29.4.2015 Tiina Stenin edustama Wasserburg laittoi Bundesliigan finaalit pakettiin hieman vaikeamman kautta, kun Saarlouis venytti myös kolmannen finaalin jatkoajalle, mutta kotijoukkue hoiti jatkoajan rutiinilla ja pääsi juhlimaan Saksan mestaruutta luvuin 98-87 ja otteluvoitoin 3-0.
Sten pääsi juhlimaan kolmatta perättäistä Bundesliigan mestaruuttaan jatkoaikavoiton päätteeksi. Kuva: Francois Perthuis.
Ottelu eteni kori korista aina viimeisille sekunneille saakka, kun vieraiden La’Keisha Suttonin kylmäpäinen kolmonen sujahti sukkaan vajaat viisi sekuntia ennen ottelun loppua ja tasoitti tilanteen. Kotijoukkue ei saanut enää varsinaisella peliajalla koria, vaan ratkaisu siirtyi jatkoajalle.
Jatkoaika olikin emäntien hallintaa ja Emma Cannonin (30/16) huikeat otteet johdattivat Wasserburgin seurahistorian yhdeksänteen Bundesliigan mestaruuteen.
Sten tyylitteli ottelussa seitsemän pistettä ja keräsi kolme levypalloa vajaassa 17 minuutissa.
Wasserburg eteni mestaruuteen puhtaalla pelillä, sillä se ei kärsinyt koko kauden aikana Saksan liigassa yhtäkään tappiota.
Elias Valtonen pelasi hyvän kauden Espanjan ACB-liigan Granadassa, vaikka joukkueen kausi päättyi harmillisesti putoamiseen. Seuraavaksi Valtonen suuntaa katseensa kohti elokuun EM-kotikisoja.
Susijengin luottomiehiin lukeutuva Mikael Jantunen päätti seurajoukkuekauden 2024–25 satukirjalopetuksella, kun hänen edustamansa Paris Basketball kaatoi AS Monacon Ranskan finaalien viidennessä osaottelussa lukemin 99–93 (54–50). Jantunen sai kunnian viimeistellä pariisilaisjoukkueen historian ensimmäisen mestaruuden vapaaheittoviivalta loppusekunneilla.
Sara Bejedin ensimmäiseen ammattilaisvuoteen mahtui ylä- ja alamäkiä. Hän uskoo debyyttikauden oppien kantavan tulevaisuudessa.
Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.
Susijengin kapteeni Sasu Salin päätti seurajoukkuekautensa riemukkaisiin tunnelmiin, kun hänen edustamansa Cluj-Napoca kukisti Romanian liigan perjantaisessa viidennessä finaaliottelussa Oradean vieraskentällä 67–68 (39–37). Kyseessä on Salinin ensimmäinen kansallisen liigan mestaruus sitten kevään 2008, jolloin hän juhli Espoon Hongan kanssa Suomen mestaruutta.
Roosa Lehtoranta, 28, on tehnyt jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Saarlouis Royalsin kanssa. Päättyneellä kaudella Royals voitti Saksan cupin ja eteni sarjassa finaaleihin saakka.
Susijengin kapteeni Sasu Salin pelasi yhden kauden parhaista peleistään tärkeimmällä mahdollisella paikalla, kun hän upotti 21 pistettä ja kauhoi yhdeksän levypalloa Cluj-Napocan kaataessa Romanian liigan neljännessä finaaliottelussa Oradean pistein 92–83 (41–40). Romanian mestaruus ratkeaa viidennessä finaalissa perjantai-iltana.
Susiladiesin tähtipelaaja Awak Kuier siirtyy Italiasta Euroopan huippuseura Galatasaray Çağdaş Faktoringiin Turkkiin. Sopimus on mallia 1+1 ja kattaa ainakin kauden 2025–26.
Helmi Tulosen, 26, kausi Italian Serie A1:ssä päättyi ikävästi putoamiseen. Henkilökohtaisella tasolla Tulonen pelasi kuitenkin jälleen hyvän kauden.
Perttu Blomgrenin, 23, toiseen kauteen Euroopan korisparketeilla mahtui paljon. Hän aloitti kauden Sarajevossa, Bosniassa ja päätti sen Latvian liigan finaaleissa Ventspilsin riveissä. Susijengiläisistä Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Viron mestaruutta ja valittiin pudotuspelien MVP:ksi.