Urheilullinen ja taitava Ranska Susijengin ensimmäinen koetinkivi

4.9.2015 16:00 Susijengi pääsee lauantaina EM-kisojen avausottelussa mittamaan taitojaan hallitsevaa Euroopan mestaria vastaan, kun Suomen ja Ranskan välisen ottelun avausheitto laitetaan ilmaan Montpellierin Park&Suites Arenalla klo 22:00 Suomen aikaa. Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala kuvailee Ranskaa urheilulliseksi joukkueeksi, jonka hyökkäyspeli kulkee tähtinimien kautta.

Tony Parker on Ranskan pelin moottori ja yksi koko EM-kisojen parhaimmista pelaajista.

Evan Fournier ja Sasu Salin ottavat toisistaan mittaa huomenna lauantaina Susijengin EM-avauksessa. Kuvat: Ville Vuorinen.


Mielenkiintoiseksi EM-avauksen tekee se, että Susijengi puolusti ja heitti itsensä flow-tilassa voittoon Ranskasta elokuun alussa harjoitusottelussa Hakametsän Jäähallissa.

- Meille Ranska on tietysti tuttu joukkue, koska olemme tänä kesänä pelanneet heitä vastaan ja menneinä vuosina todella monta kertaa. Vastassa on myös paljon samoja pelaajia. Ei ole varmaan yllätys, että heillä on äärimmäisen yhtenäinen ja kokenut joukkue, jonka pelaaminen näyttää helpolta ja vaivattomalta.

- Ranska on erittäin urheilullinen joukkue, jossa hyökkäyspeli kulkee takamiesten eli Tony Parkerin ja Nando De Colon kautta, mutta myös Boris Diawin. Diaw on ”key factor”, joka pystyy nelospaikalta toimimaan vähän kuin pelinrakentajana.

Ranska oli valmistavissa maaotteluissa vakuuttava, mutta kisojen ennakkosuosikilla oli erityisesti ongelmia juuri Susijengiä ja Suomen hengenheimolaista Belgiaa vastaan.

- Suurimmat ongelmat heillä on ollut meitä vastaan puolustuspäässä. He eivät pysty käyttämään kokoaan niin paljon hyödyksi, koska me olemme sen verran nopeampia ja pystymme levittämään kenttää hyvänä heittopäivänä. Sama ongelma näkyi myös Belgiaa vastaan.

Ranska ja Susijengi kohtaavat Park&Suites Arenalla lauantaina 5.9. klo 22:00 Suomen aikaa.


Seuraa heitä:


Tony Parker (188 cm/33 v.): ”Euroopan paras takamies jo vuosikausia. Todella monipuolinen ja nopea pelaaja, joka on kehittänyt kaukoheittoaan, joka on ollut hänen heikoin osa-alueensa. Pystyy ottamaan kuljetuksesta kolkkeja ja kakkosia.”

Boris Diaw (205/33): ”Vahvarakenteinen nelospaikan pelaaja, mutta äärimmäisen hyvä syöttäjä ja monipuolinen pelaaja”

Nicolas Batum (203/26): ”Pystyy luomaan oman heittonsa melkein missä tilassa tahansa. Iso range eli pystyy heittämään todella kaukaa vaivattomasti. Huippu-urheilija, jonka kanssa pitää olla koko ajan tarkkana”

Pelaajia kommentoi Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala.

 
14.4.2018 09:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisat oli vuoden 2017 paras kuluttajatapahtuma

Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.

18.1.2018 22:40 EM-kilpailut

”Me yhdessä!” – Susijengi, koripallon EM-kotikisat ja Lauri Markkanen keräsivät tunnustusta Suomen Urheilugaalassa

Suomalainen koripalloperhe sai rutkasti aihetta juhlaan torstai-iltana Suomen Urheilugaalassa, kun yhteisvoimin ja suurella sydämellä rakennetut EM-kotikisat nimettiin vuoden urheiluilmiöksi ja kotiyleisön hurmannut Susijengi vuoden joukkueeksi. Susijengin ja Chicago Bullsin Lauri Markkanen palkittiin vuoden nuorena urheilijana sekä vuoden läpimurtona.

15.1.2018 14:00 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat toivat Helsinkiin yli 40 miljoonaa euroa

Asiakastyytyväisyyskyselyissä huippuarvosanoja keränneet koripallon EM-kotikisat olivat menestys myös taloudellisia vaikuttavuuslukemia tarkasteltaessa. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) teettämän tutkimuksen mukaan EM-kisat toivat Helsinkiin 41,3 miljoonan euron suuruisen vaikutuksen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

20.11.2017 EM-kilpailut

PostNord on Susijengin ylpeä kumppani: ”Tässä on ollut tekemisen meininkiä”

Susijengi ja sen pääyhteistyökumppani PostNord pyrkivät yhteistyössä jatkuvasti tilanteeseen, jossa molemmat voittavat. Yhteistyössä vallitseva hyvä tiimihenki on ollut avain hyviin tuloksiin molemmin puolin.

27.10.2017 12:00 EM-kilpailut

EM-kotikisojen asiakkaat: ”Tunnelma lähes täydellinen”

Helsingissä pelattujen koripallon EM-kotikisojen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kävijöistä peräti 99,2 prosenttia suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen. EM-kisaotteluiden tunnelma hipoi asiakkaiden mielestä täydellisyyttä. Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutti Sport Business School Suomen Koripalloliiton toimeksiannosta.

9.10.2017 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967 (osa 10): Suomi-Romania ja kisojen yhteenveto

Kari Liimo olisi poissa kokoonpanosta ja peli alkaisi tavallista aikaisemmin (15.30), jotta joukkueet ehtisivät Helsinkiin seuraamaan loppuottelua sekä osallistumaan päättäjäisiin.

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

Näytä lisää vastaavia