionsa. Kuvat: Francois Perthuis, Mika Mäkelä ja Tuomas Venhola.

Huffin BC Kavala kohtasi Kreikan liigan torstain kierroksella kotonaan AEK Ateenan. Sarjan häntäpään joukkueiden kohtaamisessa tahtipuikkoa heilutteli Ateena, joka kolmen tähtipelaajansa Lamont Mackin (29/7), Torin Francisin (24/7) ja Taurean Greenin (20/3 syöttöä) hyökkäystehojen turvin isännöi 5-10 pisteen johtoasemaa läpi ottelun.

Edellisellä Kreikan liigan kierroksella piste-ennätyksensä, 11, heittänyt Huff saapui ottelussa ensimmäistä kertaa kentälle vasta kuusi minuuttia ennen loppua. Huffin astuminen parketille muutti ottelun kulun, sillä liukas suomalaislaituri tykitti kahdeksan perättäistä pistettä tuoden Kavalan pisteen päähän, 86-87, 20 sekuntia ennen loppua.

Kavala rikkoi lopussa Ateenan Akis Kallinikidista (3/10), jonka jälkimmäinen vapaaheitto upposi koriin. Kavalan DeJuan Collinsille jäi runsaasti aikaa yrittää viimeistä ratkaisua, mutta heitto kimposi koriraudoista ja AEK Ateena varasti voiton lukemin 86-88 (38-43).

Kavala tipahti tappiollaan Kreikan liigan toiseksi viimeiselle eli 13. sijalle neljän voiton ja 13 tappion suhteellaan. Kavalan alapuolella on enää voiton vähemmän hakenut Ilisiakos. Kavalan parhaat pistemiehet olivat DeJuan Collins (19/5/3 riistoa) ja Milt Palacio (14/3/3 syöttöä). Huff keräsi kuudessa minuutissa kahdeksan pistettä (kakkoset 1/2, kolmoset 2/2), yhden levypallon ja kaksi virhettä.

Haanpään Palencia yllätti sarjajohtajan

ToPosta Espanjan kakkosliiga LEB Goldin Palenciaan siirtynyt Samuel Haanpää pääsi voiton makuun torstai-iltana. Koko kauden alisuorittamiskierteessä ollut Palencia jysäytti kierroksen suurimman pommin päihittämällä sarjajohtaja Melillan kotonaan 70-63 (40-30).

Melilla saneli ottelun kulun avausminuuteilla nousemalla 2-8-johtoon, mutta Palencia siirtyi tiivistyneen joukkuepuolustuksensa turvin jopa kymmenen pisteen taukojohtoon. Melilla käväisi kolmannen jakson alussa kahden pisteen päässä numeroissa 40-38, mutta joutui ottelun edetessä jälleen aseettomaksi Palencian puolustushurmoksessa.

Palencian avausviisikkoon nostettu Haanpää jäi pisteittä (kolmoset 0/2), mutta sai silti valmentajaltaan mukavat 21 minuuttia peliaikaa. Haanpäälle merkittiin kaksi levypalloa, yksi riisto, yksi menetys sekä neljä virhettä. Palencian voiton takuumiehinä häärivät Inaki Narros Pena (20/5) ja Oliver Padron (15/7).

Palencia on voittanut 24 ottelustaan yhdeksän ja jakaa LEB Goldin yhdeksännen sijan Cornellan kanssa.

Nikkilän Girona tipahti pudotuspeliviivan alle

Antti Nikkilän Sant Josep Gironan lama jatkuu Espanjan kakkosliiga LEB Goldissa. Torstaina Girona ei saanut kertaakaan ottelun juonesta kiinni vieraskentällä Mallorcaa vastaan ja lähti kotimatkalle 80-99 (38-55)-tappio niskassaan.

Nikkilä uurasti Mallorca-pelissä 18 minuuttia keräten tilastoihin kuusi pistettä (kakkoset 1/3, vapaaheitot 4/4), kaksi levypalloa, yhden torjunnan, yhden menetyksen sekä neljä virhettä. Kentän hahmo oli Mallorcalle 23 pistettä heittänyt Juan Riera Mestre.

Tammikuun aikana LEB Goldin kärkinelikosta tipahtanut Sant Josep Girona valahti ensimmäisen kerran kauden aikana pudotuspeliviivan alapuolelle. 24 ottelustaan 12 voittanut Girona jakaa nyt LEB Goldin 9. sijan Ourensen ja Caceresin kanssa.

Sten herätti Huescan takaa-ajoon

Juha Stenin Lobe Huesca jatkoi pelejään Espanjan kolmosliiga LEB Silverin ylemmässä jatkosarjassa häviämällä torstaina kotonaan Alcazarille 85-87 (31-51).

