Bisonsille kauden suurin voitto

29.1.2015 Bisons Loimaa nappasi Korisliigassa torstaina kauden suurimman voiton, kun loimaalaiset selättivät kotonaan Tapiolan Hongan 106-67 (45-27). Rytminsä löytänyt Bisons on voittanut nyt viimeisestä kymmenestä pelistään kahdeksan, kun taas Honka on vaipunut tappioputkeen.

Roope Ahonen johdatti 27 pisteellä Bisonsin murskavoittoon Hongasta. Kuva: Tytti Nuoramo.

 


Sarjan hännillä tasapisteissä Lapuan Korikobrien kanssa huojuva Honka on voittanut marraskuun puolivälin jälkeen 14 pelistään vain yhden.

Espoolaiset ovat pelanneet noista otteluista suurimman osan eli marraskuun lopulta asti vain kahdella ulkomaalaispelurilla ilman Ronnie Clarkia. Honka odottaa alkukauden tehomiestään helmikuussa sairaslistalta kokoonpanoon.
 

Loimaallakaan Honka ei pystynyt kauaa pyristelemään Bisonsia vastaan. Kotijohto repesi jo toisen neljänneksen alussa 20 pisteeseen ja kolmannen jakson puolivälissä eroa oli yli 30 pistettä.

- Ehkä oli jo aikakin tällaiselle ottelulle, tällaista odotan joukkueeltani. Kaikki antoivat panoksensa ja tekivät jotain positiivista, Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson iloitsi.

Roope Ahonen nousi täpärästi pelin korikuninkaaksi 27 pisteellään, kun Hongan Anton Odabasi päätyi 26 pinnaan.

 

 
22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

6.3.2024 20:25 Korisliiga

KTP katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa – "Näkee, että jätkillä on selkärankaa!"

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa nähtiin illan otteluissa merkittäviä voimasuhteiden muutoksia.

Näytä lisää vastaavia