Tulikuuma Koponen rankaisi Limogesia Eurocupissa

15.1.2015 Petteri Koponen kuului Eurocupin jatkosarjan toisen kierroksen ehdottomiin hahmoihin sivaltamalla muhkeat 24 pistettä hallitsevan Ranskan mestarin Limogesin verkkoon voitto-ottelussa. Samalla kierroksella Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana katkaisi tappioputkensa Dijonissa ja Gerald Lee jr. oli Ploiestin paras korintekijä Nancya vastaan.

Petteri Koponen oli tulessa Limogesia vastaan.

Sasu Salinin Olimpija katkaisi tappioputkensa Dijonin vieraana.

Junnu Lee oli Ploiestin paras pistemies Nancya vastaan. Kuvat: Ville Vuorinen.

Viime viikolla Italiassa yllätystappion kokenut Petteri Koposen BC Himki karkasi ranskalaisvierailtaan heti kättelyssä 20-9-johtoon, jonka jälkeen ottelu eteni kissa-hiiri-leikkinä.

Himki johti päätösneljännekselle lähdettäessä lukemissa 54–47, jonka jälkeen joukkue ratkaisi ottelun ryntäämällä viidessä minuutissa 12 pisteen johtoon.

Koponen pelasi yhden kauden tehokkaimmista otteluistaan murjomalla Limogesin sukkaan 33 minuutissa 24 pistettä (kakkoset 5/5, kolmoset 4/9, vapaaheitot 2/2). Koponen sieppasi myös kaksi levypalloa, jakoi kaksi syöttöä ja riisti pallon kerran.

– Yritimme saada kuriin Koposen, joka pelasi huikean ottelun ja upotti kaiken koriin ensimmäisellä puoliajalla, pyöritteli päätään Limogesin Mickael Gelabale, joka edusti viime kaudella Himkiä.

– Puolustimme paljon paremmin kuin edellisessä ottelussa. Taistelimme läpi ottelun ja haimme voiton, mikä oli meille tärkeintä, Koponen summasi pelin käänteet.

Koposta tukivat voitto-ottelussa näkyvimmin Tyrese Rice (11/3/7 syöttöä) ja Marko Popovic (11p).

Ottelutilastot: Himki – Limoges

Salinin Olimpija katkaisi tappioputken, Lee Ploiestin ykköspyssy

Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljanan pitkäksi venähtänyt tappioputki katkesi keskiviikkoiltana Ranskassa JDA Dijonin vieraana.

Halil Kanacevicin (27/13/2 blokkia) hirmupelin johdattama Olimpija hallitsi peliä toisella puoliajalla ja johti minuutti ennen loppua seitsemällä pisteellä, mutta Dijon ryhmittyi vielä vastaiskuun ja kavensi eron kahteen pisteeseen vain puoli minuuttia myöhemmin. Slovenialaiset kuitenkin pitivät pintansa ja karkasivat Dijonista 77–81 (36–37)-voitto mukanaan.

Nilkkavammastaan toipunut Sasu Salin kirjautti Olimpijalle kymmenessä minuutissa neljä pelitilanneheittoyritystä, yhden levypallon ja kaksi syöttöä.

Ranskassa mitteli myös Gerald Lee juniorin edustama CSU Asesoft Ploiesti, joka sai kyytiä Nancylta pistein 84–67 (37–32). Vaughn Dugginsin (18/1), Randal Falkerin (16/6/4 syöttöä) ja Florent Pietrusin (10/11/4 syöttöä/3 riistoa/2 blokkia) muodostaman eturivin johtama Nancy vei pelin kolmannen neljänneksen 29–18 ja meni menojaan.

Mukavat 26 minuuttia pelannut Lee oli Ploiestin paras korintekijä 15 pisteellään. Korihaiden kasvatti haali myös kolme levypalloa ja antoi yhden koristyötön.

Ottelutilastot: Dijon – Olimpija
Ottelutilastot: Nancy – Ploiesti
 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

Näytä lisää vastaavia