Murhaavalla prosentilla pelitilanneheittojaan upottanut Alcazar nousi tauon jälkeen parhaimmillaan 23 pisteen johtoon, ennen kuin Lobe Huesca alkoi saada ottelun juonesta kiinni. Huesca alkoi turkulaistakamiehensä Stenin johdolla hyödyntää prässi- ja träppipuolustuksia, joiden turvin Alcazarin johto kutistui päätösjaksolle lähdettäessä yhdeksään pisteeseen. Viimeisellä jaksolla Alcazar piti kuitenkin Duane Virgilin (24) johdolla kutinsa ja lähti kotimatkalle voittajana.

Lobe Huescan avaukseen kuulunut Sten mitteli isot minuutit, 26, joiden aikana hän heitti joukkueensa toiseksi korkeimman pistemäärän, 14 (kakkoset 6/7, kolmoset 0/1, vapaaheitot 2/4). Sten keräsi myös mukavat viisi korisyöttöä ja kolme pallonriistoa sekä kolme levypalloa neljän virheen lisäksi. Asier Garcia heitti Huescalle 17 pistettä.

Huesca isännöi LEB Silverin ylemmän jatkosarjan toista sijaa haettuaan 12 ottelusta kahdeksan voittoa.

Muurisen Scafati romahti vieraissa

Kimmo Muurisen Bialetti Scafati kohtasi Italian kakkosliiga LegaDuen sunnuntain kierroksella vieraskentällä sarjan kahdeksannella sijalla majailevan Carmatic Pistoian. Antaumuksella puolustanut kotijoukkue karkasi Scafatilta jo avauspuoliskolla ja ryntäsi vastaansanomattomasti 106-83 (54-44)-voittoon.

Viime viikon kierroksella nivusvaivoista kärsinyt Muurinen pelasi vaihdosta käsin 17 minuuttia ja keräsi kaksi pistettä (kakkoset 1/2), neljä levypalloa sekä kaksi menetystä. Phil Goss heitti Scafatille 26 pistettä. Pistoian selkärangan muodostivat Anthony Skinn (28/5 syöttöä/4 riistoa) ja Tamar Slay (21/3/3 syöttöä).

Scafati jakaa LegaDuen 12. sijan Fileni Jesin kanssa voitettuaan 21 ottelustaan kahdeksan.

Vesa Mäkäläisen Plannja jatkoaikavoittoon

Vesa Mäkäläisen Luulajan Plannja vahvisti asemiaan Ruotsin Basketliganin kakkossijalla päihittämällä lauantaina Södertälje Kingsin vieraskentällä jatkoajan jälkeen 94-102 (87-87, 41-44).

Plannja johti päätösjakson alussa jo 11 pisteellä, mutta kotijoukkue Kings nousi Rickard Erikssonin (28) kolmossuman turvin tasoihin. Jatkoajalla Plannjan paremmuudesta ei ollut enää epäselvyyttä.

Mäkäläinen mitteli ottelussa 22 minuuttia keräten joukkueensa tilille kolme pistettä (kakkoset 1/2, kolmoset 0/1, vapaaheitot 1/2), kolme levypalloa, yhden syötön ja kolme menetystä. Plannjan ykkönen oli jälleen Brandon McKnight (29/6), joka sai tukea lähinnä Christopher Ryanilta (17).

Plannja on hakenut 33 ottelustaan 26 voittoa. Basketliganin sarjakärki Norrköping Dolphins on pelannut ottelun enemmän ja hakenut huikeat 30 voittoa.

Ville Mäkäläiselle voitto ja tappio

Ville Mäkäläisen Worthing Thunderilla oli työntäyteinen viikonloppu Ison-Britannian BBL-liigassa. Lauantaina Worthing hävisi kotonaan Everton Tigersille 82-90 (22-43), mutta kukisti sunnuntaina vieraskentällä sarjajumbo London Capitalsin 73-91 (35-48).

Worthing sai lauantain otteluun huonoimman mahdollisen alun, kun Everton puski vastaansanomattomasti 5-23-johtoon ja lähti tauolle 21 pisteen johtoasemassa. Puolustuspeliin keskityttyään Thunder käväisi päätösjaksolla vielä 73-71-johdossa, mutta Everton onnistui Olu Babalolan koreilla jättämään Thunderin taakseen.

Sunnuntain ottelussa lontoolaisista ei ollut vastusta kenttättapahtumia hallinneelle Thunderille. 29 minuuttia pelannut Mäkäläinen nakutteli 14 pistettä (kakkoset 3/4, kolmoset 1/3, vapaaheitot 5/12), keräsi kolme levypalloa, riisti pallon kahdesti ja menetti kuudesti.

Worthing Thunder on voittanut 25 ottelustaan 12 ja on BBL:n sarjataulukossa tukevasti kahdeksannella sijalla.

Mirolybovin Chemnitz tappiokierteessä

Suomalaisvalmentaja Anton Mirolybovin Chemnitz koki lauantaina jo viidennen perättäisen tappionsa Saksan kakkosliiga ProA:ssa. Tällä kertaa Chemnitzin päänahan haki sarjakakkonen Cuxhaven lukemin 91-77.

Chemnitz on voittanut 21 ottelustaan kymmenen. Tappionsa myötä Chemnitz tipahti ProA:n kahdeksannelle sijalle.

 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia