20-vuotiaiden Hirvonen ja Markkanen fiiliksissä EM-kotikisoista

11.12.2015 21:25 Suomi-koriksen näkyvimpiin tulevaisuuden lupauksiin kuuluvat pelinrakentaja Tuomas Hirvonen (’96) ja laituri Lauri Markkanen (’97) hehkuvat innosta saatuaan mahdollisuuden juosta joukkueineen 20-vuotiaiden miesten EM-kisaparketeille ensi kesänä kotiyleisönsä edessä.

Kouvoissa Korisliigaa pelaava Tuomas Hirvonen ei peittele innostustaan 20-vuotiaiden miesten kotikisoista, jotka FIBA myönsi Suomelle perjantaina.

Ensi kaudeksi Arizonan huippuyliopistoon suuntaava Lauri Markkanen toivottaa suomalaisen urheiluväen kisakatsomoihin jo tässä vaiheessa.

Susijengin harjoitusringissä koko kesän viettänyt Samuli Nieminen lukeutuu myös ensi vuoden EM-kisoissa edustuskelpoiseen ikäluokkaan. Nieminen siirtyy HBA-Märskystä ensi kaudeksi Stephen F. Austinin yliopistoon.

Korisliigassa Salon Vilpasta edustava Okko Järvi oli nostamassa viime kesänä 20-vuotiaita Euroopan A-divisioonaan ja on edustuskelpoinen vielä ensi vuonnakin. Kuvat: Ville Vuorinen & Francois Perthuis & Oma Design.

– Aivan mahtava tilaisuus meille ja koko suomalaiselle urheilulle. Suomalaiset korisfanit ovat matkustaneet ahkerasti Susijengin perässä pitkin Eurooppaa. Nyt heille tarjoutuu tilaisuus nähdä huippuluokan kansainvälistä koripalloa myös kotimaassaan, Kouvoja Korisliigassa edustava KouPo:n kasvatti Tuomas Hirvonen kiittelee.

Hirvonen loisti viime kesänä avainroolissa, kun Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue raivasi tiensä 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan Euroopan mestaruuteen. Finaaliottelussa Ruotsia vastaan Hirvonen pommitti 25 pistettä ja jakoi kahdeksan koriin johtanutta syöttöä.

A-divisioonanousun ja B-divisioonan mestaruuden ajoitus oli täydellinen, sillä 20-vuotiaiden miesten EM-kisat typistyivät ensi kesäksi 20 joukkueen turnauksesta 16 joukkueen turnaukseksi.

– Kieltämättä oli aika otollinen paikka nousta. Seuraavaksi jäädään jännittämään alkulohkon arvontoja. Meillä on niin hyvä joukkue, että kaiken mennessä nappiin meillä on väylä auki vaikka ihan mitalipeleihin asti, uhkuu Hirvonen.

Nuorten EM-kisojen lohkoarvonnat suoritetaan 22. tammikuuta 2016.


Markkanen: ”U20-kisat ovat näyteikkuna”

Viime kesänä Susijengi-debyyttinsä tehnyt ja 18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisojen korikuninkuuden nimiinsä vienyt HoNsU-kasvatti Lauri Markkanen on Hirvosen tavoin ikionnellinen mahdollisuudesta tuoda kansainvälistä nuorten huippukoripalloa näytille kotimaahansa.

– En ole ainakaan ennen kuullut, että Suomessa olisi järjestetty nuorten miesten EM-kisoja koripallossa. Odotan innolla, minkälaiset kisat oikein on tulossa.

USA:n yliopistoliiga NCAA:n Arizona Wildcatsiin ensi kaudeksi siirtyvä, Helsinki Basketball Academya miesten divarissa edustava Markkanen korostaa 20-vuotiaiden EM-kisoja tulevaisuuden lupausten ”näyteikkunana”. 20-vuotiaiden EM-kisoissa esiintyvistä pelaajista moni esiintyy vuoden, parin sisällä jo Euroliiga- tai NBA-tasolla.

– Uskon, että suomalaisfaneja kiinnostaa päästä katsomaan EM-kisoja myös läheltä. Faneilla on mahdollisuus tuoda Helsingin Jäähalliin sama meininki kuin viime vuosina EM- ja MM-kisakatsomoihin, lähettää Markkanen terveisensä.

– Kannattaa tulla katsomaan hyvätasoisia A-divisioonan pelejä ja näkemään, minkälaista pelaajaa on Susijengiin seuraaviksi vuosiksi tarjolla.

Serbia hallitseva mestari, Markkasella ja Niemisellä jo Susijengi-taustaa

Kesällä 2016 edustuskelpoisia 20-vuotiaiden miesten EM-kisoissa ovat vuosina 1996 ja 1997 syntyneet pelaajat, joskin myös nuoremmilla on mahdollisuus pelata tiensä joukkueeseen.

Hirvosen ja Markkasen lisäksi ’96/’97 syntyneistä nuorista miehistä edustivat Suomea B- tai A-divisioonan EM-kisoissa viime kesänä mm. Salon Vilppaan Okko Järvi sekä Helsinki Basketball Academyn Joonas Tahvanainen ja Harold ”Fiifi” Aidoo.

Ikäluokasta Susijengi-debyyttinsä teki viime kesänä Markkasen lisäksi Helsinki Basketball Academyn Samuli Nieminen, joka siirtyy ensi kaudeksi USA:an NCAA-liigan Stephen F. Austiniin.

