18-vuotiaiden poikien EM-urakka alkaa huomenna: ”Kisat näyttävät todella tasaisilta”

22.7.2015 Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen kesä on ollut nousujohteinen ja joukkue pääsee lähtemään Kreikan Volosissa pidettäviin A-divisioonan EM-kisoihin allaan niukka tappio hallitsevasta Euroopan mestarista Espanjasta. Päävalmentaja Jyri Lohikosken mukaan EM-kisat näyttävät ennakkoon todella tasaisilta.

Edon Maxhuni ja 18-vuotiaat pojat kohtaavat EM-kisojen avausottelussaan Venäjän.

Remu Raitanen ja Suomi hävisivät kenraaliharjoituksessaan hallitsevalla Euroopan mestarille niukasti 4 pistettä.

Lauri Markkanen tähdittää joukkuetta Maxhunin ja Raitasen lisäksi. Kuvat: Francois Perthuis.


- Kaikkiaan kisat on todella tasaiset. Ennakkoon näyttää siltä, että selkeätä ennakkosuosikkia ei ole. Turnauksessa on lähestulkoon 10-12 joukkuetta, jotka voi edetä mitaleille, Lohikoski kommentoi.

- Ei kai tämmöisessä turnauksessa voi olla muuta tavoitetta, kun pystyä pelaamaan sillä omalla parhaalla tasolla. Silloin se tarkoittaa sitä, että jos miesten joukkue on kahdessa edellisessä EM-kisoissa päässyt yhdeksän parhaan joukkueen, niin meilläkin on siihen mahdollisuus.

18-vuotiaiden poikien valmistautuminen EM-kisoihin on ollut nousujohteinen. Solnan Pohjoismaiden mestaruuskisat menivät penkin alle, mutta maajoukkuekesän edetessä palaset ovat alkaneet loksahtelemaan paremmin kohdilleen.

- Kesäkuun puolesta välistä lähtien leiritys on ollut erinomainen. Ehkä se kevään pettymys on pystytty kääntämään voimavaraksi. Pojat ovat tehneet kovasti hommia, varsinkin mentaalisesti olemme ottaneen isoja askeleita eteenpäin.

Suomen ykkösnimiä tänä kesänä ovat olleet Edon Maxhuni (12,3 pistettä/1,5 levypalloa/3,0 syöttöä) ja Susijengin EM-kisaehdokkaisiin nimetty Lauri Markkanen (16,6/5,6). Kaksikkoa säestävät mm. Remu Raitanen (8,8/5,2) ja Lasse Gummerus (7,2/3,2).


Suomen 18-vuotiaat pojat EM-kisojen alkulohko C:ssä

 

  • To 23.7. klo 14:30 Suomi – Venäjä
  • Pe 24.7. klo 14:30 Turkki – Suomi
  • La 25.7. klo 16:45 Italia – Suomi

 

Suomen 18-vuotiaiden poikien kokoonpano EM-kisoissa

 

SukunimiEtunimiPituusSyntymävuosiSeura
KivimäkiAatu1831997KaU
NikkarinenLassi1851997HNMKY/HBA
MaxhuniEdon1861998HBA
SuvantoMatias1901997HNMKY/HBA
KnihtinenTeemu1931998Kouvot
LaineRiku1971997Ura Basket
NymanVili1971998KTP
GummerusLasse1991997Tapiolan Honka
RaitanenRemu2041997ToPo/HBA
MarkkanenLauri2111997HBA
BärlundRobert2021998Namika Lahti Juniorit
GummerusJuho1981997Tapiolan Honka


 

Lisätietoja: EM-kisasivusto
 
17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

2.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaat pojat hävisivät Ranskalle EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä saappaat jalassa Ranskalle loppunumeroin 66-58 (34-33). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 9.-16.

1.8.2017 Maaottelu

Slovenia hyökkäsi Suomen 18-vuotiaat pojat kumoon

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi EM-kisojen alkulohkonsa viimeisessä pelissä tappion, kun Slovenia käytti hyväkseen Sudenpentujen vuotavaa puolustusta ja ilotteli 80-90 (41-44) -voiton.

30.7.2017 Maaottelu

Kreikka selätti Suomen 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaille tytöille kotitappio Espanjaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa A-divisioonan EM-kisojen toisena päivänä, kun Kreikka oli parempi loppulukemin 81-78 (46-30). 18-vuotiaat tytöt hävisivät Espanjalle Kisakallion Susi Training Centerissä 68-77 (33-35).

Näytä lisää vastaavia