2.7.2009 Keväällä Suomen mestaruutta Namika Lahden riveissä juhlineet Pasi Pekkola ja Olli Kaunomäki jatkavat lahtelaismiehistössä myös pelikaudella 2009-10. Pekkolan ja Kaunomäen sopimukset ovat mallia 1+1 vuotta.

Porvoosta palannut Pasi Pekkola pelaa Lahdessa tulevallakin kaudella. Kuva: Francois Perthuis.
195-senttinen Pekkola siirtyi Lahteen kesken viime kauden Porvoon Tarmosta. Pekkola pelasi Tarmon paidassa yhteensä 15 ottelua 9,9 pisteen ja 2,3 levypallon ottelukeskiarvoilla. Pekkolan koko kauden keskiarvot olivat 6,3 pistettä ja 1,5 levypalloa 13,4 minuutissa ottelua kohden.
22-vuotias ja 195-senttinen Kaunomäki pelasi päättyneellä kaudella 25 ottelua 1,1 pisteen ja 0,4 levypallon keskiarvoilla. Sekä Pekkola että Kaunomäki ovat Lahden NMKY:n kasvatteja.
- Kiva saada lisää leveyttä pelaajarotaatioon. Pekkola kokeneena pelaajana on meille arvokas lenkki ja Kaunomäen Ollin urheilulliset ominaisuudet ja pelitaitojen kehittyminen viittaavat mahdolliseen läpimurtokauteen, arvioi Lahden päävalmentaja Sami Toiviainen tuoreita pelaajakiinnityksiä.
Namika Lahti on solminut tulevaksi kaudeksi sopimukset Ilkka Vuoren, Ville Vesalan, Roope Suonion, Jari Vanttajan, Pasi Pekkolan ja Olli Kaunomäen kanssa.
- Olemme olleet yhteydessä pariin suomalaispelaajaan. Amerikkalaispelaajat aiomme todennäköisesti hankkia pelipaikoille 3-5, kertoo Toiviainen.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.