Arvokisojen ensikertalainen Ville Kaunisto: ”Hienoa palata pelaamaan Ranskaan”

3.9.2015 Susijengi vietti toisen päivänsä Montpellierissä valmistautuen lauantaina alkaviin EM-kilpailuihin tutustumalla kaupunkiin sekä harjoittelemalla Park&Suites Arenalla, joka toimii kisojen peliareenana. Videovastaavan haastatteluihin tarttuivat ensimmäisissä miesten arvokisoissa oleva Ville Kaunisto sekä Gerald Lee Jr.

Kaunisto odottaa malttamattomana ensimmäisten EM-kilpailujen alkamista. Kuva: Ville Vuorinen.

Joukkueen kokeneempaan kaartiin kuuluva 33-vuotias Kaunisto heitti miesten maaotteluennätyksensä 15 pistettä Belgian vieraana valmistavassa maaottelussa elokuussa. Urallaan neljä kautta Ranskassa pelannut Kaunisto odottaa avausottelua innoissaan.

- Nautin Ranskassa olemisesta yli kaiken ja hieno tunne pelata ranskalaisten tuttujen katsoessa Suomi-paita päällä isäntämaata vastaan, laituri fiilistelee.

- Edelleen yrittää sulatella tätä fiilistä. Eilisen harjoitusten poliisisaattueen jälkeen tajusi kuinka suuri juttu tämä on. 

Neljänsissä arvokisoissaan pelaava ”Junnu” Lee on lähes koko muun joukkueen odottavissa tunnelmissa. 85 miesten maaottelun Lee Jr. oli elokuun Ranska-ottelun sivussa pienen vamman vuoksi, mutta nyt mies on täydessä iskussa.

- Ei tässä malttaisi odottaa lauantaita, toivottavasti päivät kuluvat nopeasti, ”Junnu” hymähtää.

Henkilöt

 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

25.2.2018 12:15 Haastattelu

Shawn Huff: ”Mitä haastavammat lähtökohdat, sen suurempi merkitys yleisön tuella”

Susijengin sunnuntain MM-karsintaottelu Bulgariaa vastaan nousee arvoon arvaamattomaan, kun joukkueet paaluttavat lähtöasemiaan ensimmäisen karsintavaiheen huipentumaan ensi kesänä. Susijengin kapteeni Shawn Huff toivoo yleisön löytävän tiensä Helsingin Jäähallin lehtereille illalla sankoin joukoin auttamaan työvoiton hakemisessa.

21.2.2018 09:20 Haastattelu

Jamar Wilson: ”Meidän tulee olla varpaillamme Islannin varalta”

Euroopan MM-karsintojen jatkumiseen on enää kaksi yötä, ja Susijengi jatkaa helmikuun karsintaleiritystään Helsingissä tutulla miehistöllä. Maanantai-iltana Ranskasta Suomeen saapunut pelinrakentajaveteraani Jamar Wilson juhlii torstaina 34-vuotispäiväänsä ja toivoo syntymäpäivälahjakseen voitokasta iltapuhdetta perjantaina Reykjavikissa.

20.2.2018 Haastattelu

Erik Murphy: “Meidän on pelattava omantyylistämme peliä”

Susijengi kohtaa tulevana viikonloppuna helmikuun MM-karsintaotteluissaan Islannin ja Bulgarian. Joukkue kokoontui maanantaina yhteen hiomaan valmiuttaan perjantain ja sunnuntain koitoksiin ja avainpelaajan manttelia sommitellaan viidettä vuottaan Susijengiä edustavalle Erik Murphylle, 27, joka on viettänyt alkuvuoden kotikonnuillaan Yhdysvalloissa.

16.2.2018 Haastattelu

Susijengi-debytantti Elias Valtonen täynnä odottavaa innostusta

Perjantaina julkistetussa Susijengin helmikuun MM-karsintaringissä kuopuksen paikan vie helsinkiläistä HBA-Märskyä miesten divarissa edustava 18-vuotias Euran Veivin kasvatti, 198-senttinen Elias Valtonen. Kunnioittavan uran nuorten maajoukkueissa tehnyt Valtonen ottaa paikan Susijengissä vastaan nöyrästi, mutta ennakkoluulottomasti.

3.2.2018 11:10 Haastattelu

Kapteeni Huff: ”Kiinan MM-kisat on luonteva osa jatkumoa”

Koperin hurmos Slovenian kisoissa, Susijengin fani-ilmiön räjähdysmäinen lisääntyminen Bilbaon MM-kisoissa, koko Suomen yhdistäneet EM-kisat Helsingissä – Susijengi on kokenut kuluvalla vuosikymmenellä ikimuistoiset kisat toisensa perään. Kapteeni Shawn Huff, 33, pitää Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja luontevana jatkumona arvokisaputkelle ja Susijengin tarinalle.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

16.10.2017 Haastattelu

Dettmann: ”Euroliigan ahneus uhkaa koripallon tulevaisuutta”

Koripallon MM-karsintojen kolkutellessa ovella jatkuu FIBA Euroopan ja Euroliigan välinen aikataulukiista, joka koskee marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoita. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann harmittelee pattitilannetta, jossa pelaajat ovat joutuneet pelinappuloiksi valtataistelussa lajiliiton ja maanosan suurseurojen välillä.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

7.9.2017 18:13 Haastattelu

EM-kotikisojen pääsihteeri: ”Täydellisyyttä hipova kokonaisuus”

Satavuotista itsenäisyyttään juhlivan Suomen hullaannuttanut Susijengi suuntasi torstaina kohti EM-turnauksen pudotuspelejä, jotka pelataan Turkin Istanbulissa. Samanaikaisesti Helsingissä pelatun alkulohkovaiheen purkutöiden keskellä seisoo onnellinen mies; EM-kotikisojen pääsihteeri Ari Tammivaara tuntee ylpeyttä ja jakaa vuolaasti kiitosta.

Näytä lisää vastaavia