Sefton Barrett palaa KTP Basketin riveihin

24.6.2015 Kanadalainen Sefton Barrett, 31, palaa Kotkaan kotimaan pääsarjassaan vietetyn kauden jälkeen. Yli sadan Korisliiga-ottelun Barrett edusti KTP Basketia kausina 2010-11 sekä 2012-2013, joista saavutuksina SM-pronssi ja -hopea. Viimeisin visiitti 2013-14 päätty nilkkavammaan neljän ottelun jälkeen.

Pomppukoneena tunnettu Barrett palaa viihdyttämään Korisliiga-yleisöä Kotkaan. Kuva: Kai Kilappa.

Ensimmäisellä Suomen kaudellaan joukkonsa pronssille johdattanut ”Air Canada” kirjautti 19,5 pistettä ja kaapi 6,1 levypalloa ottelua kohden. Barrettin paluu Kotkaan kaudeksi 12/13 (16,4 / 6,0) siivitti kotkalaiset aina finaaleihin asti 17 vuoden tauon jälkeen. 

- Olen niin innoissani paluustani, että pystyn tuskin nukkumaan! Tie on ollut kivinen siitä lähtien kun loukkaannuin ja lähdin Suomesta. Monesti meinasin jo luovuttaa, mutta perheeni puski minua eteenpäin. Nyt olen terve ja kunnossa, joten kaikki hyvin!

- Kaikkiaan olen tosi kiitollinen, että sain mahdollisuuden palata Kotkaan, minun toiseen kotiini, Barrett myhäili seuran tiedotteessa.

KTP:lla on Barrettin lisäksi sopimukset Joonas Lehtorannan, Michael Poundsin, Mikael Aallon, Vili Nymanin, Joona Tuomalan sekä Joonas Pentin kanssa.

Lisätiedot: Sefton Barrett

Henkilöt

Asiat

 
28.3.2024 14:01 Pääjuttu

Davviguovlu Koris levittää korista Lapin lakeuksille

Oulun NMKY:n viime syksynä käynnistämässä hankkeessa tehdään säntillistä jalkatyötä pysyvän koripallotoiminnan käynnistämiseksi pohjoisimmassa Lapissa. Koripallon vauhti ja yhteisöllisyys kiehtovat myös pohjoisen lapsia ja nuoria, ja neljällä hankkeen piiriin kuuluvalla paikkakunnalla toimii jo oma koriskerho.

27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

27.3.2024 09:43 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket tulee taas – toukokuussa vietetään jälleen vuoden hauskimpia koulupäiviä

Tuhannet alakoululaiset pääsevät jälleen toukokuussa viettämään vuoden hauskinta koulupäivää. Pirkka Street Basket -kiertue ulottuu tänä keväänä Helsingistä aina Ouluun saakka 14 turnauksen voimin.

27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

26.3.2024 11:20 Pääjuttu

Koripalloliiton strategiatyö etenee – vastaa kyselyyn ja vaikuta suomalaisen koripallon tulevaisuuteen

Suomalainen koripallo on vahvalla pohjalla, mikä näkyy hyvänä kehityksenä ja kasvuna lajin eri osa-alueilla. Palloa ei siis tarvitse keksiä uudestaan, mutta koripallon ympärillä on paljon muuttuvia tekijöitä, jotka täytyy huomioida lajin kehittämisessä. Osana strategiatyötä Koripalloliitto kutsuu kaikki sidosryhmänsä antamaan oman näkemyksensä siitä, millainen on paras mahdollinen tulevaisuus suomalaiselle koripallolle.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

Näytä lisää vastaavia