18-vuotiaat tytöt Kreikka-tappion myötä kahdeksannelle sijalle

12.7.2009 Suomi sijoittui kahdeksanneksi sunnuntaina päättyneissä 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisoissa. Kreikka karkasi sijoitusottelussa Suomen ulottumattomiin päätösjaksolla ja voitti ottelun 63-51 (27-21). Suomen päävalmentaja Lars Ekström luonnehti kisoja "kaksijakoiseksi", mutta näkee joukkueen tulevaisuuden valoisana.

Katleena Kärkkäinen uurasti Kreikkaa vastaan 12 pistettä.

Laura Saarinen taisteli tiensä joukkueen levypalloykköseksi.

Salla Ekströmin suoritusvarmuus oli tasaisen hyvää läpi kisojen.

Vilja Kesänen nakutti tiensä joukkueen pisteykköseksi. Kuvat: Tuomas Venhola.

Odotettuun tapaan Kreikan ja Suomen sijoitusottelu osoittautui kahden väsyneen joukkueen kohtaamiseksi. Kenttätapahtumat etenivät tasaväkisesti aina päätösjakson alkuun, jolloin Kreikka onnistui käyttämään hyväkseen suomalaispuolustuksen merkkausvirheet ja karkasi 42-41-johtoasemasta 57-46-johtoon. Kreikka vei ottelun ja seitsemännen sijan 63-51 (27-21).

- Tämä oli tällaista kahden raskaan sarjan joukkueen nojailua toisiinsa. Hyökkäys oli aika kärsimättömän oloista. Emme jaksaneet enää pelata sisälle, vaan heittelimme kaarelta 1-1-tilanteista, jolloin luontaisia korintekopaikkoja ei enää syntynyt, analysoi Suomen päävalmentaja Lars Ekström kisojen päätösottelua.

Vaisun Suomen ykkönen oli pirteästi pelannut Katleena Kärkkäinen (12/2).

- "Katti" oli normaali hyvä itsensä. Hän repi palloja vastustajan käsistä, puolusti hyvin ja teki siinä ohessa korejakin, Ekström kiitteli.

Taisteluhenkeä ja varaa kehitykselle

Suomi hävisi turnauksessa kolmesta alkusarjan ottelustaan kaksi, mutta paransi otteita alituiseen ylemmässä jatkosarjassa ja laittoi puolivälierissä neljännelle sijalle yltäneen Israelin ahtaalle. Sijoitusotteluista Suomi hävisi molemmat, mutta kisojen kokonaisantia Ekström luonnehti hyväksi.

- Niin kauan kuin pelasimme noususijoista, joukkueesta löytyi paljon taisteluhenkeä ja yritystä. Positiivista on myös se, että meillä on joukkueessa paljon "late bloomereita" eli pelaajia, jotka ovat päässeet kiinni maajoukkuerytmiin vasta näinä vuosina. Etenkin koko iso nelikkomme pystyy varmasti pelaamaan tulevaisuudessa naisten maajoukkueessa, kunhan he jaksavat varata aikaa ja tehdä työtä sen eteen.

Ekström myöntää, että vaikka Suomella oli täysi mahdollisuus edetä turnauksen neljän parhaan joukkueen asti, nousu A-divisioonaan oli kaukana.

- Kahdeksas sija on seurausta siitä, että olemme tehneet joitain asioita hyvin, mutta yhtä lailla voimme sanoa, että kahdeksannen sijan saavuttaessamme emme pystyneet toteuttamaan joitain asioita ollenkaan. Suomella on kuitenkin kaikki edellytykset menestyä kansainvälisessä nais- ja tyttökoripallossa.

Kokoavaksi argumentikseen Ekström nostaa yksittäisten pelaajien taitotason Suomen ja Euroopan huippumaiden välillä

- Kun seurasi A-divisioonaan nousseita Sloveniaa ja Unkaria, kukaan ei voinut olla huomaamatta, että heidän pelaajiensa yksilöllinen taitotaso oli muita turnauksen joukkueita edellä. Suomessa ei nykyhetkellä oikein pääse kehittymään kansainvälisen tason tähtiä naiskorikseen. Seurojen ja Koripalloliiton on tehostettava yhteistyötään jatkossa tämän asian kehittämiseksi, toteaa Ekström.

Suomen turnausykkönen sekä pisteissä että syötöissä oli Vilja Kesänen (10,6/2,4). Joukkueen levypallo- ja torjuntakuningattareksi nousi Laura Saarinen (7,4/1,4). Anni Mäkitalo repi joukkueensa korkeimman riistomäärän (1,4).

Kreikka - Suomi 63-51 (17-11, 27-21, 42-39), 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat, sijoitusottelu (sijat 7.-8.), Eilat (Israel) 12.7.2009

Katleena Kärkkäinen 12/2, Vilja Kesänen 10/1, Laura Saarinen 6/7, Anni Mäkitalo 6/2, Salla Ekström 5/2, Saara Kokko 4/2, Moona Owusu 3/0, Nea Mäkelä 2/2, Mirka Kilpijärvi 2/0, Saara Väre 1/5, Emma Nikula 0/1, Lotta Mitikka 0/0.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

30.7.2017 Maaottelu

Kreikka selätti Suomen 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaille tytöille kotitappio Espanjaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa A-divisioonan EM-kisojen toisena päivänä, kun Kreikka oli parempi loppulukemin 81-78 (46-30). 18-vuotiaat tytöt hävisivät Espanjalle Kisakallion Susi Training Centerissä 68-77 (33-35).

8.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat EM-kisojen lohkovoittoon Bosnia-Hertsegovinan kustannuksella

16-vuotiaat pojat ottivat toisen äärimmäisen kovan päänahan putkeen A-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Suomen sudenpentujen tassujen alle Bosnia-Hertsegovina 82-78 (44-39). Voiton myötä Suomi pääsee alkulohko C:stä jatkoon piikkipaikalta. 18-vuotiaat tytöt taas voittivat päivän pelinsä Valko-Venäjää vastaan ja pelaavat B-divisioonan EM-kisoissa huomenna sijasta 9.

6.8.2015 Maaottelu

Lehtoranta ratkaisi voiton 18-vuotiaille tytöille, 16-vuotiaat tytöt kaatoivat Israelin Kisakalliossa

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti B-divisioonan EM-kisojen välilohko H:n viimeisessä ottelussa jännittävien hetkien jälkeen Englannin 41-42 (20-21) Roosa Lehtorannan vapaaheitolla. 16-vuotiaat tytöt taas veivät Israelia Kisakallion Susi Training Centerissä numeroin 68-41 (32-27).

2.8.2015 Maaottelu

18-vuotiaat pojat ja tytöt voittoihin EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien maajoukkue tarvitsee vielä yhden voiton pysyäkseen A-divisioonassa myös ensi kesänä, kun Suomi voitti Ukrainan sijoitusotteluissa 77-88 (49-44). 18-vuotiaat tytöt hakivat B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisen voittonsa kaatamalla Kyproksen ylivoimaisesti.

Näytä lisää vastaavia