16-vuotiaille pojille kuudes sija EM-kisoissa

17.8.2015 16-vuotiaat pojat varmistivat jo eilen MM-kisapaikan ensi kesälle, mutta joukkue joutui tyytymään kuudenteen sijaan, kun Ranska voitti Suomen EM-kisojen viimeisessä ottelussa 75-46 (39-22). 16-vuotiaat tytöt taas hävisivät alkulohkonsa viimeisen ottelun Valko-Venäjälle 69-48 (32-25).

Elias Valtonen ja 16-vuotiaat pojat sijoittuivat EM-kisoissa hienosti kuudenneksi.

Lotta-Maj Lahtinen heitti 11 pistettä, mutta 16-vuotiaat tytöt hävisivät Valko-Venäjälle. Kuvat: Oma Design.


16-vuotiaiden poikien pelissä Ranska otti johdon viemällä avausneljänneksen 23-8 ja piti ottelun hallinnassaan loppuun asti erinomaisen levypallopelin (48-29) turvin. Samalla Suomi heitti kehnosti kaaren takaa ja ranskalaiset pääsivät juoksemaan nopeita pitkistä levypalloista.

- Tarvitsemme hirveän määrän energiaa, jotta pystymme luomaan sellaisen intensiteetin, jolla voidaan tämän turnauksen kokemusten perusteella pelata kenen tahansa kanssa. Tänään sitä ei ollut, päävalmentaja Antti Koskelainen kommentoi.

- Kaksi päivää sitten meillä oli täydellinen fokus siihen, että tänään sunnuntaina pelaamme Euroopan mestaruudesta. Se lataus, jolla menimme Liettua-peliin oli jotain ainutlaatuista, vaikka tappio tuli. Siitä vielä onnistuimme kairaamaan itsemme siihen kondikseen, että pystyimme voittamaan Serbian toisen kerran. Se antoi hyvän lohdutuspalkinnon eli MM-kisapaikan.

- Tähän saavutukseen voi olla tyytyväinen, mutta nälkää pitää kasvattaa ja mennä eteenpäin.

Viimeisessä ottelussa Suomen paras oli aivan mielettömän turnauksen pelannut Elias Valtonen, joka viimeisteli 17 pistettä ja haki 5 levypalloa.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot


16-vuotiailla tytöillä vaikea peli Valko-Venäjää vastaan


16-vuotiaat aloittivat heikosti ja joutuivat loppupeliksi juoksemaan valkovenäläisten perässä. Ensimmäisestä 23 heitosta Suomi sai vain yhden sisään ja joukkue ei päässyt taistelemaan voitosta puoliajan ryhdistäytymisestä huolimatta.

- Erittäin huono alku. Siinä näkyi, että meille ottelu oli panokseton ja kaveri taas varmistaa voitolla jatkopaikan. Emme oikein pystyneet käsittelemään tilannetta, vaikka pyrimme pelaamaan paineettomasti, päävalmentaja Jussi Räikkä kertoi.

- Vaikeaa on tällä hetkellä. Tytöt ovat henkisesti kovan paikan edessä, koska he odottivat itseltän enemmän. Jatkopaikka tässä lohkossa olisi vaatinut ison onnistumisen, mutta nyt emme ole olleet lähelläkään omaa tasoamme.

Henkilökohtaisella tasolla Suomi on saanut edelleen valonpilkahduksia, kun mm. Lotta-Maj Lahtinen (11/10), Aino Ylänne (7/10), Vera Mäenpää (6/0/3 riistoa) ja Sara Bejedi (8/1) pelasivat parhaimmillaan mainiosti.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

14.8.2016 Maaottelu

16-vuotiaille pojille toinen jättimäinen päänahka, Suomi kaatoi Serbian EM-kisoissa

Perjantaina Kreikan kaatanut Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kumosi jo toisen Euroopan jättikoripallomaan, kun Sudenpennut voitti Serbian Puolan Radomissa pidettävissä EM-kisoissa. Suomen käsi lämpeni eilisen tapaan vasta puoliajan jälkeen ja Suomi rynni ohitse alkulohkon ykkössijoituksen varmistavaan 70-61 (26-30) -voittoon.

15.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt avausvoittoon, 16-vuotiaiden poikien MM-unelma elää

16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasi avausvoittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun Suomi murskasi emäntämaa Makedonian 35-72 (19-37). 16-vuotiaat pojat taas hävisivät A-divisioonan EM-kisojen puolivälierissä Liettualle 74-93 (38-43). 16-vuotiaat pojat pelaavat huomenna MM-kisapaikasta Serbiaa vastaan.

8.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat EM-kisojen lohkovoittoon Bosnia-Hertsegovinan kustannuksella

16-vuotiaat pojat ottivat toisen äärimmäisen kovan päänahan putkeen A-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Suomen sudenpentujen tassujen alle Bosnia-Hertsegovina 82-78 (44-39). Voiton myötä Suomi pääsee alkulohko C:stä jatkoon piikkipaikalta. 18-vuotiaat tytöt taas voittivat päivän pelinsä Valko-Venäjää vastaan ja pelaavat B-divisioonan EM-kisoissa huomenna sijasta 9.

Näytä lisää vastaavia