Sami Lehtoranta jatkaa Joensuussa

17.3.2010 Urallaan 90 miesten maaottelua Suomi-paidassa pelannut Sami Lehtoranta on solminut 2+1-vuotisen jatkosopimuksen Korisliiga-joukkue Joensuun Katajan kanssa. Lehtorannalla, 30, on parhaillaan menossa viides kausi Kataja-paidassa.

Sami Lehtoranta viihtyy Joensuun Katajassa, jonka kanssa hän solmi 2+1-vuotisen jatkosopimuksen. Kuva: Francois Perthuis.

Lehtoranta siirtyi Joensuuhun vuonna 2005 edustettuaan jyväskyläläisen kasvattajaseuransa HoNsU:n lisäksi Äänekosken Huiman ja Namika Lahden pääsarjajoukkueita. Kuluva kausi on Lehtorannalle jo 14:s liigatasolla. Hän on voittanut kertaalleen Suomen cupin (2000) ja tullut kerran valituksi Korisliigan vuoden pelaajaksi (2007).

205-senttinen Lehtoranta on tällä kaudella viimeistellyt keskimäärin 15,0 pistettä ottelua kohden ja napsinut 5,6 levypalloa.

Aiemmin Kataja on jo kiinnittänyt ensi kauden joukkueeseensa Juho Nenosen ja Ilpo Pehkosen, joiden lisäksi Matias Ojalan sopimukseen sisältyy optio tulevasta kaudesta.

Viimeisestä kymmenestä ottelustaan kahdeksan voittanut Kataja on hyvän kevätkauden ansiosta noussut Korisliigassa jo viimeiselle pudotuspelipaikalle – kahdeksanneksi – alkukauden hapuilun jälkeen. Seuraavan ottelunsa joensuulaiset pelaavat kotonaan perjantaina UU-Korihaita vastaan. Kyseinen peli on juhlaottelu, jossa juhlistetaan Joensuun Katajan koripallotoiminnan 60-vuotista taivalta.

 
18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

Näytä lisää vastaavia