Michelsenin Davidson sai kutsun NCAA-lopputurnaukseen

17.3.2015 Suomalaispelaajien edustamat yliopistojoukkueet kärsivä tappiot konferenssiensa pudotuspeleissä. Oskar Michelsenin Davidson joutui toteamaan VCU:n paremmakseen lukemin 93-73, mutta Davidsonin kausi jatkuu valtakunnallisessa NCAA-turnauksessa. Naisissa Annika Holopaisen Old Dominion kärsi kirvelevän niukan tappion konferenssifinaalissa WKU:lle luvuin 59-61, mutta ODU jatkaa kauttaan WNIT-kutsuturnauksessa Heidi Sihvolan HBU oli lähellä yllättää Northwestern Staten omassa konferenssifinaalissaan, mutta ennakkosuosikki oli vahvempi 58-50.

Ensimmäistä yliopistokauttaan pelaava Michelsen pääsee kokeilemaan taitojaan NCAA-lopputurnauksessa debyyttikaudellaan. Kuva: Tuomas Venhola.

Koko kauden tappioitta (32/0) pelannut Kentucky ei antanut Floridankaan tulla NCAA-turnauksen mestaruustavotteiden tielle, vaan eteni SEC-konferenssin finaaliin erinomaisen puolustuksen turvin luvuin 49-64. Voittajien hyökkäyspeliä tahdittivat Karl-Anthony Towns (13/12) sekä Aaron Harrison (13 pistettä).

Murphylle ottelussa tilastoihin kirjattiin 10 minuuttia, kaksi pistettä sekä neljä levypalloa.

Murphyn kauden saldoiksi kertyivät 5,1 pistettä ja 2,0 levypalloa ottelua kohden.

Ottelutilastot: Florida - Kentucky

Davidsonin mittava voittoputki katkesi Atlantic 10 -konferenssin välierään, kun VCU pysäytti joukkueen lennon. VCU oli jo turvallisen tuntuisessa johdossa toisella puoliajalla, mutta Davidson tuli 22 pisteen takaa viiden pisteen päähän. 

Huima kiri ei kuitenkaan aivan riittänyt ja VCU:n vastattua runiin, se surffaili loppunumeroiksi 20 pisteen eron.

Michelsen kauhoi 19 minuutissa viisi levypalloa.

Davidson kohtaa NCAA-turnauksen ensimmäisellä kierroksella Iowan.

Ottelutilastot: VCU - Davidson

Holopaisen Old Dominion menetti viime hetkillä C-USA-konferenssin finaalipaikan, kun Western Kentuckyn Alexis Gonovan (17/5) upotti vapaaheittonsa kylmän viileästi vain kuusi sekuntia ennen loppua, Old Dominionin Jennie Simmsin (25/10) tasoitettua vain hetkeä aiemmin.

Holopainen onnistui ottelussa kerran kaaren takaa ja keräsi peliaikaa yhdeksän minuuttia.

Old Dominionia vastaan asettuu WNIT-turnauksen ensimmäisellä kierroksella Virginia.

Ottelutilastot: Old Dominion - WKU

Houston Baptist oli lähellä voittaa SLC-konferenssin mestaruuden, mutta tarkemmin viimeistellyt Northwestern Kentucky vei lopulta voiton ja matkasi valtakunnalliseen NCAA-turnaukseen lukemin 50-58, 19 pistettä heittäneen Beatrice Atturan johdolla.

Sihvola esitti pirteitä otteita tappiosta huolimatta, heittäen kuusi pistettä, keräten peräti kahdeksan levypalloa ja jakaen kuusi syöttöä.

Sihvolan kauden keskiarvoiksi jäivät 4,7 pistettä, 2,4 levypalloa ja syöttöä per ottelu.

Ottelutilastot: HBU - Northwestern State
 
10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

6.4.2024 08:05 Suomalaiset ulkomailla

Islannissa saatiin runkosarja päätökseen – Ville Tahvanaisen kausi jatkuu pudotuspeleissä

Islannissa paketoitiin runkosarja ja Ville Tahvanaisen kausi jatkuu pudotuspelien merkeissä. Antti Kanervon osalta kausi tuli päätökseen.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

1.4.2024 09:52 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset kovassa iskussa europarketeilla

Susijengin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla viikonlopun otteluissa. Edon Maxhuni oli loistovireessä Ranskassa, Alex Murphy oli joukkueensa ykköstykki Espanjassa ja Perttu Blomgren oli käsi kuumana Sloveniassa.

1.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Kolme Susiladies-pelaajaa Bundesliigan välieriin – Espanjassa hienoja onnistumisia ja voittoja

Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern eteni vakuuttavasti Saksan Bundesliigan välieriin ja saivat Anissa Poundsista sekä Lions Hallesta seuraa. Espanjassa suomalaisten joukkueet ottivat tärkeitä voittoja.

30.3.2024 09:21 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball EuroCupin finaaliin

Paris Basketball raivasi tiensä EuroCupin finaaliin, kun Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon miehistö kaatoi London Lionsin suoraan kahdessa ottelussa. Ranskassa Ilari Seppälä siivitti Saint-Chamondin tärkeään voittoon.

Näytä lisää vastaavia