Kataja voiton päähän finaaleista kovalla kotivoitolla

4.5.2015 Basket lähti tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen 1377 katsojan edessä karkuun Kauhajoen Karhulta välieräsarjan kolmannessa ottelussa. Joensuulaiset nappasivat 2-1-ottelusarjajohdon voittamalla Mehtimäen Jäähallissa 86-68 (37-31).

Teemu Rannikko jakeli 11 syöttöä, kun Kataja pisti ottelusarjan katkolle Karhua vastaan.

Kauhajoen parhaimmistoon kuului jälleen kerran Gregory Mangano.

Pekka Salmisen luotsaama Kataja kohtaa Karhun keskiviikkona vieraissa. Kuvat: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma & Erkki Hautaviita.


Avausneljänneksen ollessa tasaista Kataja sai toisella kympillä Karhun hyökkäyspelin aisoihin. Erityisesti aiemmissa peleissä loistanut Bojan Sarcevic (2/2/5) oli tiukasti kotijoukkueen pihdeissä ja lopputuloksena koko Karhun heittopeli kärsi.

Puoliajan jälkeen Kataja lähti Teemu Rannikon (18/5/11 syöttöä) oivan pelinrakennuksen johdattaman karkumatkalle. Vierasjoukkueelle ei riittänyt aseita kirimään ja lopullisesti Karhun selkä naksahti seitsemän minuuttia ennen loppua, kun Kataja repäisi 19 pisteen eron.

Rannikon lisäksi Katajan tehotrioon kuuluivat Robert Arnold (24/11) ja Tom Knight (19/5). Arvokkaan panoksen ottelussa antoivat myös Jesse Niemi (11/2) sekä Ken Horton (10/8).

Sarcevicin ollessa tarkassa vartioinnissa Karhu sai onnistumisensa lähinnä korin alta Gregory Manganolta (16/10) ja Devonne Gilesilta (22/9).
 


Salminen painottaa, että sarja ei ole vielä ohitse
 


Katajan päävalmentaja Pekka Salminen kiitteli pelin jälkeen luottopelaajansa Teemu Rannikon otteita.

- Kyllä tämä kulminoituu paljon takamiesten peliin. Teemu (Rannikko) on ollut hieman liemessä tässä ottelusarjassa, mutta tänään saimme vastaavasti Bojanin (Sarcevic) pysäytettyä. Sitä kautta oikeastaan vastustajalla oli enää sisäuhka, josta he toki koreja hieman saivat tehtyä.

Kummatkin joukkueet pelasivat puolivälierissä viisi peliä, joten ymmärrettävästi kummatkin joukkueet olivat selkeästi väsyneitä, mutta Kataja-pelaajilta löytyi lopulta enemmän jalkoja toiselle puoliajalle.

- Kahden väsyneen joukkueen peliä, puhuimme puoliajalla asennoitumisesta, väsyneenä tulee virheitä mutta niitä ei saa pelätä. Sarja on 2-1 ja kumpikaan ei ole vielä voittanut sarjaa
 


Toiviainen: ”Meistä tuli perässäjuoksijoita”
 


Karhun päävalmentaja Sami Toiviainen oli tyytyväinen avausneljännekseen, mutta ensimmäisen kympin jälkeen Karhun peli hajosi käsiin.

- Ensimmäinen kymppi ihan hyvää tekemistä molemmissa päissä. Tehtiin asioita niin kuin oltiin käyty läpi. Toisella kympillä kakkosten prosentti 10, johon koko erä kulminoitui. Laitettiin muutama lay-uppi ja korin alta nosto ohi. Ei päästy enää rinnalle.

- Kolmannessa erässä Kataja lisäsi tempoa hyökkäyspäässä ja meistä tuli vielä enemmän perässäjuoksijoita ja kiri ei oikein alkanut missään vaiheessa. Kataja oli tänään parempi, mennään tästä kohti keskiviikkoa. Varmasti muutamia pieniä muutoksia tehdään.

Ottelusarja on katkolla ensi keskiviikkona 6.4. Kauhajoen liikuntahallissa.

 

 
19.4.2024 21:37 Korisliiga

BC Nokia hurjasteli päätöskympillä karkuun Katajalta välieräavauksessa

BC Nokia ja Kataja Basket aloittivat välieräsarjansa perjantaina Harjuniityn Liikuntahallilla Nokialla. Kotijoukkueen nousujohteinen esitys toi avausvoiton lukemin 86–67 (33–26).

18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

Näytä lisää vastaavia