20-vuotiaiden miesten Euroopan mestaruutta juhli viime kesänä Serbia, joka nujersi Espanjan finaaliottelussa 70–64. Serbian, Espanjan ja Suomen lisäksi EM-kisapassinsa ovat leimanneet Turkki, Ranska, Latvia, Tshekki, Liettua, Belgia, Italia, Israel, Saksa, Ukraina, Slovenia, Ruotsi ja Unkari.

Nuorten, lupaavien pelaajien ranking-listoja taajaan päivittävä, arvostettu draftexpress.com-verkkosivusto on listannut lupaavimpien ’96 ja ’97 syntyneiden pelaajien listan kärkeen mm. Ranskan Alpha Kaban (206 cm/’96), Isaia Cordinierin (196/’96) ja Jonathan Jeannen (218/’97), Italian Diego Flaccadorin (191/’96) sekä Turkin Egemen Guvenin (211/’96) ja Furkan Korkmazin (201/’97).

 
21.2.2017 Haastattelu

"Käsissämme on suomalaisen koripalloilun tulevaisuutta"

Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.

22.7.2015 Haastattelu

Dettmann: ”Saavutuksista saa moni olla ylpeä”

Mitä yhteistä on Espanjalla, Italialla, Latvialla, Liettualla, Ranskalla, Saksalla, Serbialla, Turkilla ja Suomella? Viikonvaihteessa päättyneiden 20-vuotiaiden koripallon EM-kisojen jälkeen kyseiset maat ovat Euroopan ainoat valtiot, joiden kaikki poikamaajoukkueet ovat juuri nyt A-tasolla. Pitkän päivätyön Suomen maajoukkueohjelman uudistusten parissa tehnyt Henrik Dettmann tuntee ylpeyttä saavutuksista, ja kannustaa monen muunkin tuntevan samoin.

23.12.2009 15:00 Haastattelu

Haastattelussa 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Mirolybov

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue tähtää heinäkuun puolivälistä alkaen pelattaviin B-divisioonan EM-kilpailuihin. Kisat pelataan Güssingin ja Obertwartin kaupungeissa, Itävallassa 14.-24.7.2010. Suomen maajoukkuetta valmentaa Anton Mirolybov apunaan Kimmo Kujansivu.

19.6.2018 21:25 Pääjuttu

Suomen 20-vuotiaat miehet jylläsivät Ruotsin ohitse Tikkurilassa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloitti maajoukkuekesänsä pieksemällä Ruotsin Vantaan Tikkurilan urheilutalossa 90-75 (40-52).

24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

25.2.2018 12:15 Haastattelu

Shawn Huff: ”Mitä haastavammat lähtökohdat, sen suurempi merkitys yleisön tuella”

Susijengin sunnuntain MM-karsintaottelu Bulgariaa vastaan nousee arvoon arvaamattomaan, kun joukkueet paaluttavat lähtöasemiaan ensimmäisen karsintavaiheen huipentumaan ensi kesänä. Susijengin kapteeni Shawn Huff toivoo yleisön löytävän tiensä Helsingin Jäähallin lehtereille illalla sankoin joukoin auttamaan työvoiton hakemisessa.

21.2.2018 09:20 Haastattelu

Jamar Wilson: ”Meidän tulee olla varpaillamme Islannin varalta”

Euroopan MM-karsintojen jatkumiseen on enää kaksi yötä, ja Susijengi jatkaa helmikuun karsintaleiritystään Helsingissä tutulla miehistöllä. Maanantai-iltana Ranskasta Suomeen saapunut pelinrakentajaveteraani Jamar Wilson juhlii torstaina 34-vuotispäiväänsä ja toivoo syntymäpäivälahjakseen voitokasta iltapuhdetta perjantaina Reykjavikissa.

20.2.2018 Haastattelu

Erik Murphy: “Meidän on pelattava omantyylistämme peliä”

Susijengi kohtaa tulevana viikonloppuna helmikuun MM-karsintaotteluissaan Islannin ja Bulgarian. Joukkue kokoontui maanantaina yhteen hiomaan valmiuttaan perjantain ja sunnuntain koitoksiin ja avainpelaajan manttelia sommitellaan viidettä vuottaan Susijengiä edustavalle Erik Murphylle, 27, joka on viettänyt alkuvuoden kotikonnuillaan Yhdysvalloissa.

16.2.2018 Haastattelu

Susijengi-debytantti Elias Valtonen täynnä odottavaa innostusta

Perjantaina julkistetussa Susijengin helmikuun MM-karsintaringissä kuopuksen paikan vie helsinkiläistä HBA-Märskyä miesten divarissa edustava 18-vuotias Euran Veivin kasvatti, 198-senttinen Elias Valtonen. Kunnioittavan uran nuorten maajoukkueissa tehnyt Valtonen ottaa paikan Susijengissä vastaan nöyrästi, mutta ennakkoluulottomasti.

11.2.2018 EM-karsinnat

Susiladies-valmentaja Jussi Räikkä: ”Henkinen kapasiteetti saatava paremmin käyttöön”

Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Räikkä näkee, että nuori joukkue on mennyt marraskuusta paljon eteenpäin, mutta kaipaa parketille vielä lisää pelirohkeutta.

Näytä lisää vastaavia