Miesten Korisliigan ennakko 3/3: Bisons laajalla materiaalilla mestaruusjahtiin, Kataja puolustamaan titteliä kokeneiden pelaajien johdolla

2.10.2015 Miesten Korisliiga vuosimallia 2015/2016 potkaistaan käyntiin tänään. Ennakkopaketin viimeisessä osassa ovat vuorossa viime vuoden finaalipari. Bisons pelaa jälleen kerran Korisliigan lisäksi myös VTB:tä ja pelaajamateriaalin laadusta ja leveydestä sen myös näkee. Joensuussa lähdetään puolustamaan kokeneella joukkueella viime kevään mestaruutta.

Viime kevään taistelupari Tuukka Kotti ja Tommi Huolila lähtevät joukkueidensa kanssa kauteen kilpailijoiden mielestä mestarisuosikkeina.

"Kotiin" palaava Mikko Koivisto toivoo saavansa alleen ehjän ja onnistuneen kauden. Kaikki eväät siihen ovat olemassa Loimaalla.

Katajan uudistunut ryhmä nojaa edelleen äärimmäisen paljon Teemu Rannikon kykyyn johtaa hyökkäystä. Riittävätkö joensuulaisten paukut tällä kertaa mestaruuteen asti?

Kokeneesta takamiehestä toiseen. Rannikolle tulitukea illasta tarjoava Petri Virtanen on edelleen parhaimmillaan pysäyttämätön hyökkäyspäässä parkettia. Kuvat: Tytti Nuoramo, Kai Kilappa & Erkki Hautaviita

Loimaan Bisons on kokenut suhteellisen ison muodonmuutoksen kesän aikana. Lähtijöiden listalla ovat nimet kuten Roope Ahonen, Matti Nuutinen ja Antto Nikkarinen. Kovia nimiä, mutta niin on tulijoidenkin listalla.

Joukkueen ydinrunkoa vahvistavat tällä kaudella uusina kasvoina Hongasta saapuneet Villematti Kopio (182/23), Ronnie Clark (195/34) sekä Ike Udanoh (202/26), Namika Lahdesta Loimaalle siirtynyt Matias Ojala (197/26), entinen Kouvojen kapteeni Ilari Seppälä (188/22).

Suomen ulkopuolelta joukkueen mukaan liittyvät vanha tuttu Mikko Koivisto (194/28), Koiviston kanssa Frankfurt Skylinersissa viime kaudella pelannut Jacob Burtschi (199/31), härkämäinen vitospaikkaa hallinnoiva Justin Jackson (203/24) ja Unkarin sarjassa tehoillut heittävä takamies Mario Edwards (191/27).

- Onhan meillä laaja materiaali. Kaikkien pitää vaan pysyä kunnossa ja pelata yhteen. Henkilökohtaiset tilastot pitää jättää sivuun, Saksan matkaltaan tuttuun paitaan palannut Mikko Koivisto muistuttaa.

Koiviston viime kausi oli henkilökohtaisella tasolla vaikea. Rikkonainen kausi jatkui takkuillen kesän maajoukkueleirityksessä, eikä mies saanut sitä kaikkein terävintä osaamistaan esille EM-kisoissakaan. Uusi kausi ja tutut ympyrät, onko Loimaa se paikka missä Koivisto saa pelinsä takaisin huippuvireeseen? Entä onko miehellä suunnitelmissa vielä palata Euroopan kentille?

- Rikkonaisen kauden jälkeen on tavoitteena saada vaan ehjä kausi alle. Loimaalle palaaminen tuntuu tietyllä tavalla kotiin palaamiselta, alun perin tänne tultiin koripallollisten asioiden takia ja ne loksahtivat aika hyvin paikoilleen parin vuoden aikana ennen kuin lähdin sitten muualle käymään, Koivisto kertaa.

- Loimaalta on hyviä muistoja ja ihmiset siellä tekevät hyvää työtä, siellä on ollut hyvä pelata. Jatkosta en osaa vielä sanoa, tietysti jokainen haluaa pelata mahdollisimman kovassa sarjassa, niin korekalla kuin taidot ja kyvyt vaan antavat myöden. Tulossa on paljon hyviä ja kovia haasteita Bisonsin kanssa, katsotaan sen jälkeen missä pelit jatkuvat.

Oman lisämausteensa Bisonsin kauteen tuo jälleen kerran VTB-liiga, jossa loimaalaiset ovat mukana nyt toista kautta. Vahvistusten lisäksi Bisonsin materiaali on jo entuudestaan kiitettävän laadukas, kun viime kauden ryhmästä jatkavat maajoukkuesentteri Tuukka Kotti (205/34), soturin lailla parketilla taisteleva Ville Mäkäläinen (194/30), liigan kovimpien ulkomaalaispelaajien joukkoon itsensä pelannut Martin Zeno (197/29) ja roolipelaajana itseään kausi kaudelta eteenpäin kehittänyt Eero Aaltonen (194/24).

