Koripalloliitto kommentoi koripallovalmentajan syytteen hylkäystä

22.2.2010 Helsingin käräjäoikeus on yksimielisesti hylännyt syytteen, jonka mukaan koripallovalmentaja käytti seksuaalisesti hyväkseen 16-vuotiasta valmennettavaansa. Syyte on ollut julkisuudessa esillä viimeisen puolentoista kuukauden aikana.

Tapausta käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa suljetuin ovin, mutta oikeus antoi asiasta julkisen selosteen.

Oikeuden mukaan 30-vuotias valmentaja ja hänen 16-vuotias valmennettavansa tapailivat toisiaan. Käräjäoikeuden julkisen selosteen mukaan seksuaalista kanssakäymistä sisältäneet tapaamiset tapahtuivat yhteisestä halusta.

Selosteessaan käräjäoikeus totesi valmennussuhteen luoneen osapuolten välille riippuvuussuhteen, jossa valmentaja oli hallitsevassa asemassa. Käräjäoikeus katsoi, ettei väitetty riippuvuussuhteen hyväksikäyttö ollut lainkohdan edellyttämin tavoin kuitenkaan törkeää. Siksi valmentaja ei syyllistynyt oikeuden mukaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Syyttäjä haki syytetylle ehdollista vankeutta. Syytteen ohella myös esitetyt korvausvaatimukset hylättiin.

Päätöksen tekivät käräjäoikeudessa tuomari ja kolme lautamiestä.

Koripalloliitto on sitoutunut Reiluun Peliin

Suomen Koripalloliitto sai tietoonsa epäilyt loppuvuodesta 2009. Asian vakavuuden vuoksi liitto oli välittömästi yhteydessä seuraan, jossa epäilyn kohteena ollut oli toiminut. Saatuaan tiedon, ettei henkilö ole seuran tai liiton aktiivisessa valmennustoiminnassa mukana, jäi liitto odottamaan viranomaistahojen ratkaisuja.

Koripalloliitto on toiminut epäilyjen julkitulosta lähtien aktiivisesti seuran tukena.

Koripalloliitto ei hyväksy seksuaalista häirintää missään muodossa ja on sitoutunut Reiluun Peliin, joka on liikuntajärjestöjen yhteinen kuvaus liikunnan ja urheilun hyvästä toiminnasta.

Reilun pelin asioita käsitellään muun muassa ”Vastuullinen koripallo-ohjaajakurssilla”, joka on osa Koripalloliiton koulutusjärjestelmää.

Koripalloliitto on lisäksi käynnistänyt lajin sisäisten prosessien sekä niihin mahdollisesti tarvittavien muutosten kartoittamisen, jotta muun muassa epäilyn kohteena olleiden asioiden esiintyminen voitaisiin tulevaisuudessa entistä paremmin ennaltaehkäistä.

 
3.6.2019 13:15 Koripalloliitto tiedottaa

Tunnetut urheilijat antoivat kasvonsa Et ole yksin -kampanjalle

Tunnetut urheilijat seitsemästä lajista ovat mukana epäasiallisen käytöksen ja häirinnän vastaisessa kampanjassa. Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishankkeessa tarjotaan jatkossa urheiluseuroille konkreettisia työkaluja epäasiallisen käytöksen vähentämiseksi.

5.9.2018 11:50 Valmentajat

Minivalmennusseminaari Kisakalliossa 21. - 22.9.2018

Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat jo aiemmin lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay. Nyt esiintyjäkaarti on valmistunut, kun sitä täydentävät Martti Iivonen ja Ville Neva.

8.8.2018 12:32 Liittoa koskeva tiedote

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Kotkassa

Koripalloliitto järjestää yhteistyössä KTP:n kanssa I-tason koulutuskokonaisuuden Kotkassa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

Et ole yksin -palvelu vähentämään ja ehkäisemään epäasiallista käytöstä ja häirintää

Koripalloliitto on mukana Et ole yksin -palvelussa, joka tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankkeella pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa.

Ilkka Palviainen kehittämään koripallovalmennusta Kisakallioon

Koripalloliitto ja Kisakallio ovat palkanneet Ilkka Palviaisen Kisakallioon kehittämään ja vahvistamaan koripallon valmennusta.

7.3.2017 Pohjoinen alue

HKVT 2017 -koulutuksen ilmoittautuminen päättyy 12.3.

Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat.

20.2.2017 Pohjoinen alue

SUSI All Stars -pelaajakartoituksen ilmoittautuminen alkaa

SUSI All Stars on Koripalloliiton valmennusohjelman, Suden polun, ensimmäinen askelma. Vuosittain järjestettävän SUSI All Stars -leirityksen kautta pelaajat hankkivat ensimmäisiä kokemuksiaan Suden polulla harjoittelemisesta, sen haastetasosta sekä toimintakulttuurista yhdessä ikäluokan muiden pelaajien kanssa. Seuravalmentajien tehtävänä on ilmoittaa Suden polulle pyrkivät pelaajansa SUSI All Star leiritykseen 10.4. mennessä.

Nuorisovalmennusseminaarin materiaalit Susi Campuksessa

Viikko sitten järjestetty Nuorisovalmennusseminaari keräsi esiintyjineen Kisakallioon sata valmentajaa. Seminaarin materiaalit ja videoidut esitykset on nyt löydettävissä Susi Campuksesta

Nuorisovalmennusseminaariin voi ilmoittautua tiistaihin 10.1. asti

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 13. – 14.1.2017. Seminaarin viimeinen ilmoittautumispäivä on tiistai 10.1.

23.9.2016 Pohjoinen alue

Nuorisovalmennusseminaarin ensimmäiset esiintyjät kiinnitetty – Jyri Lehtonen avaa seminaarin

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 13. – 14.1.2017. Seminaarin ensimmäiset esiintyjät on nyt kiinnitetty ja ilmoittautuminen on avattu.

Näytä lisää vastaavia