24.11.2015 Oskar Michelsen esiintyi edukseen 17 pisteen edestä Davidsonin maanantaisessa 77-71 -kotivoitossa Mercerin yliopistosta. Lähes koko ottelun kentällä urakoinut Michelsen upotti viisi kolmosta. Naisten puolella myös Sophie Weckström naulasi 17 pistettä, kun Maine haki vierasvoiton North Dakota Statesta lukemin 82-51.

Michelsen pommitti Davidsonin kotivoittoon.

Myös Weckström esiintyi edukseen Mainen vierasvoitossa. Kuvat: Oma Design.
Mercer oli lähellä katkaista Davidsonin mittavan kotivoittoputken ja aiheuttaa sille kauden ensimmäisen tappionsa, kun vieraat tulivat kahden pisteen päähän minuutti ennen loppua, mutta Peyton Aldridge (23/7) varmisti voiton Davidsonille vapaaheittoviivalta.
Michelsen keräsi peliaikaa hurjat 39 minuuttia ja osui 11 kolmosyrityksestään viidessä, jonka lisäksi hän upotti molemmat vapaaheittonsa. Michelsenin tilastosarakkaaseen kirjattiin lisäksi yksi levypallo ja torjunta.
Maine palasi voittokantaan kahden tappion jälkeen vakuuttavan ensimmäisen puoliajan turvin (21-43). Joukkueen ja koko ottelun paras pisteidentekijä oli Sophie Weckström, joka heitti tarkasti 17 pistettä (2p 4/4, 3p 3 / 4) ja jakoi lisäksi viisi syöttöä.
Weckströmille taustatukea antoi muhkean tilastorivin kerännyt Sigi Koizar (16/6/10/7 riistoa).
Paikkansa alkukaudesta Richmondin aloitusviisikossa vakiinnuttanut Tuuli Menna jatkoi vahvoja otteitaan keräämällä 10 pistettä ja kaksi levypalloa 20 minuutissa, kun kaikki ottelunsa tällä kaudella toistaiseksi voittanut (4-0) Richmond kukisti UNC-Wilmingtonin luvuin 53-63.
Suomalaispäävalmentaja Mika Haakanan luotsaama Shanxi Flame voitti historian ensimmäisen Kiinan WCBA Club Cupin mestaruuden kaatamalla finaalissa Sichuanin selvin lukemin 95–74. Haakanan valmennustiimiin kuuluu myös suomalainen Petri Jaakkola.
Galatasaray raivasi tiensä Euroliigan välieriin Awak Kuierin huippupelin siivittämänä. Sara Bejedi oli liekeissä Turkin liigan pudotuspeleissä, Lotta-Maj Lahtiselle kauden piste-ennätys ja Anissa Pounds palasi pelikentille pitkän tauon jälkeen.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Albina Syla tuikki yhtenä tähdistä, kun Rhode Island voitti Atlantic 10 -konferenssin lopputurnauksen ja eteni täten NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State putosivat välierissä.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Emil Skyttä ja North Dakota State juhlivat Summit League -konferenssin mestaruutta ja joukkue nähdään täten NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa. Viljami Vartiainen taas ansaitsi Big Sky -konferenssin kunniamaininnan (all-conference honorable mention).
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo upotti yliopistouransa kärkilukeman 22 pistettä Dukea vastaan. Elsa Lemmilä taas valittiin Big Ten -konferenssin All-Defensive Teamiin.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset ovat käynnistymässä jo tällä viikolla. Menneen viikon aikana Viljami Vartiainen, Eemeli Yalaho ja Olavi Suutela herkuttelivat kaksinumeroisilla pistelukemilla.
Susiladiesin pelaajat olivat vahvassa vireessä Euroopan kentillä viime viikolla. Awak Kuier ja Anniina Äijänen merkkauttivat tupla-tuplat ja myös Helmi Tulonen sekä Lilli Onnela kävivät lähellä.
Saksan cupin Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana. Mestaruutta puolustaa Roosa Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Saarlouis Royals.
Lassi Nikkarisen ensimmäinen kausi Euroopassa ei ole ollut kaikista helpoin. Nyt Nikkarinen on löytänyt paikan, jossa häneen luotetaan.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat Viljami Vartiainen, joka heitti 25 pistettä ja 7 kolmosta, sekä Olavi Suutela, joka kahmi 11 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan.