Joulukuun Kori-lehti luettavissa netissä

18.12.2014 Keskiviikkona 17.12. ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä.

KORI-lehti siirtyi Suomen suurimman iltapäivälehden, Ilta-Sanomien väliin viime kesänä. Lehti on Koripalloliiton tuottamaa lajimarkkinointia suurelle yleisölle. Ilta-Sanomien levikki on yli 130.000 ja päivittäisiä lukijoita sillä on yli puoli miljoonaa.

Koripalloliiton jäsenistölle ja muille koripallon seuraajille lehti on luettavissa printtiversion ilmestymisen jälkeen Basket.fi-palvelussa.

 
31.7.2015 Pohjoinen alue

Elokuun KORI-lehti luettavissa netissä

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

30.7.2015 07:39 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä torstaina 30.7.

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

15.10.2014 Korilehti

Lokakuun KORI-lehti luettavissa netissä

Tiistaina (14.10.) Ilta-Sanomien välissä ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Tuore numero sisältää Korisliiga-joukkueiden esittelyt sekä jutut liigaseurojen sosiaalisen median käytöstä ja 24.10. toimintansa käynnistävästä KorisliigaTV:stä.

Koripallon alumnitoiminnan käynnistävä kiertue Turussa, Tampereella ja Helsingissä

Suomalaiselle koripallolle alumniverkoston osaaminen ja asiantuntemus ovat tärkeitä resursseja, joka voi hyödyttää niin lajin kokonaisvaltaista kehittymistä kuin esim. pelaajien ammattimaisten harjoitusmahdollisuuksien paranemista ja työelämävalmennuksen saamista peliuran ohessa. Alumnitoiminta mahdollistaa myös alumnien tehokkaamman verkottumisen keskenään. Alumnitoimintaan osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja haluun antaa lajille takaisin omaa panostaan.

25.1.2016 23:59 Pohjoinen alue

Koripallo uuteen lisenssiennätykseen

Suomalainen koripalloperhe on kasvanut lisenssimäärillä mitattuna isommaksi kuin koskaan aiemmin. Pelikaudella 2015-16 on lunastettu tähän mennessä 17 110 koripallolisenssiä, jonka myötä lähes 20 vuotta vanha ennätys siirtyi historiaan.

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä perjantaina 2.10.

Perjantaina 2.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan viikonloppuna käynnistyvään Korisliiga-kauteen, jonka kunniaksi lehdessä on kymmenen pelaajan haastattelukokonaisuus.

3.3.2015 Pohjoinen alue

Kausi 2014-15 päätetään korisperheen risteilyllä 27.5.

Loistava koripallokausi viimeistellään palkintogaalassa MS Baltic Queenillä 27.5. Koripalloperhe kokoontuu risteilylle palkitsemaan kauden parhaita ja juhlimaan yhdessä. Risteilyn järjestää Suomen Koripalloliitto yhteistyökumppaninsa Elämysmatkojen kanssa.

3.2.2011 21:34 Pohjoinen alue

Basket.fi-otsikot upotettavissa widgetillä, seurattavissa RSS-syötteillä

Suomen Koripalloliitto on julkaissut nettipalvelussaan uutiswidgetin, jonka avulla Basket.fi-otsikot voi upottaa helposti omille nettisivuille. Otsikoiden seuraamista helpottamaan Basket.fi on avannut myös RSS-syötteiden tilaussivun, jolta voi tilata uutisia aihealueittain.

10.1.2011 Pohjoinen alue

Koripalloliiton toimisto on muuttanut

Suomen Koripalloliiton Helsingin toimisto on muuttanut uusiin toimitiloihin. Liiton uusi toimisto sijaitsee Käpylässä, Amer Sportsin talossa, osoitteessa Mäkelänkatu 91, 00610 Helsinki. Koripalloliitto on samalla avannut uuden asiakaspalvelun puhelinnumeron.

18.11.2010 08:22 Pohjoinen alue

Koripalloliiton koulutuskalenteri keväälle 2011 julkaistu

Suomen Koripalloliiton valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen kalenteri kevään 2011 osalta on julkaistu. Liiton koulutuksessa sisällöt pysyvät entisellään ja tasojen suorittamismahdollisuuksia näyttökokeiden kautta jatketaan. Koripalloliitto haluaa tarjota valmentajille ja ohjaajille selkeän koulutuksenpolun.

Näytä lisää vastaavia