ToPo ja Namika Lahti 96 voittoihin A-poikien välieräavauksessa

28.3.2015 Joukkueiden ensimmäisissä pudotuspelikohtaamisissa Torpan Pojat haki vierasvoiton Honka Akatemiasta vahvan levypallopelin turvin luvuin 64-75. Namika Lahti Juniorit 96 puolestaan kaatoi Lahdessa KTP:n 88-80.

Juho-Matti Henttonen johdatti Namika Lahden ensimmäiseen välierävoittoon. Kuva: Oma Design.

Tasaisen ensimmäisen neljänneksen jälkeen Torpan Pojat ottivat ohjakset käsiinsä tupla-tuplan urakoineen Remu Raitasen (21/15/5 syöttöä) johdolla, eikä kotijoukkue päässyt enää voittoon kiinni. 

Kotijoukkueen onnistujiin kuului Okko Järvi (14/8).

Lahti kävi jo parhaimmillaan parinkymmenen pisteen johdossa, mutta KTP palasi voittokamppailuun Tomi Lommin (19/6) sekä Joona Tuomalan (14/4) suorituksilla. Rutistus ei kuitenkaan riittänyt, vaan voitto jäi kotijoukkueen haltuun.

Voittajilta erinomaisesti esiintyivät Juhomatti Henttonen (32/7) sekä Arttu Saarijärvi (18/8).

 
5.10.2023 16:00 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisissa sarjoissa (U16, U17, U19) luvassa ennätysten kausi: sarjoissa edustettuna 29 kaupunkia, 47 eri seuraa

Viime viikonloppuna pelattiin viimeisetkin nuorten SM-karsinnat, joiden myötä kauden 2023–24 nuorten SM-sarjajoukkueet ovat selvillä 16-, 17- ja 19-vuotiaiden SM-sarjoissa.

24.7.2023 11:40 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnalliset sarjat ja karsinnat 2023-24 – ilmoittautuminen päättyy 1.8.2023

Nuorten valtakunnallisiin sarjojen ja karsintojen pelaamistavat pelataan tulevalla pelikaudella 2023-24 samalla tavalla kuin päättyneellä pelikaudella. Viimeinen ilmoittautumispäivä on tiistai 1.8.2023.

21.6.2023 09:45 Korisliiga

Koripalloliiton vuosittaiset palkinnot nyt julkaistu

Koriskauden 2022-23 parhaat on valittu. Nuorten sarjojen sekä Seurapalveluyksikön palkittavat ovat vastaanottaneet palkinnot henkilökohtaisesti seurojen tapahtumissa kevään ja kesän aikana. Löydät listan kaikista palkituista sivun alaosasta.

5.6.2023 12:18 Koripalloliitto tiedottaa

Sarjailmoittautumiset koriskaudelle 2023-24 avattu

Kaudella 2023-24 Koripalloliiton sarjanhallinnan käyttöliittymiä on edelleen olemassa kaksi; tilastointia vaativat sarjat hallinnoidaan vanhemmassa FIBA Organizer -sarjanhallintaympäristössä. Kaikki muut sarjat hallinnoidaan jo tutuksi tulleessa eLSA-sarjanhallintajärjestelmässä.

27.7.2022 13:38 Nuorten SM-sarjat

Ilmoittautuminen nuorten valtakunnallisiin sarjoihin ja karsintoihin päättyy 1.8.2022

Koripalloliiton nuorten valtakunnallisten sarjojen kilpailukalenteri on nyt julkaistu. Valtakunnallisten sarjojen karsinnat alkavat 10.-11.9.2022 viikonloppuna 17- ja 19-vuotiaiden osalta. Ilmoittautuminen näihin sarjoihin ja karsintoihin päättyy 1.8.2022.

23.6.2022 08:11 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnalliset sarjat 2022-23 – merkittävimmät muutokset

Nuorten valtakunnallisten sarjojen ja karsintojen pelaamiseen on tehty muutamia muutoksia, jotka on kerätty tähän yhteenvetona. Tarkemmin nuorten valtakunnallisten sarjojen ja karsintojen pelaamiseen voit tutustua sarjamääräyksissä.

13.6.2022 07:56 Koripalloliitto tiedottaa

Joukkueiden ilmoittautumiset sarjakaudelle 2022–23 avattu – uusi sarjanhallintajärjestelmä eLSA

Kaudella 2022–23 Koripalloliiton sarjanhallinnan käyttöliittymiä on olemassa kaksi. Tilastointia vaativat sarjat hallinnoidaan edelleen tutussa FIBA Organizer -sarjanhallintaympäristössä. Kaikki muut sarjat siirtyvät uuteen sarjanhallintajärjestelmään, jonka käyttöliittymä seura-, joukkue- ja erotuomarikäyttäjille näkyy eLSA-nimisenä palveluna.

10.5.2022 22:02 19-vuotiaiden tyttöjen SM

Helmi Capitals on 19-vuotiaiden tyttöjen Suomen mestari

19-vuotiaiden tyttöjen Suomen mestari ratkesi tänään tiistaina, kun Helmi Capitals voitti Helmi Centerissä Honka 1:n 79-48 (42-20). Capitals voitti finaalisarjan täten 2-1.

Honka 1 tasoitti 19-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjan finaalit 1-1:een

19-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjan finaalit tasoittuivat tilanteeseen 1-1, kun Honka 1 voitti Honkahalli Tallinkissa pelatussa finaalisarjan kakkosottelussa Helmi Capitalsin 78-69 (43-38). Ratkaiseva finaaliottelu pelataan tiistaina klo 19:00 Helmi Centerissä.

7.5.2022 08:36 Nuorten SM-sarjat

WB-Pantterit 16-vuotiaiden tyttöjen pronssille – Feeniks Basket huuhtoi pronssia 19-vuotiaissa tytöissä

Kaksi nuorten SM-sarjojen pronssimitalistia selvisi perjantaina, kun WB-Pantterit juhli pronssia 16-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjassa. 19-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjassa taas pronssin nappasi Feeniks Basket.

Näytä lisää vastaavia