Grossille ja Stenille kirvelevät tappiot EuroCupissa

5.11.2015 Tiina Stenin Wasserburg kärsi raastavan jatkoaikatappion kotonaan ranskalaiselle Nantes Rezelle lukemin 78-79 ja Krista Grossin Uumaja hävisi niukasti latvialaiselle TTT Rigalle niin ikään kotonaan luvuin 60-64.

Krista Grossin Uumaja kärsi toisen niukan tappionsa EuroCupin alkulohkovaiheessa. Kuva: Oma Design.

 

Ottelu alkoi Wasserburgin lievässä johtoasemassa, jonka vierasjoukkue nappasi kuitenkin itselleen toiselle neljännekselle mentäessä. Puoliajalle mentiin vieraiden pisteen johdossa. Toinen puolisko eteni ensimmäisen tapaan tasaisena.

 

Kaksi minuuttia ennen loppua Sheylani Peddy (25/6/6) pääsi viemään emännät kahdella perättäisellä korillaan kahden pisteen johtoon. Nantes Rezen Aija Putnina (20/7) kuitenkin tasoitti tilanteen ja ratkaisua siirryttiin hakemaan jatkoajalta.

 

Jatkoajalla ranskalaisten hahmoksi nousi joukkueen kahdeksasta pisteestä viisi tehnyt Katherine Plouffe (20/5). Ratkaisevan vapaaheiton kuusi sekuntia ennen loppua upotti Queralt Casas (12), eikä Peddyn voittokolmonen enää löytänyt tietään koriin.

 

Sten keräsi tililleen vajaassa 17 minuutissa neljä pistettä ja neljä levypalloa.

 

Lisätiedot: Ottelutilastot

 

Carter-show oli liikaa Uumajalle

 

Uumajaan pölähti keskiviikkoiltana Sydney Carter niminen tornado, joka pyöritteli vajaassa 37 minuutissa 29 pistettä, kolme syöttöä ja voiton vierasjoukkueelle.

 

Puoliajalle mentiin vieraiden kolmen pisteen johdossa, mutta viimeiselle neljännekselle lähdettiin kutkuttavassa tasatilanteessa 42-42. Kolme kolmosta viimeisellä kympillä naulannut Hollie Mershon (16/1) teki parhaansa pitäekseen kotijoukkueen kiinni voitossa, mutta Carterin 14 pistettä viimeiselle neljännekselle olivat liikaa Uumajalle.

 

Voiton vieraille vapaaheittoviivalta sinetöi heikohkosta heittopelistä huolimatta TTT Rigan kantaviin voimiin kuulunut Kristen Mann (12/12).

 

Gross urakoi 33 minuutissa viisi pistettä ja kauhoi komeat 11 levypalloa, ennen virhetilinsä täyttymistä.

 

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

Näytä lisää vastaavia