Kataja pelaa kotonaan FIBA Europe Cupin lohkovoitosta

1.12.2015 Joensuulainen Kataja Basket pelaa huomenna keskiviikkona FIBA Europe Cupissa N-lohkon herruudesta valkovenäläistä Tsmoki-Minskiä vastaan. Jatkopaikan jo aiemmin varmistaneen Katajan päävalmentaja Jukka Toijalan mukaan joukkue lähtee otteluun selkeästi lohkon piikkipaikka mielessä.

Lamayn Wilson ja Kataja Basket kamppailevat FIBA Europe Cup -lohkovoitosta keskiviikkona. Kuva: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.


- Olemme Kataja-historiassa harvinaisen tilanteen edessä: lohkon viimeinen ottelu pelaamatta ja jatkopaikka jo varmistettuna. Kun olemme päässeet pelaamaan tärkeimmät matsit kotikentällä, olemme yleensä onnistuneet. Samaan pyritään myös nyt, Toijala sanoo viitaten etenkin kauteen 2012/2013 ja tuolloin käytyihin tiukkoihin, voitollisiin EuroChallenge-kotiotteluihin alku- ja jatkolohkossa.
 

Joukkueiden aiemmassa kohtaamisessa kolme viikkoa sitten Kataja pääsi kotilennolle sarjapisteet taskussaan, kun Tsmoki-Minsk kaatui Valko-Venäjällä 88-82.
 

- Haluamme ehdottomasti voittaa lohkon ja lähdemme siitä että Minsk kaatuu keskiviikkona toistamiseen. Se antaisi jatkoa ajatellen valtavasti itseluottamusta, Toijala uskoo.
 

– Minskin pelistä on vielä erikseen huomioitava heidän intensiteettinsä avoimella kentällä. Jos otamme huonon ratkaisun emmekä pysty organisoituun puolustukseen paluuseen, he tulevat kovaa. Meidän tulee pyrkiä pakottamaan heidät mahdollisimman paljon viisi vastaan viisi -peliin.
 

Pienen lisämausteen otteluun tuo se, että Minsk pelasi maanantai-iltana Loimaalla VTB-liigaa Biisoneita vastaan. Tiukka taisto kääntyi Bisonsille lukemin 76-73. Tappio oli valkovenäläisille kauden ensimmäinen vieraskentällä.
 

Kataja Basket ja Tsmoki-Minsk kohtaavat LähiTapiola Areenalla keskiviikkona 2.12. kello 18:30.

Lisätietoja: Katajan ennakko
 
14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

4.4.2024 08:33 Korisliiga

Playoff-ennakossa Seagulls, Nokia, Kouvot ja Kobrat: ”Tämä on tasaväkisin Korisliiga-kausi vuosiin”

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Ensimmäisessä playoff-ennakossa esittelyssä kotietua nauttivat Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä alemmasta jatkosarjasta ponnistaneet vastustajat Kobrat ja Kouvot.

Näytä lisää vastaavia