VTB-liigan raskaus näkyi loimaalaisten otteissa viime kaudella etenkin runkosarjassa. Ollaanko viime kaudesta opittu jotain sellaista, mikä kantaisi Bisonsin myös parempaan runkosarjamenestykseen?

- Ei varmaan mitään yhtä isoa asiaa, mutta kaikenlaisia pieniä asioita. Pyrimme tekemään asioita paremmin esimerkiksi matkustamisen ja syömisen kanssa, toteaa Bisonsin pääkäskijä Greg Gibson.

- Materiaalin leveys auttaa tietysti myös. Samalla haluamme pelata sen tyylistä kovatempoista koripalloa, mikä tuottaisi ongelmia VTB:n isommille joukkueille ja vastaavasti pitäisi meidät hyvin kilpailukykyisenä myös Korisliigassa.

Myös Gibson tietää sen, että Korisliiga tulee olemaan äärimmäisen tasainen ja kovatasoinen sarja tulevalla kaudella. Bisonsin pelaajamateriaalin ollessa koko sarjan levein ja paperilla kenties myös laadukkain, ovat loimaalaiset varmasti myös yksi suurimmista ennakkosuosikeista kauteen lähdettäessä. Suuri vaihtuvuus kokoonpanossa saattaa tuottaa kuitenkin ongelmia kauden alussa.

- Suuri vaihtuvuus tekee sen, että kauden alusta kesätä ehkä haluttua pidempään saada paketti kunnolla kasaan, Gibson linjaa.

- Korisliiga oli jo viime kaudella kenties tasaisin ja kovatasoisin minun aikanani Suomessa, mutta tämä vuosi taitaa vetää pidemmän korren siltä osin. Kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa yhdessä ottelussa. Kausi on meidän osaltamme kuitenkin prosessi. On tärkeää tehdä asioita hyvin nyt, mutta vielä tärkeämpää on tehdä niitä todella hyvin keväällä.

Lisätietoja: Bisons Loimaa

Hallitseva mestari on mestari, kunnes viimeinen summeri soi…

Joensuun Katajan mestaruus oli, jos nyt ei yllätys, ainakin todella kova työnäyte Teemu Rannikolta ja koko Katajalta siitä, miten paljon joukkue voi kovassa paikassa venyä. Viimeisen finaalin kymmenen pisteen takamatka neljännellä jaksolla kääntyi Rannikon kylmäpäiseen hyppyheittoon joka varmisti joensuulaisten niin kovin pitkään jatkuneen mestaruuden tavoittelun päättymisen.

Mutta nyt tilanne on kääntynyt kuin päälaelleen. Siinä missä Pekka Salminen peri joukkueen jolta kukaan ei odottanut menestystä, on vuoden tauon jälkeen päävalmentajan paikalle palaava Jukka Toijala saanut käsiinsä mestaruuden voittaneen joukkueen jonka suurin osa kilpakumppaneista on nimennyt mestariehdokkaiden kärkijoukkoon.

Teemu Rannikon (189/35), Petri Virtasen (183/35), Marius Van Andringan (189/21), Jesse Niemen (194/25) ja Tommi Huolilan (198/22) lisäksi joukkueesta ei kuitenkaan löydy viime vuoden mestaruusjoukkueessa merkittäviä minuutteja kellottaneita pelaajia.

- Vuosi sitten kukaan ei odottanut meiltä mitään, nyt olemmekin se ennakkosuosikki.Täytyy miettiä että johtuuko se vain siitä että voitimme viime vuonna, ja jos johtuu, niin onhan meillä ollut aika suurta tuo vaihtuvuus joukkueessa, Rannikko mietiskelee.

- Se vaikuttaa todella paljon. Jos sellainen teoreettinen tilanne olisi ollut mahdollista, että viime vuoden joukkue olisi jatkanut täysin samana niin olisin ollut samaa mieltä, mutta nyt olemme kuitenkin aika alkutekijöissä vielä.

Suuri vaihtuvuus tuo tietysti joukkueelle kuin joukkueelle haasteita, mutta ulkopuolisen tarkkailijan silmin joukkue jota johtaa Rannikon kaltainen taikuri on paremmissa lähtökohdissa kuin moni muu Korisliigan joukkue. Robert Arnold ja Ken Horton etenkin jättivät tietysti loven joukkueeseen, mutta ei miehiä ole varsinaisesti penkinlämmittäjä-tason miehillä korvattu.

Kataja lähtee kauteen käyttäen uuden jenkkisäännön tuomaa mahdollisuutta, ja on tuonut ryhmäänsä sopivassa suhteessa kokemusta ja uralleen vielä kovempaa nousua hakevia pelaajia. Kokemusta edustaa kovissa liemissä keitetty iso laituri Lamay Wilson (203/35). Jälkimmäistä kategoriaa 2-3 paikan miehet Thomas Scrubb (198/24) ja Trevis Simpson (193/24), sekä vitospaikan järkälemäinen Carson Desrosiers (213/23). Suomalaista runkoa täydentämään on hankittu tarkkakätinen nelospaikan mies Atte Perttu (202/25).

Uudet pelaajat saavat myös lähestulkoon tuoreen valmentajan käskyttäjäkseen, kun tutulle paikalleen penkin päähän istahtava Toijala palaa Katajan päävalmentajaksi. Pelaajat kehittyvät vuosi vuodelta, mutta onko valmentaja kehittynyt vuoden ”sapatin” aikana?

- Kausi sen näyttää että missä asioissa on tullut kehityttyä välivuoden aikana. Mun mielestä valmentaja ei ole ikinä valmis ja aina oppii uusia asioita. Välillä ihan näissä arkihommissa ja usein kantapään kautta, välillä observoimalla ulkopuolelta muiden tekemistä, Toijala pohtii.

- Toivon ja uskon, että olen vähän parempi valmentaja nyt, ja toivon että kauden jälkeen kysyttäessä vastaus on sama.

Lähteekö Kataja kauteen ennakkosuosikkina vai haastajana on varmasti vastaajasta kiinni, mutta se on varmaa että Joensuussa on vapautuneempi tunnelma kauteen lähdettäessä kun se kauan tavoiteltu mestaruus vihdoin saavutettiin. Tunteeko päävalmentaja Toijala kuitenkin paineita kauteen lähdettäessä?

- No on varmasti vapautuneempi tunnelma organisaatiossa mestaruuden jälkeen. Koen, että siellä on ollut vähän stressiä, että ”ainako tässä käy näin”? Ehkä viime huhtikuussakin tuntui siltä vähän kun ero oli viidennessä finaalissa 10 pistettä Biisoneiden eduksi. Mutta kyllä, on se poistanut paineita seuran ympäriltä. Vaikka Pekka Salminen onkin toista mieltä. Jos ei kukaan muu laita paineita mulle, niin Pekka kyllä laittaa, Toijala naurahtaa.

Millä eväin Kataja sitten kauteen lähtee? Trendinä tuntuu olevan, että jenkkisäännön ja pienentyneen joukkuemäärän vuoksi useat joukkueet koittavat hyödyntää leveämmän ja laadukkaamman pelaajamateriaalinsa nostamalla pelaamisensa tempoa ja puolustuksen aktiivisuutta.

- Meillä on vähän kokeneempi joukkue. Siinä missä muut tietysti haluavat puolustaa kovaa ja juosta kenttää, niin me juostaan niin kovaa kuin pystytään. Ehkä me pelaamme enemmän sellaista ”järkevää korista”, Toijala hymähtää.

- Tullaan näkemään kuitenkin erittäin hieno kausi, jossa jokaisella joukkueella on mahdollisuus taistella voitosta illasta toiseen. Ennakkosuosikit eivät ole pariin vuoteen lopulta voittaneet, joten vähän pelottaa kuunnella kun muut listaavat meidät ja Biisonit ennakkoon suosikeiksi. Ehkä me emme sitten voitakaan tällä kaudella, Toijala päättää pieni virne suupielessä.

Lisätietoja: Kataja Basket

Korisliiga potkaistaan käyntiin tänään. Kauden avausottelu, Kobrat – Kauhajoen Karhu, Lapuan Urheilutalolla kello 18.30.

 
16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

6.3.2024 20:25 Korisliiga

KTP katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa – "Näkee, että jätkillä on selkärankaa!"

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa nähtiin illan otteluissa merkittäviä voimasuhteiden muutoksia.

5.3.2024 20:29 Korisliiga

Vilpas Katajaa vahvempi ylemmässä jatkosarjassa

Tiukka kamppailu ratkesi Salon Vilppaalle, kun Katajan Henri Permannon viime sekuntien heitto kolahti rautaan.

4.3.2024 13:55 Korisliiga

Tulikuuman Korihaiden Javion Ogunyemi Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Voitosta voittoon läpi helmikuun marssineen Korihaiden Javion Ogunyemi on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi.

3.3.2024 18:55 Korisliiga

Kouvojen kalenterivuosi 2024 on käynnistynyt loistavasti – tänään kaatui Pyrintö yli 20 pisteellä

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kouvot otti kotivoiton Tampereen Pyrinnöstä.

Näytä lisää vastaavia